Päivän vierailu Turun kirjamessuilla oli kuin maistelumenu täpötäydessä ravintolassa. Kirjailijoiden tarinat teoksistaan herättivät lukunälän, mutta lukijan on kyettävä tekemään valintoja. Aina ne eivät ole oikeita.
Ei tarvittu kuin ehkä minuutti messuilla ja olin jo tarttunut ensimmäiseen kirjaan. Se sattui olemaan lapsuudesta tutun Tammen kultaiset -kirjasarjan Nukke ja minä. No olihan se saatava.
Nostalgiapuuska iski niin vahvasti, että ostin saman tien kaksi muutakin kirjasarjan teosta viiden euron kappalehinnalla. Kuvittelin itseni siinä kirjojen ääressä lukemassa niitä tulevalle lapsenlapselleni. Lapsi ei ole vielä edes syntynyt – mihin vielä mummuna hurahdankaan?
Selasin kirjat kotona ja huokaisin. No kylläpä ovat ajat muuttuneet. Ostamieni kirjojen ensijulkaisun aikaan – 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa – miesten ja naisten roolit perheessä olivat vielä hyvin sukupuolittuneita. Isän töissä ollessa äiti hoiti kodin ja lapset. Miehet istahtelivat töistä palattuaan nojatuoliin ja kaivoivat piipun esille. Niin, ja leikkivätkö lapset nykyään enää nukeilla?
Ehkä olisi sittenkin pitänyt valita kirjasarjasta Jere jarruvaunu. Ja olihan siellä messuilla tarjolla myös kotimaisia lastenkirjauutuuksia. Millainen kirja mahtaa olla vaikkapa rokkilegenda Michael Monroen Makke ja pupu?
♦ Turkulaisen kirjastonhoitajan Ann-Christin Antellin esikoisteos Puuvillatehtaan Varjossa (Gummerus 2021) oli menestys. Tänä vuonna ilmestyi historiallisen romaanisarjan toinen osa, Puuvillatehtaan Perijä.
Romaani ajoittuu 1900-luvun alkuun, mutta siinä on yhtymäkohtia aikaan, jossa juuri nyt elämme. Kirjassa kerrotaan, kuinka Suomessa kansalaiset osoittavat mieltään Venäjän sortotoimia vastaan. ”Vain pari viikkoa sen ilmestymisen jälkeen Turun tuomiokirkon edustalla oli mielenosoitus, jossa vastustettiin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan”, Antell kertoi messuyleisölle. Tällaista hän eikä kukaan olisi osannut odottaa tapahtuvaksi.
Antell sanoi olevansa vieläkin epäuskoinen hyvin alkaneesta kirjailijan urastaan. Trilogian käännösoikeudet on myyty jo Ruotsiin, Tanskaan, Islantiin ja Ranskaan. Hän alkoi kirjoittaa esikoisromaaniaan nähtyään kirjan päähenkilöistä unen kymmenen vuotta sitten.
Marraskuussa ilmestyy Antellin jouluäänikirja.
Sarjan kolmas osa julkaistaan keväällä 2023. Lisäksi tänä vuonna marraskuussa ilmestyy jouluäänikirja, joka kertoo joulun vietosta Örndahlin ruukissa.
♦ Markus Leikolan kirjauutuus Sodan ja rauhan kronikka ( Aula & co) taustoittaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Leikolaa haastatteli messuilla toimittaja Rauli Virtanen. Ajankohtainen keskustelu odotetusti kiinnosti ihmisiä ja veti penkit täyteen Agricola-lavan edustalle.
Leikola antaa eväitä ymmärtää sodan syitä ja seurauksia.
Kirjailija-toimittaja Leikola tietää, mistä puhuu ja kirjoittaa. Hän on seurannut Itä-Eurooppaa neljän vuosikymmenen ajan ja saanut työstään palkintoja. Venäjän hyökkäyssota ja päivä päivältä jännitteisemmäksi käyvä ilmapiiri maailmalla on asia, joka ei jätä ketään rauhaan. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta ainakin Leikola antaa eväitä käsitellä sodan syitä ja seurauksia.
♦ Suo muistaa (Gummerus) on Jenni Räinän kirjoittama romaani ihmisen ja luonnon yhteydestä. Ympäristö, luonto ja ilmastonmuutos ovat kirjailijalle läheisiä aiheita. Räinä oli mukana työryhmässä, joka julkaisi tietokirjan Metsä meidän jälkeemme. Se sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2019.
Räinää haastatteli messuilla kirjailija Eppu Nuotio.
Eppu Nuotio hehkutti kirjailijakollegansa kerrontaa ja luontokuvausta.
Nuotio luki otteita kirjasta ja hehkutti Räinän upeaa kerrontaa ja kuvausta. Suo muistaa on yksi kirjoista, jonka minäkin haluan ehdottomasti lukea.
♦ Helena Petäistön Gallian kukko kiekuu taas (Otava) vie lukijansa Ranskan politiikan kiehuvaan ytimeen. Vallanpitäjien kulissien taakse hän pääsi kurkistamaan toimiessaan vuosia MTV:n Ranskan kirjeenvaihtajana.
Enpä olisi uskonut, että presidentti Emmanuel Macron ja hänen aikansa kiinnostaa messuväkeä niin paljon, että kaikki penkit olivat varattuja jo tovin ennen haastattelun alkua. Petäistöllä sen sijaan oli siitä aavistus hänen ryhtyessään uuden kirjan tekemiseen. Hän kertoi, ettei olisi muista Ranskan presidenteistä kokonaista kirjaa suomalaisille ryhtynytkään kirjoittamaan.
Toimittaja Juha Roihan ei tarvinnut paljon kysymyksiä esittää, sillä Petäistö puhui kirjansa teemoista vuolaasti ja kiinnostavasti. Hän ihmetteli, kuinka joku ylipäätään voi haluta presidentiksi Ranskassa. ”Se on on aivan mahdoton maa hallita. Ranskalaiset ovat aina tyytymättömiä. Jopa silloinkin, kun kansalaisten toivomat uudistukset menevät läpi. Sen jälkeen alkavat puheet siitä, että uudistus on väärin toteutettu”, hän kertoi.
Ranskalaiset elävät syödäkseen.
Ranskalaisuuteen liitetään romantiikka ja ruoka, mutta jos heiltä itseltään kysytään, kumpi on tärkeämpää – rakastelu vai herkuttelu – vastaus on Petäistön mukaan selkeä: herkuttelu. Ranskalaiset eivät syö elääkseen, he elävät syödäkseen.
♦ Tietokirjailija, toimittaja ja Förin äijä Markku Heikkilä on koonnut kansien väliin turkulaisen paikallisradion historian. Aalloilla sataa: turkulaisen paikallisradion synty ja murrosikä –kirja ajoittuu vuosiin 1985-1995, jolloin Heikkilä oli keskeinen henkilö Auran Aaltojen ja Radio Sadan perustamisessa.
Juttelin kirjailijan kanssa tovin kirjoista ja radioista. Molemmat niistä ovat olleet vuorollaan kuolemaan tuomittuja, mutta niinpä vain ne ovat edelleen enemmän tai vähemmän voimissaan. Radioiden rinnalle on tullut podcasteja, joita Heikkiläkin sanoi usein nykyään kuuntelevansa.
Onko ihmisillä enää aikaa tai halua lukea kirjoja? Tästä on puhuttu vuosikymmeniä, mutta ainakin kirjamessujen eläväisessä tunnelmassa tulee vaikutelma, että vielä on kirjojen ystäviä jäljellä.
Sosiaalinen media vie ihmisten aikaa, mutta sekään ei ole kirjallisuudelle uhka, vaan mahdollisuus. Sosiaalisen median monet kirjallisuusryhmät ja kirjailijoiden omat some-päivitykset ylläpitävät lukuharrastusta.
Viime viikolla 50 vuotta täyttänyt runoilija Heli Laaksonen kertoi Kotiliesi-lehden elokuisessa haastattelussa olevansa pakotettu olemaan se hapan akka, joka kulkee kylillä kiukkuamassa, että ostakaa kirjoja. Ilman ostavia lukijoita kirjailijan työ ei lyö leiville. Äänikirjoistakaan ei ole pelastajaksi niin kauan kuin kirjailijat saavat niistä palkaksi vain murusia.
Luonto- ja ympäristöneuvojaksi valmistunut Laaksonen jatkaa kaikesta huolimatta kirjailijana.
Sanamaijaksi itseään kutsuva runoilija kertoi Turun kirjamessuilla Juha Roihan haastattelussa uusimmasta Luonnos-kirjastaan (Otava). Se syntyi kun hän opiskeluaikanaan sai tehtäväkseen tehdä esitelmän. Aiheeksi valikoitui kääpiöpäästäinen. Hän oli lukenut, että niitä mahtuu viisi tulitikkuaskiin. Myöhemmin hän alkoi tehdä esitelmiä omaksi huvikseen ja nyt ne on koottuna kansien – kirjailijan sanoin kaiken eläväisen ensyklopedian – väliin.
Koska elämme juuri nyt suppilovahveroiden kulta-aikaa, tässä ote Luonnoksen sivuilta, olkaa hyvä:
Suppilovahvero.
Kun löydät ensimmäisen,
olet tallannut jo puolen suvun päälle,
mutta siitä se alkaa,
sato,
sata satoa.
Kun viet naapuriin tuliaisiksi kuusi ämpärillistä,
hän on juuri löytänyt kaksitoista korillista.
Ja ottaa lahjoituksesi vastaan samalla innolla
kuin elokuussa kesäkurpitsavonkaleen.
(Heli Laaksonen: Luonnos)
Perjantaijutun seuraajille toivon mukavaa viikonloppua ja tietenkin: herkullisia lukuhetkiä ja sieniretkiä!
Lue, mikä oli viime viikon valoisin ja lämpimin uutinen täältä.
