Vinkki sinulle, joka haluat oikeasti sen paremman elämän

Avatar photo
  • Perjantaijuttu ennustaa tulevaa ja antaa vinkin hyvien päätösten toteuttamiseen.

Uusi vuosi, vielä käyttämätön, on lupaus uudesta alusta. Se innostaa tekemään päätöksiä paremman elämän puolesta. Joulumässäämisen, tissuttelun ja lojumisen jälkeen tuntuu hyvältä aloittaa kevyt, kasvispainotteinen syöminen, mennä kuntosalille ja aloittaa ranskantunnit, mutta muutaman viikon päästä voi tulla tunne, että onko tämä nyt vähän ylireagointia ja oliko se oikeastaan niin paha? Tarvitseeko sitä ranskaakaan missään ja se kurssiaika on kyllä hankala.

Talvinen maalaismaisema

Tulevaisuuteen suuntautuvien lupausten sijaan voi olla parempi katsoa menneisyyteen. Mitä viimeksi kuluneen vuoden, kahden vuoden tai viiden vuoden aikana on tapahtunut? Mitä minä olen saanut aikaan ja etenkin tämä: mitä olisin saanut aikaan jos olisin aloittanut sen viisi vuotta sitten?

Omassa elämässäni juuri tuo kysymys

mitä olisin saanut aikaan, jos olisin aloittanut sen viisi vuotta sitten

on ollut ratkaiseva. Se, että yritin muistaa lähivuosien tekemisiäni sai minut todella tajuamaan sen, kuinka nopeasti aika on kulunut ja kuinka  paljon sitä on mennyt joutavaan puuhasteluun ja pelkkään olemiseen. Valaistumisen seurauksena suoritin kesken jääneet opintoni loppuun, mikä puolestaan johti moneen muuhun hyvään asiaan. Olihan se työlästä ja hankalaa, mutta näin jälkikäteen katsoen nekin vuodet kuluivat hirmuisen nopeasti ja tulivat hyvin käytetyiksi.

Nainen taluttaa koiraa kauniissa maalaismaisemassa.

 

Perjantaijutun ensimmäinen vuosi tulee täyteen helmikuussa. Olemme vasta alussa. Tulevaisuuteen on  pakko kurkottaa samalla, kun otamme opiksemme kaikesta, mitä on tehty.

Ensi vuonna luvassa on taas henkilöhaastatteluja, retki- ja luontoaiheita sekä vanhoihin taloihin ja puutarhoihin tavalla tai toisella liittyviä juttuja. Aina perjantaisin.

Kukka-amppeli puutarhatuolilla maalaispihalla.

Mitä minä tuossa otsikkokuvassa muuten kiikaroin? Tulevaisuutta?

Kiikaroin metsoa, joka kesken Perjantaijutun joulujuhla-ateriaa istui pihakoivun latvaan.

En ole koskaan aikaisemmin nähnyt metsoa luonnossa enkä edes tiennyt, että ne pystyvät lentämään niin korkealle kuin mitä pihakoivumme latva on.

Maalaiskodin jouluaterialta punaista marjaherkkua.

Ja nyt ennustamaan: mitä puun latvassa istuva metso tietää?

Perstuntuma-akatemian vierailevana visionäristinä ennustan, että se tietää

hyvää ja onnellista vuotta 2023!

Havukranssi jossa on punainen rusetti.

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö