Tarkista taustat

Ensimmäinen kuukausi Kertun kanssa

Kerttu on minun ensimmäinen oma koiranpentuni, joten en tiennyt, mitä on odotettavissa. Pennut ovat ihania,…

”Työni suhteen olen yhtä kunnianhimoinen kuin ennenkin”

”Asumme nyt omassa hirsitalossa Koilan kylässä Kustavissa, jossa isäni puolen suku on asunut aina. Muutimme…

Perjantaijutun eväät pääsiäiseen: perunatortilla, lohiseljanka ja sitruunatorttu

Perustimme pääsiäistä odotellessa Perjantaijutun askartelupajan Männistön saliin. Ulkona keväästä ei muistuttanut oikein mikään: kurkiaurojen sijaan…

Universumin navigaattori vie mielenkiintoisiin paikkoihin

Sari ja Esa Lehtovaaran Euroopan road trip matkailuauton kyydissä alkoi lokakuussa 2022. Suomeen he palaavat…

Ensiasunnon ostaminen johti katkeraan pettymykseen

  1900-luvun alussa rakennetussa Port Arthurin puutalokaupunginosassa monet taloyhtiöt turvasivat selustansa ns. lunastuslausekkeella. Se tarkoittaa…

Surkuhupaisia juttuja muotimaailman liepeiltä

Eija kävi tapaamassa Heidi Ahlbomia Raumalla ja kirjoitti kiinnostavan jutun, jossa vilahti sellainenkin nimi kuin…

Pizzaa Penan perjantaikeittiön tapaan

Kuten kaikilla ”huippukeittiöillä”, myös Penan pizzakeittiössä pohjan teko on salaisen ohjeen mukainen. Jopa perheen sisällä…

Paheksuttavaa käytöstä taideakatemiassa

Turun Taideakatemia järjesti  vuosituhannen vaihteessa vuoden mittaiset draamakirjoittamisen erikoistumisopinnot. Hain mukaan ja petyin karvaasti, kun…

Perjantaijutun kommentaattorit ihan pihalla

  – Kiva meininki näillä, mutta vähän jäi epäselväksi, mitä meiltä odotetaan. Sinä kun olet…

”Vasta vertaisryhmässä sisäistin, että masennus on sairaus”

Jari Niemisellä diagnosoitiin masennus ensimmäisen kerran 2014. Masennus määriteltiin keskivaikeaksi ja hänelle määrättiin pitkä sairasloma…

Piian kotina on vanha nahkurin talo

Piia Allénin kotina oleva vanha nahkurin talo on rakennettu 1860. Se seisoo mäentöyräällä Laitilan keskustan…

Laitilan vanhin puutalo on komea nähtävyys

Poukan talo on Laitilan keskustan vanhin säilynyt puutalo. Se on seissyt nykyisellä paikallaan 1700-luvun alusta.…

Joulujutuissa ei puhuta tästä

Kun päätimme pitää Perjantaijutun joulujuhlan Lucian päivänä ja laitoimme sen kalenteriin, emme tienneet, että silloin…

Lapskoussi on raumalainen perinneruoka

  Lapskoussi on raumalainen perinneruoka. Samankaltaisia reseptejä on toki muualtakin, mutta Raumalla lapskoussia, sekasotkua, pidetään…

Onko seuraava reissuni paluu 80-luvun junamatkailuun?

Lentäen olisit jo perillä. Tämä Finnairin takavuosien mainoslause kuvastaa aikojen muuttumista. Toki lentämisen nopeus verrattuna…