Hyytävä pohjoistuuli puhaltaa mereltä Helsingin Kalasataman kortteleissa maaliskuisena perjantaina. Taivaalla roikkuvat pilvet enteilevät räntäsadetta.
Tukkutorinkujan modernin kerrostalon parkkipaikalle pyyhältävä taiteilija on vastakohta juuri nyt vallitsevalle säätilalle. Maritta Nurmen koko olemus huokuu väriä ja lämpöä. Mieleeni tulee väistämättä kirjailija Minna Canthin kuuluisa lausahdus: Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!
Laitilasta kotoisin oleva taiteilija on nainen, joka kulkee omia polkujaan ja kuuntelee intuitiotaan. Kesti kuitenkin vuosia, että hän löysi itsensä ja uskalsi elää kuten haluaa. Ensi vuonna 70 vuotta täyttävällä taiteilijalla on tyttömäinen ja iätön olemus – hän on säilyttänyt tyylinsä läpi vuosien ja vuosikymmenten.
Oletko taiteilija, Maritalta kysyttiin usein, kun hän oli nuori. Hän on aina pitänyt väreistä, erilaisista kuvioista ja kuoseista ja antoi mieltymyksensä näkyä pukeutumisessaan. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan, valmistui biologiksi ja työskenteli tutkijana ja puutarha-alalla.
Muiden silmissä rohkealta näyttävä nuori nainen koki sisimmässään epävarmuutta. Maritta etsi itseään ja kävi läpi henkisesti rankkoja vaiheita vuosien ajan päästäkseen tasapainoon elämässään.
Vasta pyrittyään ja päästyään Turun piirustuskouluun, Maritta tunsi kuin palaset olisivat loksahtaneet kohdalleen. Nykyään Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian nimellä toimiva koulun lisäksi hän on opiskellut taidealaa Hanoin Fine Arts Universityssä.
Oma ala löytyi, mutta ulkopuolisuuden tunne jäi. Siitä hän ei päässyt eroon Vietnamissakaan – maassa, josta tuli hänen toinen kotimaansa.
Taiteilija tunsi olevansa muukalainen omassa elämässään
Taiteilija kertoo Helka Ketosen kirjoittamassa artikkelissa olevansa elämässään kuin Stingin hitissä Englishman in New York. Laulu kertoo vahvasta muukalaisuuden tunteesta.
Maritta kertoo odottaneensa aina Suomessa, että kunpa jotakin odottamatonta tapahtuisi. Turhaan. Vietnamissa puolestaan hän tottui siihen, että mikään ei mennyt koskaan niin kuin etukäteen odotti. Jälkimmäinen eli Vietnam sopi Maritalle, sillä hänen mielestään elämässä pitääkin olla jotakin maagista ja taianomaista.
Maaliskuussa 2022 olemme Maritan kanssa hänen nykyisessä kotikorttelissaan Helsingissä. Puhelias taiteilija menee hetkeksi hiljaiseksi, kun kysyn häneltä ulkopuolisuuden tunteesta – vieläkö se on osa hänen elämäänsä?
– Itse asiassa tunnen olevani nyt elämäni ensimmäistä kertaa sisäpuolinen. Hän sanoo riemastuneella äänellä kuin itsekin oivaltaen, että on tullut ikään kuin perille.
Maritta palasi Vietnam-vuosien jälkeen Suomeen löydettyään kodin ja taiteilijayhteisön Kalasataman Tukkutorinkujan uudesta taiteilijatalosta. Talossa asuu ja työskentelee 56 kuvataiteilijaa, kirjailijaa ja muotoilijaa. Hän haki talosta vuokra-asuntoa ja sai sen sekä lisäksi ihanan yhteisön, jossa tuntee olevansa kuin kotonaan.
– Tulin tänne kolmen matkalaukun kanssa suoraan Hanoista koronakeväänä 2020. Perustimme melko nopeasti yhdistyksen ja saimme luvan rakentaa taidegallerian talomme kivijalkaan, joka oli varattu ulkoiluvälineiden varastoksi.
Hän kertoo perustaneensa yhdessä taiteilijatalon asukkaiden kanssa taiteilijayhteisö Ars Longan. Hän on toiminut yhdistyksen sihteerinä ja kirjoitti tässä tehtävässä elämänsä ensimmäiset pöytäkirjat.
– Minusta tuli yhtäkkiä yhdistysaktiivi, hän nauraa raikuvasti ihmetellessään hieman itsekin elämässään puhaltavia uusia tuulia.
Minusta tuli yhtäkkiä yhdistysaktiivi. Kirjoitin elämäni ensimmäisen kerran pöytäkirjoja.
Palaset loksahtivat kohdalleen, kuten silloinkin, kun hän aikoinaan haki taiteilijakouluun ja muutti Vietnamiin.
– Ryhdyin taiteilijaksi vasta lähes nelikymppisenä. Suomen pienissä taidepiireissä se on uudelle taiteilijalle vähän liian korkea ikä. Vietnamissa sain kasvaa rauhassa taiteilijaksi, siellä kukaan ei kyseenalaistanut tekemisiäni.
Kotiutumista edesauttoi Maritan veli ja hänen perheensä, joka asui myös Vietnamissa. Taidepiiritkin tulivat tutuiksi ja Maritta loi Vietnamissa kansainvälistä uraa. Hänellä on ollut näyttelyjä eri puolilla maailmaa, niin New Yorkissa kuin myös Aasian ja Euroopan metropoleissa.
Taiteilijuus on Maritalle edelleen elämän mysteerin ja itsensäkin etsimistä. Luovaan prosessiin kuuluu myös jatkuva epävarmuus oman työn merkityksestä, vaikka takana on 30 vuotta alalla.
– Taiteilijan on luotava itsensä uudelleen joka päivä, vähän sama juttu kuin demokratiankin kanssa. Muistutan itselleni, että ai niin, olen taiteilija, hän sanoo.
Maaliskuussa Maritan töitä oli esillä Ars Longan galleriassa. Näyttelyn nimi oli Floors to heavens eli taiteellisia geometrioita. Teokset ovat saaneet inspiraationsa Vietnamin lattialaatoista ja Venäjän ikoneista.
Näin hän kertoo omin sanoin näyttelyn esittelytekstissä:
Geometriat ovat minulle tärkeitä ja ne ovat kauniita. Jotkut niistä saavat minussa aikaan sisäistä väreilyä, jonka koen jumalaiseksi. Olen siis samassa ajattelun aallossa kuin esimerkiksi Platon, joka tiesi kertoa, että Jumala geometrisoi maailman eli loi sen geometrisen suunnitelman mukaan. Tai islaminuskoisten kanssa, jotka ajattelevat geometristen kuvioiden olevan silta spirituaaliseen. Instrumentti, jonka avulla voi puhdistaa mielen ja sielun.
Töihinsä taiteilija on ikuistanut elementtejä asioista, jotka ovat auttaneet ihmisiä selviytymään. Sellaisia ovat Maritan mukaan muun muassa filosofiat, uskomukset ja puutarhanhoito.
Pyöreiden metallimaalausten innoituksena oli taiteilijan kolme vuotta sitten tekemä Venäjän matka, jossa hän tutustui ikonitutkimukseen.
– Minua kiinnosti siellä erityisesti kullan käyttö ikoneissa. Itse en ole käyttänyt koskaan kultaa, mutta nyt näissä uusissa töissä löysin sen, Maritta kertoo.
Taiteilijaelämä urbaanissa Kalasatamassa on Maritalle kuin lottovoitto. Kaksio on hänelle kaikin puolin passeli ja talossa on käytössä lisäksi yhteiset kokoontumistilat, joita asukkaat voivat käyttää myös yksityistilaisuuksiin.
Intohimoista saunojaa ilahduttavat talon saunatilat ja myös läheinen Sompasaaren sauna, jossa voi pulahtaa mereen.
Paitsi korkeita taloja ja modernia arkkitehtuuria taiteilijan uudessa elinympäristössä on tarjolla myös taidetta.
Kun kävelemme Kalasataman kaduilla Maritan uusilla kotikulmilla, vastaan tulee jättiläismäinen lintu. Se on Villu Jaanisoon teos Kuukkeli.
Värikkäästä taideteoksesta on löydettävissä helposti yhtäläisyyksiä Nurmen taiteeseen. Lähes kuusi metriä korkea lintu tuo kaupunkikuvaan mystistä tunnelmaa. Mieleen pulpahtaa, mistä kaikkialta näissä taloissa asuvat ihmiset ovat tänne tulleet? Kuukkeli oli täällä jo valmiina odottamassa, kun Maritta lensi Vietnamista Helsinkiin uuteen kotiinsa kaksi vuotta sitten.
Toukokuussa Maritta pakkaa töitään Tukholmassa järjestettävää näyttelyä varten.
– Lähdemme sinne Ars Longan taiteilijoiden kanssa.
Lapsuuden maisemiin Laitilaan Marittaa vetää hänen 95-vuotias äitinsä Kyllikki Nurmi. Tyttärensä tavoin hän liikkuu mielellään pyörällä. Tosin Helsingissä Maritta kulkee keskustaan ja tulevalle työhuoneelleen Hakaniemeen mielellään myös metron kyydissä. Vieläkö äiti on pyöräillyt?
– No ei hän kyllä talvella ole nastarenkaita pyöräänsä laittanut, Maritta naurahtaa.
Mietin, onkohan taiteilijan nuorekkuus peräisin geeneistä vai onko taustalla iloisen utelias asenne elämään? Maritan seurassa ei ole tylsää. On ilo viettää aikaa ihmisen kanssa, joka säteilee ympäristöönsä innostusta ja energiaa.
Vaikka elämä ei ole täydellistä, se voi olla kiinnostavaa, jos luo siitä itsensä näköisen.
Marita ja hänen teoksensa puhuttelevat: ne pursuavat värejä ja voimaa, mutta myös jotakin salaperäistä. Taiteessa kaiken ei pidä avautua heti ensinäkemältä.
Elämä on ihmeellistä: suomalainen taiteilija kiinnitti Vietnamissa katseensa maassa oleviin laattoihin ja ikuisti niitä teoksiinsa. Yksi laatoista oli särkynyt. Vaikka elämä ei ole aina täydellistä tai ehjää, se voi olla kiinnostavaa, jos luo siitä itsensä näköisen.
