Ensin tulee tuoksu.
Suopursujen lehdet ovat pakkasten jäljiltä tummuneet ja vetäytyneet alaspäin. Kevätkesällä kukkiva kaunotar on talviasussaan vaatimaton, mutta siitä leviävä tuoksu tuntuu nenässä talvellakin.
Tervetuloa Tomansuolle, pursut puhelevat – vai kuvittelenko vain?
Laitilan seudun ympäristöyhdistys suunnisti marraskuun toiseksi viimeisenä lauantaina suoretkelle kotikulmilleen Tomansuon ja Hirvilamminsuon ympäristöön.
Etelän ihminen voisi kuvailla tuota paikkaa köyhän miehen tai kiireisen naisen Lapiksi, mutta minä en.
Etelän nainen voisi kuvailla paikkaa köyhän miehen Lapiksi – minä en.
Näkymät tuovat mieleen Lapin erämaisemat, mutta miksi verrata niitä mihinkään? Lappi tai Laitila – luonto on omanlaisensa ja parasta juuri sellaisena ja siellä, missä se on, jos ihmiset eivät ole sitä toimillaan pilaanneet.
Hirvilamminsuo kuuluu Natura 2000-suojeluohjelmaan, mikä on antanut alueen kasveille ja eläimille mahdollisuuden elää ja lisääntyä. Laitilan itäosien laajoilla suoalueilla ihminen voi kulkea rauhassa lajitovereitaan tapaamatta toisin kuin vaikkapa suosituimmissa kansallispuistoissa, ja se on varsinkin omia polkujaan mieluisten tallustavalle retkeilijälle.
Marraskuun suoretkellä luonnossa vallitsi hiljaisuus – en nähnyt ainoatakaan eläintä. Tiedän kyllä, että suolla ja sitä ympäröivissä metsissä on nähty hirvien ja peurojen lisäksi susia, ilveksiä ja jopa karhuja.
Sain kesällä Pirkolta – Perjantaijutun kirjoittajakollegaltani – luettavaksi Mia Takulan Susien mailla -kirjan (Docendo 2020).
Yksi kirjan luvuista on omistettu Laitilan Kaivolalle, jonka ympäristössä sijaitsee upeita suoalueita. Siellä viihtyvät sudetkin, ja Takula lähti kirjaansa varten patikoimaan ja hiihtämään Suomen tunnetuille susireviirireille.
Takula ei tavannut Hirvinlamminsuolla susia, mutta löysi niiden jälkiä. Yhdellä reissulla hänellä oli mukana kuvataiteilija ja kirjailija Katariina Souri, joka ihastui paikkaan Takulan tavoin ja vietti siellä yön teltassa maaliskuussa 2019.
Souri rakastuu näkemäänsä ensi silmäyksellä. Takula on ikuistanut Sourin ihastumisen kirjaansa: En ole ennen ollut tällaisella suolla. Voi miten kaunista!
Takula kuvailee kirjassa osuvasti luonnon merkityksellisyyttä, josta pääsee perille vasta, kun viettää siellä aikaa. Hän nukkuu retkillään yönsä teltassa.
Näin kirjailija kokemaansa kuvailee: Tässä arkisessa hetkessä hammasharja kädessäni ymmärrän, etten nuku pelkästään metsässä vaan koko maailmassa. Maailma on kotini – tai ainakin maailman luonto. Luonnossa on vapaus, luonnossa olen perillä, minä olen minä voimakkaammin kuin missään muualla.
Susipelkoa lapsena kokeneesta tietokirjailijasta kasvoi aikuisena paitsi susien myös kiivas villin ja vapaan luonnon puolestapuhuja.
Susipelkoa kokeneesta kirjailijasta kasvoi villin ja vapaan luonnon puolestapuhuja.
En keksi turvallisempaa paikkaa Suomessa kuin susireviirin sydän. […] Ihminen ei voi olla suhteessa luontoon, koska ihminen on osa luontoa. […] Olemme suhteessa luontoon kuin varpaat ovat kehoon: pelkillä varpailla ei tee mitään.
Takula on omistanut kirjassaan myös luvun raumalaiselle ilveskuiskaaja Hannu Rantalalle, jolle Nukinrahka ja Hirvilamminsuo ovat tuttuja paikkoja. Metsurin hommia aikoinaan tehnyt mies kertoo kirjassa havainneensa alueella niin susia kuin ilveksiäkin.
Kirjailija halusi jutella ilveskuiskaajan kanssa ja mikäpä muu paikaksi olisikaan valikoitunut kuin Hirvilamminsuo, jonka laavulla Rantala myös yöpyi. Hän oli kuullut sinä yönä, kuinka hirvi oli mennyt suolla puhisten karhu perässään.
Ilveskuiskaajasta on parhaillaan tekeillä elokuva.
Ympäristöyhdistyksen retkellä meitä oli vajaa kymmenkunta osallistujaa. Marraskuinen päivä sattui olemaan täydellinen suokävelyyn: yöpakkaset olivat kovettaneet suomaaston helpoksi kävellä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja luonto tarjosi ravintoa kaikille aisteille.
Rahkasammaleen värien kirjo toi mieleeni Punaisenmeren korallit ja vedenalaisen maailman mystisen hiljaisuuden. Kun täytin 50 vuotta olimme perheeni kanssa snorkailemassa Egyptissä ja ihastuin vedenalaiseen, hiljaiseen ja värikkääseen maailmaan. Nyt, juuri 60 vuotta täytettyäni, tajusin kokevani jotakin samanlaista innostusta kotikulmillani.
Värien kirjo toi mieleeni Punaisenmeren korallit ja vedenalaisen maailman mystisen hiljaisuuden.
Suolla kulkiessa mieli rauhoittuu kaiken kauneuden keskellä, aistit avautuvat yksityiskohdille ja aika menettää merkityksensä.
Kirkas sää korosti suoluonnon värimaailmaa, sammalmättäiden ja jäkälien sävyjä, mutta pilvisenäkin päivänä ne ovat taatusti vaikuttavia.
Suon itäosiin on kallioiselle mäelle rakennettu laavu, joka on helppo saavuttaa autolla. Laavupaikalta avautuu upea näkymä Hirvilammelle.
Auringossa kimalteleva vesistö houkutteli luokseen ja päätin lähteä katsastamaan sen, vaikka olenkin kokematon kulkija suolla. Suolla kulkiessa maltti on valttia, sillä siellä saattaa olla upottavia kohtia, vaikka pakkanen olikin nyt kovettanut maaston kulkukelpoiseksi. Saappaat olivat tarpeeseen, vaelluskengissä sukkani olisivat varmasti kastuneet.
Hyppelin heinäkasvutoissa, ja karttelin vetisiä kohtia, joita oli yllättävän vähän. Matkan varrella pistelin poskeen karpaloita, joita oli siellä täällä pieniä määriä.
Perillä odotti kaamosauringossa kimalteleva lampi ja täydellinen hiljaisuus. Kurjet, joutsenet ja muut linnut olivat jo lähteneet muille maille. Korviini ei kantautunut edes tuulen huminaa.
Siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa tai vaikka järveä kiertämään, mutta jätin sen seuraavaan kertaan. Kännykkäni akusta virta oli käymässä vähiin ja arvelin muun retkikunnan palanneen jo laavulle.
Siistillä ja viihtyisällä laavulla tulet paloivat jo. Retkieväs maistui makoisalta, kuten luonnossa aina.
Kotiin palatessa päällimmäisenä oli tunne siitä, että suolle pitää palata. Olemme Pirkon kanssa yöpyneet laavulla kerran aikaisemmin kesäkuussa 2019, mutta emme silloin tutustuneet alueeseen laajemmin.
Haluan nähdä, millaiselta suolla tuoksuu, näyttää ja kuulostaa touko-kesäkuussa, kun kurjet ovat palanneet ja suomalaisen suoluonnon omat luonnonvaraiset alppiruusut – suopursut (Rhododendron tomentosum) – ovat täydessä kukoistuksessaan.
Ensi talvena aion suksia suolle.
Jos talvesta tulee oikea talvi, aion sanoa itselleni: suksi suolle. Luminen, hiljainen luonto noissa erämaamaisemissa mahtaa olla upea elämys!
Lue luontoaiheinen juttu myös täältä:
https://perjantaijuttu.fi/hyonteisten-katoamisesta-on-syyta-olla-huolissaan/
