Tietokirjailija avaa silmät pimeydelle

  • Tietokirjailija Lasse Kylänpään uusin luontokirja Päivänkierto on ylistyslaulu pimeydelle, josta uhkaa keinovalojen maailmassa tulla hiljaisuuteen verrattava katoava luonnonvara.

Kun illat pimenevät, houkutus lähteä metsään ja ulos luontoon hiipuu. Eihän siellä voi kulkea, kun ei näe mitään. Tietokirjailija Lasse Kylänpää ajattelee toisin. Juuri silloin kun kotona ikkunan takana näyttää pimeältä, kannattaa lähteä ulos – siellä on valoa ja elämää.

Hämärän hetket tarjoavat Kylänpäälle luonnossa sykähdyttäviä elämyksiä.

Kirjailija havahtui huomaamaan, miten vilkasta yöelämää oli tarjolla hänen kotipihallaan.

 

 

Kuvaaja lähti uusinta kirjaansa varten liikkeelle iltaisin ja havahtui huomaamaan, miten vilkasta yöelämää oli tarjolla jopa hänen omalla kotipihallaan. Kirjan upeista kuvista useat otokset on tallennettu Kemiönsaareen kuuluvassa Västanfjärdissä, Kylänpään ja hänen puolisonsa kakkoskodin metsäisessä ja merellisessä ympäristössä.

Valoa on enemmän kuin ikkuna näyttää. Näin kertoo sananlasku, joka johdattaa lukijat Päivänkierron maailmaan. Sananlaskun syntyessä Suomessa elettiin maatalousyhteiskunnassa ja sähkökin oli harvinaista. Nyt on toisin.

Kolme neljästä suomalaisesta ei näe Linnunrataa asuinpaikallaan.

Kolme neljästä suomalaisesta ei enää näe paljain silmin Linnunrataa asuinpaikallaan. Tämä herätti toimittajassa uteliaisuuden ja innostuksen sanoittaa ja kuvittaa pimeää ilmiönä kirjan sivuille. Päivänkierto on hänen kuudes kirjansa.

 

 

Lähiluonto alkaa kuulostaa vetovoimaiselta ja jopa eksoottiselta luontokohteelta, kun Kylänpää kertoo kolibrien lailla liikkuvista mäntykiitäjistä ja työhuoneen nurkilla suihkivista lepakoista.

Ihmettelyn aiheita auringonlaskun retkeilijälle riittää: keväällä voi todistaa, kuinka valkovuokon supussa olevat kukat kääntyvät yön aikana auringonlaskun puolelta auringonnousun suuntaan. Kesällä luonnon äänimaailmaa rikastuttavat huuhkajien huhuilut, kehrääjät ja satakielet.

Syksyn ja talven pimeydessä kirkkaan tähtitaivaan alla ihminen ymmärtää olevansa pieni osa ääretöntä maailmankaikkeutta.

 

 

Linnunrata on suurinta, mitä ihminen voi nähdä paljain silmin. Kaukaista valonkajoa ja kuolleiden tähtien pölyä katsellessa katselee kaikkeutta, Kylänpää kirjoittaa.

Valosaaste sekoittaa ihmisen unirytmin ja kiiltomatojen elämän.

Valosaaste valtaa alaa ja sekoittaa ihmisen unirytmin. Se uhkaa kiiltomatojen elämää, kun koiras ei valomeressä löydä naarasta hääyönä.

Tähtitaivaskaan ole enää entisensä.

Maailmalle on perustettu jo toistasataa pimeän taivaan suojelualuetta. Pimeys on katoava luonnonvara, jonka rippeet ovat vielä pelastettavissa. Keinovalaistus pitää vain kääntää osoittamaan sinne, minne se on tarkoitettu ja sammuttaa silloin, kun kun sitä ei tarvita.

 

 

Kylänpää kyseenalaistaa satelliittien atomikellot, suurvaltojen tekokuut ja älypuhelinten sovellukset, joilla saa tähtitaivaan kosketusnäytölle milloin tahansa haluaa.

Miljardöörit haluavat laukoa Maan kiertoradalle tuhansia uusia satelliitteja, ajeluttaa turisteja avaruusmatkoille, avata avaruushotelleja, louhia harvinaisia metalleja pikkuplaneetoilta ja varata tontteja Kuusta. Luonnonrikkaudet, raha ja valta ohjaavat ihmiskunnan tarvetta tietää ja löytää.

Kylänpää on omien havaintojensa lisäksi hyödyntänyt kirjassaan aiheeseen liittyvää tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä tutkimuksia. Hän on myös penkonut sanoma- ja aikakauslehtien arkistoja ja löytänyt sieltä yllättäviä asioita. Kuten esimerkiksi keinovaloja vastustaneen kirjoituksen vuodelta 1936. Huoli luonnonvalon katoamisesta ei siis ole mikään uusi ilmiö.

Nimimerkki Anti Neon arvosteli keinovaloja Ajan suunta-lehdessä:

Nykyajan helsinkiläinen on asettanut neonputket sydämensäkin jouluvaloiksi ja luulee voivansa räikeällä valolla saada joulutunnelmankin loihdituksi.

 

 

Kylänpään kirjoissa näkyy tekijän vankka kokemus journalistina sekä taito hahmottaa maailmaa kameran linssin läpi ja kirjoittamalla.

Kameran kanssa luonnossa liikkuminen on Kylänpäälle niin luonnollista, että hänen on vaikea kuvitella elämää ilman sitä. Tämä paljastui hänelle itselleenkin karulla tavalla eräällä ulkomaan matkalla, kun hänen kameransa varastettiin. ”Ei se ole pelkkä kamera. Se on mun koko elämä”, hän parahti vaimolleen, joka yritti lohduttaa häntä keskellä valokuvaajan pahinta painajaista.

Luonnossa kulkemisen into ja kuvaamisen vimma leimahtivat liekkiin jo lapsuudessa Kiukaisten Paneliassa. Kylänpään isä oli metallimies, joka vei lapsensa – Lassen ja hänen isoveljensä Juhan – metsä- ja linturetkille. Ensimmäiset valokuvansa Kylänpää otti isänsä kameralla viisivuotiaana.

Ensimmäiset valokuvansa Kylänpää otti isänsä kameralla 5-vuotiaana.

Kylänpää naputteli 12-vuotiaana Remingtonin matkakirjoituskoneella käsikirjoituksen, jonka lähetti kustantajalle. Jännityskertomus Timanttitrokarit iskevät ei edennyt julkaistavaksi asti, mutta nuorukaisen saama palaute oli hyvin kannustavaa: Toivotamme Teille jatkuvaa innostusta kirjallisten harrastusten parissa.”

Kylänpäätä kiehtoo erityisesti ihmisen ja luonnon välinen suhde. Hän on kirjoittanut muun muassa Salon Uskelanjoesta kertovan kirjan sekä Turun ja Helsingin moottoritien rakentamista ja luontovaikutuksia dokumentoineen Tie vie -kirjan.

 

 

Tunnustusta on ropissut: Suomen kirjataiteen komitea valitsi muuttolintujen matkasta kertova Linnuntien (Maahenki 2015) Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmaan. Se oli myös WWF:n Vuoden luontokirja 2015 -finalisti.

”Muuttolintujen matkasta kertovan Linnuntie valittiin Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmaan.

 

 

Kirjoittaminen ja kuvaaminen on yksinäistä puuhaa, mutta ei kokonaan. Kylänpään mielestä tiimityöllä on tärkeä merkitys kirjaprosessissa. Graafisen suunnittelijan Riikka Löytökorven kanssa kirjailija on tehnyt pitkään yhteistyötä. Kuvien värierottelu ja sävyjen hallinta on Petri Kuokan käsialaa. Vuorovaikutus heidän kanssaan sujuu.

– Minulla on myös lukijaraati, joka antaa kommentteja ennen kuin kirja menee painoon. Ne ovat arvokkaita palautteita, hän sanoo.

Päivänkierto on Kylänpää neljäs omakustanne. Hän kuvailee Facebook-päivityksessään hypänneensä kirjailijan hommista taas kustantajan, myyjän, reskontranhoitajan, logistikon, kuljettajan ja roudarin rooliin.

Luonnossa on pimeään aikaan yllättävän paljon valoa.

Seuraavaa kirjaa Kylänpää ei ole ehtinyt ajatella, mutta ideoita muhii kyllä mielessä. Se saattaa olla jotakin muuta kuin tietokirja, ehkä jopa eräänlaista paluuta alkulähteille. Teini-iän kynnyksellä kirjoitettu seikkailutarina ei edennyt laajempaan levitykseen, mutta jonnekin sielun sopukoihin jäi elämään kipinä romaanin kirjoittamisesta. Sen enempää hän ei halua kuitenkaan aiheesta paljastaa.

 

 

Päivänkiertoa suosittelen lämpimästi luonnon ystäville ja myös heille, jotka pelkäävät pimeää vuodenaikaa.

Kirjaa lukiessani ja sen huikeiden kuvien maailmaan uppoutuessani olin kiitollinen, että elämme Suomessa, jossa on neljä vuodenaikaa. Meidän ei onneksi tarvitse lähteä kauas päästäksemme keinovalojen ulottumattomiin. Ennen kaikkea vakuutuin siitä, että luonnossa on pimeään aikaan yllättävän paljon valoa – jopa marraskuusta voi opetella nauttimaan.

Lainaukset ja kuvat ovat Lasse Kylänpään tänä syksynä ilmestyneestä kirjasta Päivänkierto.

Lue millaisen paikan hääkuvallemme Lasse löysi 35 vuotta sitten täältä  https://perjantaijuttu.fi/haakuva-kompostin-kupeessa/

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö