Vanha Rauma on suloisista suloisin puutalokaupunki, Unescon maailmanperintökohde ja mikä parasta, lähellä meitä. Laitilasta on vain puolen tunnin matka Raumalle.
Vietimme Eijan kanssa päivän Raumalla, otimme tontun mukaan, tapasimme joulupukin ja löysimme ainakin yhden uuden haastateltavan.
Vanha Rauma on Pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puukaupunkialue. 29 hehtaarin alalla on yli 600 rakennusta, joista suurin osa on yksityisomistuksessa. Vanhimmat talot ovat 1700-luvulta.
Mikä tekee Vanhasta Raumasta ainutlaatuisen on se, että se on elävä, toimiva pienoiskaupunki. Kuvankauniiden kujien varsilla on paljon erilaisia kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja taiteilijoiden työhuoneita sen lisäksi, että taloissa asutaan.
Olen itse asunut yli 30 vuotta Portsan puutalokaupunginosassa Turussa ennen kuin muutin maalle Laitilaan. Portsakin on idyllinen paikka, mutta ei samalla tavalla elävä kuin Vanha Rauma. Portsassa ei ole juuri muuta kuin asuntoja ja niinpä sieltä puuttuvat myös turistit, joita taas Raumalla riittää.
Jos joku pohjoisessa asuva miettii muuttoa etelän rannikkokaupunkiin, suosittelen Raumaa. Pieni, vilkas, omintakeinen mutta kansainvälinen paikka. Puutaloasunnot taitavat vielä olla vähän halvempia kuin Turussa, tosin Vanhan Rauman alueella on juuri nyt myynnissä vain yksi.
Ruokapuoti Lumon tiskin takaa tapasimme puodin omistajan Riikka Rimpisen ja seitsemän kuukautta vanhan Havun.
– Olen tässä vain hetken kun työntekijä on asioilla, muuten olen vielä vanhempainvapaalla, Riikka kertoi.
Esittelin Havulle meidän tonttuamme, mutta hän ei oikein innostunut, katseli vain ihmeissään. Vuoden tai kahden päästä tonttujen ja joulun yhteys lienee jo selvinnyt. Siinä varmasti auttavat myös perheen kolme vanhempaa sisarusta.
Lumossa on luonnonmukaisesti valmistettua kosmetiikkaa, elintarvikkeita ja paljon muuta, kaikki kauniisti esille aseteltuina. Osa kaupan tuotteista syntyy omassa keittiössä. Riikka kertoi, että joulukauppa on jo käynnistynyt mukavasti.
Halusimme käydä museossa. Mielessäni oli kanaalin varrella oleva museo, jonka pihalla kävin kesällä. Silloin en jostain syystä mennyt sisälle, mutta nyt olisin sen tehnyt. Kumpikaan ei muistanut museon nimeä. Eijan mielestä se oli vasemmalla ja minun mielestäni oikealla. Kävelimme kanaalin vartta, mutta tuttua paikkaa ei tullut vastaan.
Turvauduimme navigaattoriin – sitten kun olimme päässeet yksimielisyyteen siitä, minne olimme menossa. Navigaattori ohjasi meidät pois kanaalin varresta ja lopulta olimme varmoja, ettei se kuitenkaan tiennyt, mitä etsimme. Luovuimme aikeesta.*
Talviset Vanhan Rauman kadut ovat liukkaita. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän inhoaa ja pelkää liukkautta, niin monta sukulaista ja tuttavaa on jo joutunut sen uhriksi.
Kävimme kaupoissa. Naisten kesken tehdyissä reissuissa parasta on se, että voi käydä kaupoissa ihan rauhassa. Nyt yleistän, mutta teen sen surutta: miehet suhtautuvat kauppoihin eri tavalla kuin naiset. Jos heidän pitää ostaa jotain, he menevät kauppaan, ostavat ja lähtevät pois. Me naiset haluamme katsoa ja hypistellä, sovittaa ja miettiä. Me nautimme siitä. Sen takia olenkin sitä mieltä, ettei naisen pitäisi ottaa miestä mukaan ostoksille, siitä tulee vain turhaa mielipahaa puolin ja toisin.
Raumalla riittää hypisteltävää. Persoonalliset lastenvaatteet näyteikkunassa saivat meidät poikkeamaan sisälle Heidi Ahlbomin liikkeeseen. Heidi.A.Design myy etupäässä omistajansa suunnittelemia naisten ja lasten vaatteita, merinovillatuotteita sekä uniikkeja, numeroituja solmioita ja rusetteja.
Heidi itse on raumalainen muotisuunnittelija, joka asui ja työskenteli pitkään Milanossa ja on taas asunut Raumalla reilut 6 vuotta. Hän on tehnyt myös teatteripuvustuksia ja ollut muotinäytösten backstageilla yhtä aikaa Anna Wintourin kanssa. Kiinnostavaa! Sovimme saman tien, että menemme kevätpuolella jututtamaan Heidiä oikein ajan kanssa.
Kävimme lounaalla ravintola Savilassa.
– Lapskoussia. Se on raumalainen perinneruoka. Otetaanko sitä?
– Mitä se mahtaa olla? Inkiväärilohikin kuulostaa hyvältä.
– Mutta kun meillä on se perinneruokateema, että sen takia.
– Niin tosiaan. Pitäisi varmaan.
Kysyimme tarjoilijalta, mitä lapskoussi on. Tilasimme inkiväärilohta. Lapskoussi on vanha merimiesten ruoka. Reseptin löydät täältä.
Voiko kuvitella mitään idyllisempää, kuin Vanha Rauma joulukuussa?
Voi. Sellainen Vanha Rauma joulukuussa, johon ei kuulu yhtään autoa. Tuntuu kummalliselta, että Unescon maailmanperintökohteessa saa ajaa autoilla pitkin kallisarvoisia kujia. Vähintään yhtä kummallista on se, että kaunis ja arvokas Raatihuoneentori on pilattu näköalan peittävillä katoksilla. Nämä kaksi asiaa korjaisin, jos voisin.
Vanha Rauma on ihana vaikka ei ostaisikaan mitään. Tällä reissulla minä ostin vain syötävää ja yhden onnittelukortin. Eija osti muutamia joululahjoja, kuumavesipullon, pari kirjaa vanhan kaupungin kirjakaupasta sekä villasukat kirpputorilta.
Minä olen hidas ostaja, tarvitsen aikaa miettimiseen ja vertailuun ja tulen usein ulos kaupoista tyhjin käsin.
Päätimme kierroksen KaffeBariin , kahvin ja peltipuustin ääreen. Pulla oli hyvää, mutta ehdottomasti liikaa inkiväärilohen päälle.
Miksikö meillä se tonttu oli mukana?
Miksikä ei, se ei vielä ole ollut juuri missään.
*Museo Kirsti . Auki vain kesäisin.
Muistathan osallistua nimikilpailuun!
