Elämän ja kuoleman liike.
Johanna Laihonen, 43, nousee tuolilta ylös ja laskeutuu saman tien takaisin istumaan. ”Tässä se on”, hän näyttää: elämän ja kuoleman liike. Jos et pysty nousemaan tuolilta ylös ilman apua, on aika tehdä asialle jotakin. Minulle ei voi koskaan käydä noin, moni miettii.
Uusikaupunkilainen Johanna on kohdannut työssään kaikenikäisiä naisia ja miehiä, jotka elävät rajoitettua elämää. Heidän on vaikeaa kävellä, nousta vessasta tai seistä. He ovat usein ihmisiä, jotka ovat kuitanneet liikuntaan liittyvät terveysfaktat olankohautuksella tai vedonneet iän mukanaan tuomiin esteisiin.
Hyviä uutisia Johannalla on kaikille, jotka haluavat kohentaa elämänlaatuaan: koskaan ei ole liian myöhäistä ryhtyä parantamaan lihaskuntoaan.
– Ihmisen lihas kehittyy niin kauan kuin hän elää, Johanna muistuttaa.
80-vuotias herra alkoi käydä kerran viikossa kuntosalilla. Lähtötilanteessa 5 kilon paino reidenojennuslaitteessa oli hänelle liikaa. Vuoden kuluttua hän latasi siihen 25 kilon painot.
Hän kertoo konkreettisen esimerkin 80-vuotiaasta herrasta, joka alkoi käydä kerran viikossa kuntosalilla. Lähtötilanteessa viiden kilon paino reidenojennuslaitteessa oli hänelle liikaa, mutta vuoden kuluttua hän latasi laitteeseen jo 25 kilon painot. Ja mikä parasta, hän pystyi jatkamaan kotona asumista ilman ongelmia.
Kun Johanna kouluttautui personal traineriksi, muut opiskelijat olivat parikymppisiä. Hän oli vanhempi kuin yksikään kouluttaja. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi hän tunsi olevansa oikeassa paikassa.
– Moni keski-ikäinen saattaa kokea hankalaksi hakea palveluja nuorelta kolmekymppiseltä personal traineriltä, jonka arjessa ei ole mitään yhtymäkohtia omaan elämään.
Johannalla on miehensä Kallen kanssa hyvinvointiin erikoistunut yritys. Hän työskentelee yrityksessä hierojana, lymfaterapeuttina, personal trainerina ja ravintovalmentajana.
Uusikaupunkilainen yrittäjä valittiin viime vuonna Varsinais-Suomen Huippunaiseksi.
Tämän täytyy olla vitsi. Näin Johanna ajatteli, kun hänelle kerrottiin valinnasta. Totuus paljastui viimeistään silloin, kun hän vastaanotti palkintonsa Osaava nainen – messutapahtumassa Turussa. Messukeskuksen lavalla hän oli kouluttaja ja kirjailija Jaana Villasen haastateltavana. Finalistit valittiin yleisöäänestyksen perusteella.
Uraauurtava nainen, joka on tehnyt peräänantamattomasti töitä itselleen merkityksellisten asioiden parissa. Tällainen nainen oli haussa, ja Johannaa voi monestakin syystä kuvailla juuri noilla sanoilla.
Muutoksissa pitää osata olla rehellinen itselleen.
Johanna ei kuulu niihin terveysvalistajiin, jotka kehottavat huonokuntoisia ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään saman tien mullistavia liikunta- ja ravintoremontteja. Hän ei myöskään kannusta tekemään terveellisiä valintoja ulkonäön vuoksi.
”Haluan näyttää joltakin” on hänen mielestään tyhjä tavoite, joka ei kanna pysyviin elämäntavan muutoksiin.
Muutokset pitää tehdä siten, että niiden kanssa pystyy elämään loppuelämänsä.
– Pitää olla rehellinen itselleen. Ei ole kovin realistista eikä edes terveellistä ajatella, että pärjää arkisin pelkällä salaatilla, kurkulla ja porkkanalla tai että osallistuu viiteen eri liikuntaryhmään viikossa.
Elämän realiteetteja on, että aina ole kivaa. Aina ei ole kivaa lähteä kuntosalille tai jumpparyhmään eikä sekään ole kivaa, kun ei voi popsia mielin määrin karkkia joka päivä.
Jojottelu laihtumisessa ja lihomisessa, kurinalaisten dieettien ja herkuttelun vuorottelu, ovat terveydelle vaarallisia yhdistelmiä. Johanna puhuu sokeripiikeistä, jotka johtavat insuliiniresistenssiin.
Lapsuudessani oli karkkipäivä kerran viikossa. Jaoimme veljeni kanssa 110 gramman karkkipussin.
– Omassa lapsuudessani meillä oli veljeni kanssa yksi herkkupäivä viikossa. Jaoimme keskenämme 110 gramman karkkipussin. Nykyään karkkipussit ovat valtavan paljon isompia ja herkkupäiviäkin on enemmän – ei ole erikseen arkea ja juhlaa, hän havainnollistaa.
Hyvinvointiyrittäjän valoisasta olemuksesta saattaisi helposti päätellä, että hän on saanut kulkea elämässään vain aurinkoisia polkuja. Hymyn ja positiivisen ajattelun takaa löytyy kuitenkin hyvin rankkoja elämänvaiheita.
Johanna sairastui rintasyöpään 32-vuotiaana.
Alle kolmekymppisenä Johanna sai hyvin lyhyessä ajassa kokea asioita, joiden jälkeen elämä ei ollut enää entisellään. Ensin sairastui äiti, sen jälkeen isä ja molemmat kuolivat hyvin lyhyen ajan sisällä. Johanna itse oli vain 32-vuotias, kun hän vanhempiensa kuoltua sai diagnoosin rintasyövästä – samasta sairaudesta, johon hänen äitinsä oli kuollut 56-vuotiaana.
Vanhempien kuolemat pysähdyttivät ja saivat Johannan tajuamaan elämän rajallisuuden.
– Huomasin ensimmäiset merkit isän hermoston rappeumasairaudesta jo äidin hautajaisissa. ALS-diagnoosin jälkeen hän sai elää vain noin puoli vuotta, Johanna kertoo.
Omista sairauksista puhuminen ei ole ollut Johannalle itsestään selvää. Hänen äitinsä ei aikoinaan kertonut sairaudestaan kenellekään ulkopuoliselle. Johanna puolestaan ei ehtinyt pohtia kertoako muille ja miten, kun pienessä kaupungissa se jo tiedettiin. Hän painottaa, että sairaudet – rintasyöpä ja hänellä myös todettu Menieren tauti – eivät määrittele häntä ihmisenä.
Johanna sanoo, että sairauksista puhuminen saattaa ärsyttää joitakin, mutta myös auttaa. Avoimuus ei tarkoita uhriutumista. Hän toimi vuosia rintasyövän vertaistukiryhmissä. Hän osallistui myös Tukaton, muttei toivoton – valokuvaprojektiin.
– Se oli sellainen tsemppiprojekti sairastuville: me ollaan vahvoja ja elämänmakuisia naisia. Vaikka olemme hetkellisesti tukattomia, emme ole silti toivottomia. Sain siinä ryhmässä kerran viestin naiselta, joka kertoi että oli päättänyt selvitä, kun oli katsonut kuvaani. Se oli minulle paras palaute, mitä voi saada.
En käytä sanaa taistella sairauksista puhuttaessa.
Syövästä kertovissa selviytymistarinoissa käytetään usein sanaa taistella. Johanna välttää sotatermien käyttämistä sairauksista puhuttaessa. Syövästä paranemisessa ei ole kysymys potilaan taistelusta, mutta lääketieteellä sen sijaan on merkitystä.
– Haluan painottaa myös ihmisen omaa osuutta ja vastuuta paranemisprosessissa. Kannattaa pitää huolta hyvälaatuisesta ruoasta, ulkoilusta, mielen ja fyysisen kehon hoidosta – vaikka ei yhtään huvittaisi. Että ei heittäydyttäisi sellaiseen ajatukseen, että aina on joku, joka auttaa tai pilleri, joka korvaa oman tekemisen.
Johanna tietää, että vaikka eläisi pääsääntöisesti terveellisesti, niin voi silti sairastua. Hyvinvoinnin eteen tehty työ ei mene silloinkaan hukkaan, päinvastoin. – Keho on silloin huomattavasti paremmassa kunnossa kestääkseen hoidot ja lopulta parantuakseen.
Hyvinvointialan yrittäjä on oppinut ymmärtämään myös äitinsä sanat. – Hän aina sanoi, että kohtalolleen ei kukaan mitään voi.
Luomukaupan perustaminen oli pitkäaikainen haaveeni.
Ennen nykyistä uraansa Johanna toimi liikunnanohjaajana ja luomukaupan yrittäjänä. Luomukaupan perustaminen tuli hänen mieleensä, kun Johanna joutui käsileikkauksen jälkeen jättämään liikunnanohjaajan työt.
– Olin hierojana vuodesta 2001 asti. Käsi leikattiin 2009 ja syöpä 2010. Käsileikkauksen takia en voinut hieroa ja syövän jälkeen en ollut siinä voinnissa, että olisi voinut ohjata muille liikuntaa. En jaksanut kunnolla edes kävellä. Luomukauppa oli pitkäaikainen haave, josta jo isän kanssa puhuttiin. Isä kuoli 2006. Isä tosin käski välttää ”viimeiseen asti” luomusanan käyttöä kaupan nimessä. Siitä piti tulla lähiruokapuoti, mutta tulikin luomu- ja lähiruokapuoti.
Ravintoon liittyvien asioihin paneutuminen ja kaupan pyörittäminen tempaisivat naisen kokonaisvaltaisesti mukaansa.
– Työskentelin kolme vuotta seitsemänä päivänä viikossa. Mietin, että minun pitää joko laajentaa tai hakea yhtiökumppani. Siinä vaiheessa tein ratkaisun ja päätin lopettaa. Se aika opetti minulle paljon, enkä ole katunut sitä hetkeäkään, hän sanoo.
Ruuan tuotantoon, ravintoarvoihin ja terveysvaikutuksiin liittyvistä asioista on ollut hänelle hyötyä nykyisessä työssä hyvinvointialan yrittäjänä. Hän haluaa omalta osaltaan tehdä töitä muun muassa suomalaisten kansansairauden, kakkostyypin diabeteksen, torjumiseksi.
Ravinnon merkitys hyvinvoinnissa on ratkaiseva.
– Kaikki ruoka, jonka laitat suuhusi, on informaatiota soluille.
Johannan äiti oli kotoisin Lahdesta ja isä Helsingistä. Perhe muutti Varsinais-Suomeen, Laitilaan, Tampereelta isän töiden perässä. Johanna kertoo äitinsä leiponeen ruisleipää ja olleen auringontarkka perheen ruuasta.
– Lapsena minua nolotti, kun meillä haettiin perunat ja porkkanat maatilalta eikä kaupasta, Johanna naurahtaa.
Tuntuu kivalta palata illalla kotiin, kun Kalle on tehnyt ruuan valmiiksi.
Johanna ja hänen miehensä Kalle ovat pitäneet yhtä 22 vuotta. Perheeseen kuuluu myös kolme siperianhuskyä, Sisu, Sampo ja Sulo. Laihoset asuvat vanhassa, 1870-luvulla rakennetussa puutalossa, Kalannissa.
Kotitaloushommista ei tarvitse kinastella. Se kokkaa, kumpi ehtii. Rakkaus näkyy arjen pienissä teoissa.
– Tuntuu kivalta, kun illalla töistä kotiin palatessa Kalle on tehnyt valmiiksi ruuan.
Tärkeintä yhteiselossa on Johanna mielestä molemminpuolinen kunnioitus ja toisen arvostaminen.
Kun Johannaa pyytää kertomaan unelmistaan, hän naurahtaa vastauksensa olevan tylsä.
– Olisi hienoa, jos saisi pysyä terveenä. Ja parasta elämässä on ihan tavallinen arki, kun saa mennä töihin ja palata sieltä hyvällä mielellä kotiin, hän sanoo.
Tavallinen arki on tämän helmikuun alussa tehdyn haastattelun jälkeen saanut meidän kaikkien elämässä uudenlaisen merkityksen.
Johanna mietti heti Ukrainan sodan alettua viime torstaina monien muiden suomalaisten tavoin, miten voisi auttaa hyökkäyksen keskelle joutuneita ihmisiä. Hän tiivisti ajatuksensa Facebookin päivityksessään näin: ”Ihmisellä on aina mahdollisuus yrittää auttaa. Yrittää tehdä parhaansa. Asettua toisen asemaan. Mitä toivoisi itselleen vastaavassa asemassa?”
Johanna ja Kalle ryhtyivät heti sanoista tekoihin.
”Ostettiin makuupusseja, lämpökerrastoja, villapohjasukkia ja pattereita. Ne lähtivät maanantaina matkaan. Sukkalankaa ollaan ostettu yli 100 kerää ja jaettu veloituksetta innokkaille neulojille. He palauttavat valmiit työt meille ja ne toimitetaan eteenpäin. Sunnuntai-iltana tuli ajatus tilata, painattaa ja myydä kannatushuiveja, joiden tuotto menee lyhentämättömänä Ukrainaan ja Puolaan. Tuumasta toimeen, Ensimmäinen 200 kappaleen erä huiveja myytiin vuorokaudessa. Äsken tilattiin lisää. Joten tilatkaa 15 €/kpl. Katso ohjeet yrityksen sivulta Johanna ja Kalle Laihonen hyvinvoinninhetki”.
Lisää ajatuksia liikunnan merkityksestä voit lukea täältä.
