Toukokuu on loppusuoralla ja kalenterissa on tärkeä merkintä: Perjantaijutun suunnittelupäivä. Vai oliko se sittenkin puuhapäivä? No joka tapauksessa maanantaiaamuna kokoonnumme – Pirkko ja minä – Männistön saliin ihmettelemään, että mistä aloittaisimme.
Asialistaa ei ole ja kaikki päivän työt tekemättä. Vähemmästäkin saattaa tulla stressiä, mutta päätämme ottaa lunkisti. Pirkko sanoo menevänsä kauppaan ja sillä aikaa minä kellahdan pötkölleen ja tutustun ikivanhaan keittokirjaan. Jospa sieltä löytyisi inspiraatiota kokkauksiin.
Höpelökaali, sisuskaluperunat, keitetyt utareet ja moska eivät kuulosta kovin herkullisilta vaihtoehdoilta. Onneksi Pirkko on keksinyt hyödyntää Männistön puutarhassa kasvavaa lisptikkaa.
Keiton kokkailu on vuorossa vasta päivällä, sillä sitä ennen aiomme porhaltaa lähimpään kauppapuutarhaan hankkimaan kesäkukkia. Victoria Kenton on laitilalainen puutarhuri, joka perusti oman yrityksen nelisen vuotta sitten. Tänä vuonna monet suomalaiset seuraavat hänen elämäänsä MTV3:n suositussa Maajussille morsian -ohjelmassa.
Menemme puutarhan kukkaparatiisissa sekaisin. Tai minä menen. Pirkko poimii etukäteen miettimiään varmoja ja harkittuja kasveja, minä nappaan mukaani suunnittelemani kosmoskukan lisäksi kaikenlaista muutakin kaunista.
Täysi-ikäinen orvokki saa kyytipaikan lastenistuimesta.
Hehkeät orvokit ovat tarjouksessa ja nappaamme mukaamme kumpikin omat amppelit. Auton takakontti on täynnä kukkia. Toinen täysi-ikäisistä orvokeista saa turvallisen kyytipaikan takapenkin lastenistuimesta.
Ahkeraliisat pääsevät Männistön keittiön ikkunoiden alla sijaitseviin korilaatikoihin. Sinne sujahtaa myös maahumalaa, jota kasvaa siellä ja täällä puutarhassa. Niistä kasvaa Pirkon mukaan kesän mittaan vesiputouksen lailla ryöpsähtävä seuralainen ahkeraliisoille.
Maahumalasta paikan emäntä ei ole kovin innoissaan, sillä se leviää hänen mielestään aivan liikaa. Minä puolestani näen kukkapenkkien reunalla kiemurtelevan vehreän kasvin ja sen pienet vihreät kukat silmänilona.
Pohdimme, miksi omaa pihaa katsoo niin kriittisesti
Tästä pääsemmekin kiintoisaan puheenaiheeseen. Pirkko murehtii, miten moni asia puutarhassa odottaa tekemistä. Pohdimme, miksi omaa pihaa ja kotia katsoo usein niin kriittisesti. Siellä näkee vain keskeneräisiä asioita kun taas toisten puutarhat ja kodit vaikuttavat niin seesteisiltä.
Pirkko ei selvästikään usko, kun sanon, että hänen pihallaan kaikki on täydellistä. Hän näkee liikaa rönsyileviä maahumaloita, leikkaamatonta ruohoa, talven jyräämän rautatieomenapuun ja erilaisia projekteja siellä ja täällä. Minä näen hänen pihallaan vain kauneutta.
Voisiko sitä olla hieman armollisempi itselleen ja uskoa meitä viisaampia? Kuten Perjantaijutussa tänä keväänä haastattelemiamme Susanna Raittista ja Maikki Autiota. He asuvat vanhassa talossa, mutta eivät ajattele, että kaiken pitäisi olla koskaan valmista.
Ja kyllähän Pirkkokin sen on oivaltanut, kuten hän yhdessä Perjantaijutussa viisaasti kirjoittikin. Vanhoja valokuvia katsellessa hänkin suostuu myöntämään, miten huikean paljon Männistön pihapiirissä on tehty töitä sen eteen, että vanha talo ja sitä ympäröivä luonto ja puutarha saisivat kukoistaa nyt ja tulevinakin aikoina.
Pirkolle ja hänen perheelleen Männistö oli aluksi vapaa-ajankoti. Tontille valmistui myöhemmin talviasuttava omakotitalo nykyajan mukavuuksin, mutta vanhasta rakennuksesta on pidetty senkin jälkeen hyvää huolta. Kaksi kesää se toimi Airbnb -paikkana.
En ihmettele yhtään, että se sai jokaiselta kävijältä kehuja ja parhaimmat mahdolliset pisteet.
Pirkolla on mökkimatka muutaman askeleen päässä kodistaan.
Nyt Männistö toimii Perjantaijutun kotipaikkana, mutta edelleen myös vapaa-ajankotina. Pirkolla on todella lyhyt mökkimatka, vain muutaman askeleen päässä kotoa.
Suunnittelupäivää edeltävänä viikonloppuna Pirkko ja hänen puolisonsa Raine olivat saaneet kylään kaksi lastenlastaan. Voin vain kuvitella, miten mukavaa sisaruksilla ja serkuksilla on mammalan vanhassa talossa, jossa voi iän karttuessa nukkua tai valvoa öitä ilman isovanhempien tai vanhempien valvovia silmiä.
Toukokuun lopussa valoa riittää vielä puolenyön lähestyessä. Istumme iltaa Männistön keittiössä lipstikkasoppaa maistellen. Se muuten onnistui!
Kesken gurmee-illallisen Pirkko kysyy minulta yllättäin: olenko jättänyt joskus tekemättä jotakin pelätessäni muiden reaktioita?
Kaivelen hatarasta muistitiedoistani vastausta, mutta sitä ei löydy. Ei tule mieleen mitään konkreettista, vaikka varmasti näin on ainakin joskus tämän ikäiselle ihmisille saattanut käydä. Nyt ainakin ajattelen, että tiettyjen realiteettien rajoissa kaikesta saa ja pitää unelmoida. Ja myös toteuttaa asioita, joista haaveilee.
Mietipä tätä: hän osti jääkaappiin varatuilla rahalla hevosen!
Pirkko kertoi esimerkin eräästä haaveiden toteuttajasta entisestä elämästään, jolloin hän asui Turun Portsassa. Puutalokortteerin uusi asukas oli varautunut jääkaapin ostoon, mutta hänen ei tarvinnutkaan ostaa sellaista, kun hyvä ja toimiva oli jo olemassa. Niinpä hän osti jääkaappiin varatuilla rahoilla hevosen.
Siis kuvittele, hevosen, sanoo Pirkko painokkaasti.
Männistössä olisi koiran ja kissan lisäksi tilaa muillekin eläimille. Arvatkaapa vaan, kuka on lapsesta asti rakastanut juuri hevosia? Niinpä niin, no Pirkkopa tietenkin. Ehkä sitten lapsenlapsista joku tulee tänne ja hankkii sen hevosen, hän pohtii.
Tai entäpä jos Männistön ikinuorekas emäntä innostuu toteuttamaan lapsuuden unelmiaan omasta hevosesta? Perjantaijutun motoksi muodostunut kaikki on mahdollista pätee tässäkin asiassa. Tämä mielessä on hyvä lähteä unten maille.
Seuraavana päivänä selviää, että kesäinen unelmointi-innostuksemme on saattanut saada polttoainetta lipstikkakeitosta. Kerroin nimittäin kokkailuistamme Facebookissa ja entinen koulukaverini kommentoi: tiesitkö, että se on lempeä nostattavaa keittoa?
No ainakin keiton jälkeen mieli oli yllättävän lempeä. Se ei ole huono saldo suunnittelupäivälle.
Perjantaijuttu päätti sijoittaa henkiseen pääomaan
Ai niin, pitääpä vielä kertoa se suunnittelupäivän aikana tehty merkittävä investointikin. Perjantaijutun toimitus on päättänyt sijoittaa henkiseen pääomaan ja luovaan ajatteluun. Se tarkoittaa pitkää kesälomaa. Viimeinen juttumme ennen lomaa ilmestyy juhannusaattona.
Ties mitä hulluja ajatuksia lähdemme toteuttamaan elokuussa, kun aivomme ovat saaneet rauhassa raksuttaa kaikenlaisia uusia ideoita.
Lipstikkakeiton reseptin bongasimme Kodin Kuvalehden blogisivustolta, kun näpyttelimme Googleen taikasanat Maailman paras lipstikkakeitto. Päädyimme kokeilemaan reseptiä ilman suurustamista ja keitto toimi hyvin ilman vehnäjauhojakin.
Lipstikka maistuu raakana tosi vahvalta, mutta kerma ja sulatejuusto pehmittävät sen terävyyttä ja lopputuloksesta tuli kerrassaan herkullinen. Perjantaijuttu suosittelee lämpimästi!
Maailman paras lipstikkakeitto
( Ruusupuu & Huvikumpu -blogin reseptistä hieman mukailtu)
2 keskikokoista sipulia
voita tai öljyä kuullottamiseen
1 ½ dl tuoreita tai 2–4 rkl kuivattuja lipstikan lehtiä
8 dl vettä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
100 g sulatejuustoa
mustapippuria
suolaa
Kuullota ja hauduta hienonnettu sipuli kattilassa. Laita sekaan silputut lipstikan lehdet muutamaksi minuutiksi.
Lisää vesi ja kuohukerma, johon suuruste on sekoitettu.
Hauduta hiljalleen poreillen noin 10 minuuttia. Lisää sulatejuusto.
Lisää vanhasta talosta voit lukea täältä.
