Jari Niemisellä diagnosoitiin masennus ensimmäisen kerran 2014. Masennus määriteltiin keskivaikeaksi ja hänelle määrättiin pitkä sairasloma sekä mielialalääkkeet. Terapiaakin ehdotettiin.
– En silloin mennyt, kun ensin tuntui, että lääkkeestä oli apua. Sitten tilanne kuitenkin paheni ja muuttui tosi synkäksi 2016. Siinä vaiheessa masennus luokiteltiin vaikeaksi. Lääkitystä lisättiin, mutta uusi lääke aiheutti niin paljon sivuoireita, etten voinut sitä käyttää. Terapiaa suositeltiin taas ja päätin mennä.
Molemmat ottivat hänet tosissaan ja kuuntelivat aidosti
Jari sanoo, että hänelle kävi ”älyttömän hyvä” tuuri sekä lääkärin että terapeutin löytämisessä: molemmat ottivat hänet tosissaan ja kuuntelivat aidosti. Jarin lääkäri suositteli hänelle terapeuttia, jolta juuri oli vapautumassa aikoja ja tämä terapeutti tuntui heti sopivalta.
– Kävin terapiassa kerran viikossa kolme vuotta. Kela korvasi suurimman osan, maksoin itse muistaakseni 25 euroa kerta. Olisin halunnut käydä kaksi kertaa viikossa, mutta kun oli olemassa riski, etten pysty tekemään normaalisti töitä ja ansiot voivat pudota, en mennyt.
Terapian lisäksi Jari meni Mielenterveysomaisten keskusliiton eli Fin Famin ylläpitämään vertaisryhmään. Ryhmää veti psykiatrinen sairaanhoitaja.
– Ryhmässä saatu vertaistuki oli tärkeää ja se, että siellä sai puhutuksi. Juuri siellä sisäistin ensimmäisen kerran, että minä olen sairas, kun siihen saakka kuvittelin, että masennus on vain ominaisuus.
Terapian ja vertaistuen lisäksi apua sekä fyysiseen että henkiseen oloon toi liikunta. Jo aikaisemmin Jari huomasi, että kroonisen eturauhastulehduksen aiheuttamat kivut vähenivät liikunnan myötä. Nyt hän lisäsi liikuntaa ja alkoi käydä kuntosalilla useita kertoja viikossa.
– Ensin minulla oli tavoitteena pelkästään vartalon muokkaaminen: ajattelin, että kun kuolen, minusta jää kaunis ruumis. Ajatus oli sairas, pohjimmiltaan en välitä yhtään tuollaisista asioista, enkä ikinä arvota muita ihmisiä ulkonäön tai koulutuksen tai minkään sellaisen kautta. Sairaus teki sen, että aloin arvostella itseäni näistä kaikista. Ajatukseni olivat kuin jonkun toisen ajatuksia, jonkun sellaisen, josta en yhtään tykännyt. Kun mistään ei tullut onnistumisen tunteita, etsin niitä treenaamisesta. Se ei vaatinut muuta kuin itsekuria ja matematiikkaa, ei lahjakkuutta, joten siihen minäkin koin pystyväni.
Masennus ei vienyt Jarin toimintakykyä, vaikka se vei kaiken ilon. Ulkopuolisten on joskus vaikea ymmärtää, että masentunut ihminen voi käydä töissä ja hoitaa asiansa, mikä puolestaan voi johtaa siihen, ettei masennusta oteta todesta vaikka se olisi jo johtamassa itsetuhoisuuteen, kuten Jarin kohdalla tapahtui. Jari kohtasi ihmisiä, jotka ymmärsivät sairauden, mutta kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri.
Elän säännöllistä elämää ja syön terveellisesti
Nykyään Jarin olo on huomattavasti parempi kuin viisi vuotta sitten. Elämä ei ole palannut entiselleen, Jari ei esimerkiksi pysty nauttimaan elokuvista tai kuvataiteista, joista ennen oli kiinnostunut. Hän tuntee kuitenkin iloa vaikkapa soittamisesta ja erilaisista luovista projekteista, joissa saa itse olla toimijana.
– Mielialalääkkeen määrä puolitettiin viime vuonna. Voi olla, että syön sitä loppuikäni, mutta se ei haittaa, sillä tästä lääkkeestä en saa mitään sivuoireita. Muuten elän mahdollisimman säännöllistä elämää ja syön terveellisesti. Olen jo kauan ollut kasvissyöjä ja vältän sokeria, rasvaa ja suolaa. Uskon, että liikunnan ja terveellisen ruoan merkitys toipumisessa on suuri. Nyt en edes muista, milloin viimeksi on ollut sellainen olo, että olen kelvoton ihminen.
Puhuminen on Jarin mielestä ollut se avain, jonka kautta masennus alkoi hellittää. Masennuksesta voi toipua, mutta kukaan toinen ei voi tehdä sitä sairastuneen puolesta.
– Itsellä täytyy olla halua toipua. Vasta sitten kykenee ottamaan apua vastaan.
Masennusta käsitellään myös Jarin ja Vesa Tynin taideprojektissa. Siitä voit lukea täältä.
