Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika viettää Perjantaijutun pikkujoulut. Päiväksi on sovittu 13. joulukuuta, joka on Lucian päivä.
–Sama päivä kuin viime vuonnakin, Pirkko muistaa.
Tästähän taitaa tulla perinne. Me emme kuitenkaan ole kaavoihin kangistuneita ja tänä vuonna joulun etkot vietetäänkin ihan eri tavalla kuin vuosi sitten Männistössä. Silloin testasimme jouluunkin sopivia herkullisia haukipullia.
Pirkko ehdotti, että menisimme laavulle. Mukaan otamme tietysti maskottimme Siiri Pipariini -tontun ja tiimimme uusimman tulokkaan, Pirkon suloisen Kerttu-hauvan.
Talvipäivänseisaukseen on tasan viikko aikaa. Maisema on luminen ja pakkasasteita kymmenkunta. Siis mitä mainioin talvinen retkeilysää.
Kierrämme Kertun kanssa tutkimassa ympäristöä sillä aikaa, kun Pirkko sytyttää tulet. Laavu sijaitsee Laitilassa Vähä-Tulejärven rannalla. Rauhaisa paikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä vilkasliikenteisestä Kasitiestä, mutta järveä ympäröivä metsä suojelee paikkaa melulta.
Laitilan seudun ympäristöyhdistys teki järven ympärille muutama vuosi sitten luontopolun. Laavu on uusi, Lions Club Laitila pystytti sen sinne viime syksynä.
Meidän kaltaisille kevyen sarjan retkeilijöille paikan ehdoton etu on, että auton saa parkkiin ihan laavun viereen. Pari lampaantaljaa ja retkieväät – makkarat, kahvi, glögi, joulutortut ja piparit – saa suitsait kuljetettua nuotiopaikalle.
Joku saattaa muistaa paikan siitä, että siellä on järjestetty vuosikymmeniä sitten valtakunnallisen suunnistuksen suurtapahtuma, Jukolan viestit.
Minua miellyttää ajatus, että täällä ei tarvita kompassia eikä äppeja, sillä järven ympäristössä on lähes mahdotonta mennä hukkaan.
Olen eksynyt metsässä vuoden pimeimpään aikaan ja se oli luontoelämys, jota en halua uudestaan kokea. Vietin silloin joulua Sauvossa puolisoni lapsuuden kodissa ja joulupäivänä päätimme mieheni kanssa lähteä metsään.
Huoleton joulumieli vaihtui piinaavaksi joulupainajaiseksi, kun tajusimme, että olimme harhautuneet tutuilta poluilta. Kännykän akkukin veteli viimeisiään. Hämäryys muuttui sysipimeydeksi ja ehdin jo miettiä, kuinka ikimuistoinen tulevasta jouluyöstä kehkeytyisi.
Opimme, että pimeä metsä on tottumattomalle vaarallinen paikka. Tutussakin metsässä voi eksyä varsinkin, jos ei ole kompassia tai muita teknisiä apuvälineitä mukana. Talvihämärässä ilmansuuntia on mahdotonta tunnistaa auringosta tai muurahaispesistä.
Nyt muistan, että metsäretkelle kannattaa aina napata taskuun puhelin, jonka akut on ladattu.
Vähä-Tulejärvellä vallitsee kuitenkin juuri nyt rauhaisa joulutunnelma.
Nautimme talvisesta järvimaisemasta, raikkaasta ulkoiluhetkestä ja nuotiosta. Kerttu-vauva on vetäytynyt viltin alle uinumaan.
–Kyllä sinusta vielä hyvä retkikoira tulee, Pirkko juttelee, kun Kerttu havahtuu kurkistelemaan peiton alta puuhiamme.
– Voisitko viettää jouluaaton laavulla, kysyn Pirkolta.
Kyllä voisin, hän vastaa. Niin minäkin. Monet ulkoistavat joulusiivouksen ja jouluruokien valmistuksen, miksei koko joulunviettoakin voisi ulkoistaa neljän seinän sisältä luontoon – jos sattuu olemaan ulkoilmaihminen.
Joulukoristeetkin ovat luonnossa tarjolla valmiiksi – ei tarvitse kuin pysähtyä katsomaan vanhoja kuusia tai täydellisesti muotoiltuja käpyjä. Hyvällä tuurilla voi nähdä lumen kimaltavan kuun kajossa tai ihailla tähtitaivasta.
Mietimme hetken, millaista se oikeasti olisi. Ajatusleikissä laavu tosin muuttuu erämökiksi. Ja saunakin olisi hyvä olla.
Laavulla aika pysähtyy. Se tuntuu hyvältä, sillä mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin kellon viisarit tuntuvat kulkevan. Tämäkin vuosi on taas kohta siirtymässä historiaan. Perjantaijuttu kiittää lämpimästi lukijoitaan ja palaa taas ensi vuonna tarinoimaan luonnosta, retkeilystä, ihmisistä, vanhoista taloista ja kauniista puutarhoista.
Ensi vuonna saamme myös uutta sisältöä. Nuotiolla -osiossa kerromme vuorotellen Pirkon kanssa, mitä mielessämme on viikon varrella pyörinyt. Nuotiolla pysähtyy miettimään elämän kulkua ja jakamaan kokemuksia, tunteita ja ajatuksia maailman menosta ja arkisista asioista.
Ajattelemme, että hyvän mielen perjantaitarinoille on aina kysyntää ja erityisesti niitä tarvitaan nyt, kun ajat ovat ankeat.
Tässä vuoden 2023 viimeisessä jutussa toivoimme lukijoillemme joulurauhaa ja tilaamme joulupukilta kirjailija Veikko Huovisen lanseeraamaa toiveikasta talvimieltä. 20. joulukuuta oli talvipäivän seisaus ja tänään perjantaina päivä on jo noin minuutin pidempi kuin kaksi päivää sitten. Tavataan ensi vuonna!
Miten Kertun ensimmäinen kuukausi kotona on sujunut? Siitä voit lukea täältä.
