Suvun perintö on rakas ja raskas

  • Hilkka Oksama-Valtosella on nyt aikaa tutkia arkistoja ja perehtyä sukuunsa, jossa on monta merkittävää kulttuuripersoonaa. Eräs heistä on isoisoäiti, kirjailija Helmi Krohn, joka ilmestyi yllättävällä tavalla Hilkan elämään kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen.

Kustavilainen Hilkka Oksama-Valtonen syntyi yhteen suomalaisista kulttuurisuvuista, mutta sitä hän ei tiennyt lapsuudessaan. Asiasta ei puhuttu eikä sitä korostettu, pikemminkin päinvastoin.

Tärkeimpiä suvun edustajia ovat olleet kansanrunouden tutkija ja runoilija Julius Krohn,  kirjailija Helmi Krohn, kielitieteilijä E.N. Setälä ja satukirjailija Annikki Setälä, Hilkan isoäiti. Myös Helmin sisarpuoli kirjailija Aino Kallas kuuluu näihin edesmenneisiin vaikuttajanaisiin.

Lapsena Hilkka ei ymmärtänyt, mitä ihmeellistä vanhoissa tädeissä ja sedissä ja heidän tekemisissään voisi olla. Vasta Helsingin yliopistossa asia alkoi valjeta, kun opettajaksi sattui professori Kai Laitinen.

– Laitinen oli tutkinut Aino Kallasta ja hänen jäljillään aloin miettiä sukulaisuuden merkitystä. Omat vanhempani olivat diplomi-insinöörejä, eikä meillä pidetty mitään meteliä sukulaisten tekemisistä.

1956 Helsingissä syntynyt Hilkka on eläkkeellä äidinkielenopettajan työstä. Hän asuu Kustavissa ja välillä Turussa, Mikaelinkirkon lähellä olevassa kaupunkiasunnossa. Kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat aina olleet tärkeä osa elämää ja nyt niihin on aikaa.

– Eläkkeelle jäämisen jälkeen minulle alkoi uusi ura. Tunnen todella niin. Nyt voin tehdä sitä, mitä eniten haluan.

Yksi uuden uran mahdolliseksi tekemistä töistä on hiljattain ilmestynyt elämäkerta Helmi Krohnista. Sen Hilkka kirjoitti yhdessä Marjut Hjeltin ja Maarit Leskelä-Kärjen kanssa. ”Helmi Krohnin ihmeellinen elämä” (2021) on paitsi ansiokas elämäkerta myös yritys hyvittää sitä, että Helmi jäi eläessään sisarensa Ainon varjoon, vaikka oli itsekin lahjakas ja ennen kaikkea tunnollinen ja ahkera.

Helmi Krohn teki töitä yli 90-vuotiaaksi. Hän toimitti monia lehtiä, käänsi kirjallisuutta englannista ja monista muista kielistä sekä kirjoitti muutamia romaaneja, mutta ennen kaikkea elämäkertateoksia, sekä valtavan määrän lehtitekstejä. Hän oli myös lastenkirjailija.

Eläkkeellä alkoi uusi ura

Hilkka Oksama-Valtosen kaupunkiasunnossa Helmi on vahvasti läsnä. Olohuoneessa on Helmin vanha kalusto, hyllyissä hänen kirjojaan ja seinillä tauluja, jotka joskus ovat riippuneet isoisoäidin kodin seinillä. Helmin kotiin lapset jälkikasvuineen olivat aina tervetulleita, vaikka Helmi ei täyttänyt perinteisen mummon kuvaa.

– Ei häntä koskaan mummoksi sanottu, hän oli kaikille Mukka. Minun varhaisin muistoni Mukasta on se, että  kun menin äidin kanssa käymään enkä malttanut olla kiltisti, sain siitä äidiltä ankaria moitteita. Mukan asunto oli pimeä ja siellä lapset pantiin lukemaan lastenlehti Pääskystä, jota Mukka toimitti vuosikymmenet.

Tilaisuuksia tallettaa muistoja Helmistä oli paljon, sillä Hilkka oli jo kouluikäinen, kun Helmi Krohn kuoli 96-vuotiaana 1967. Ihmeellisin muisto on kuitenkin vuodelta 1987, yli 20 vuotta Helmin kuoleman jälkeen. Siihen liittyy muuan kuva.

– Minut oli kutsuttu Suomen Spiritualistien kesäpäiville kertomaan Mukasta, josta olin juuri tehnyt pro graduni. Pyysin äitini mukaan, koska hän oli ortodoksi ja halusi suojella minua liialta uteliaisuudelta seurustella henkimaailman kanssa.

– Tutustuin siellä brittiläiseen kuvataiteilijaan ja meedioon Coral Polgeen, joka piirsi kuvia ihmisten edesmenneistä läheisistä. Heti kohtaamisessamme hän halusi piirtää minulle tämän kuvan.

 

 

Polgen piirros esittää hyvin tutun näköistä, nutturapäistä naista, joka on Helmi Krohn, ilmiselvästi. Ainoa ero tässä maailmassa eläneeseen Helmiin on se, että naisen huulilla karehtii hymy.

– Kysyin Polgelta, miksi nainen hymyilee. Hän vastasi, että siksi, kun sinä olet täällä ja että kuvan naisella on sinulle varastoja.

Ajatus varastoista aukeni Hilkalle vähitellen, kun hän oli aloittamassa Helmin elämäkertatyötä. Kaapit ja laatikot olivat kertyneet täyteen kirjeitä, kuvia ja dokumentteja, joita hän oli saanut sukulaisiltaan. Näitä varastoja Hilkka alkoi käydä läpi.

Helmi kirjoitti kirjoja, joiden uskoi olevan henkioppaiden sanelemia.

Helmi Krohn oli spiritualismin edelläkävijä Suomessa. Hän kiinnostui aiheesta 1920-luvulla ja omisti sille loppuelämänsä. Krohn muun muassa kirjoitti kirjoja, joiden uskoi olevan henkioppaiden sanelemia. Oppaana esiintyi usein oma Julius-isä.

Hilkka on utelias ja avoin uusille asioille. Uteliaisuus, eloisuus ja halu matkustaa ovat suvun perintöä, hän arvelee.

– Puhutaan myös taakkasiirtymästä. Kyllä me Krohnien sukuseurassa puhumme paljon perimässä siirtyneistä ominaisuuksista kuten luomisen vimmasta ja lapsekkuudesta, huumorilla tietysti. Mitä muuta on siirtynyt äitien murheista, se jääköön tulevaisuuden selvitettäväksi.

 

Sukulaiset eivät ymmärtäneet  Helmin spiritualismia. He eivät ymmärtäneet myöskään, kun Helmin pikkusisko Aino julkaisi päiväkirjansa 1950-luvun taitteessa. Koko elämänsä tunnollisesti päiväkirjaa pitänyt Aino Kallas julkisti asioita, jotka aiheuttivat valtavan kohun. Kuohuttavinta olivat viiden lapsen äidin tunnustukset rakkausseikkailuistaan runoilija Eino Leinon kanssa.

– Sitä suku paheksui ja päiväkirjojen ilmestymisen aikaan myös Helmin ja Ainon suhde etääntyi.

Nyt ymmärrän hyvin, miksi Aino julkaisi päiväkirjat; hän tarvitsi rahaa elämiseen sen lisäksi,

että oli haaveillut päiväkirjojen julkaisemisesta aiemminkin.

Sekä Aino, Helmi, että pikkusisko Aune olivat lähes alituisessa rahapulassa.

Kulttuurisukuun kuuluminen ei takaa muuta kuin henkistä pääomaa, sen Krohnin siskokset kokivat kipeästi. Aino saattoi tosin liihotella iltapuvuissaan jopa Englannin kuninkaallisissa piireissä, kun hänen miehensä Oskar Kallas  oli Viron lähettiläänä Lontoossa, mutta rahaa sekään ei taannut. Päinvastoin. Sekä Aino, Helmi, että pikkusisko Aune olivat lähes alituisessa rahapulassa ja pakotettuja ottamaan palkkion sieltä, mistä suinkin saivat, useimmiten kirjoittamalla.

Hilkka on kirjoittanut myös runoja ja julkaissut neljä runokirjaa. Viimeisin on 2020 ilmestynyt Susi saarten välissä. Opettajan työ toi taloudellista turvaa ja oli myös innostavaa .

– Loppuaikoina aloin  jo väsyä, ihan selvästi. Parasta oli alussa, kun olin Kalannin yläasteella, se oli valtavan mukavaa aikaa. Rakastin erityisesti ilmaisutaidon opettamista ja saimmekin kerran Vuoden Ilmaisutaitokerho -palkinnon.  Silloin lyhenne IT merkitsi vain ilmaisutaitoa! Oppilaat olivat ihania ja pidän heihin vieläkin yhteyttä facebookissa.

Kalannista Hilkka siirtyi Turkuun ensin Pernon lukioon ja sitten vuonna 2000 Kupittaan kouluun, jossa hän opetti 18 vuotta. Sinä aikana koulumaailma muuttui sekä hyvässä että pahassa.

– Äidinkielenopettajilta odotetaan kauhean paljon, ikään kuin he voisivat ottaa haltuun minkä asian tahansa. En tiedä, pystyisinkö enää opettamaan nykykoulussa ja tiedän muita entisiä opettajia, jotka ajattelevat samoin. Oppilaiden väliset tasoerot ovat myös kasvaneet. Ilmiöoppimista harrastetaan nyt joka paikassa, liikaakin. Ainakin osa oppilaista haluaisi välillä rauhallista, hiljaista tekemistä. Ympäröivä maailma on niin levoton ja somemaailma vaikuttaa nuorten mieliin masentavasti. Olen tullut konservatiiviksi viimeinkin!

Ilmiöoppimista harrastetaan nyt joka paikassa, liikaakin.

Kustavista on tullut Hilkalle koti ja maailman paras paikka. Hän lähti sinne isoäitinsä Annikki – kielimies E.N. Setälän tyttären – saarelle vuonna 1983 keräämään paikannimiä suomen kielen opiskelijana, törmäsi mustapartaiseen Valtoseen ja jäi sille tielle. Hilkka ja hänen miehensä viettävät saaristossa vaatimatonta elämää, aikuinen tytär asuu Helsingissä. Kustavissa Hilkka on mukana järjestämässä jokakesäistä Volter Kilpi -viikkoa sekä itse nimeämäänsä  Mörk Ö -kulttuuritapahtumaa, joka  järjestetään marraskuussa. Välillä on kuitenkin päästävä pois, matkustamaan. Hän on kulkenut paljon maailmalla Ainon ja Helmin jalanjäljissä. Jos korona- ja muut tilanteet sallivat, toukokuussa on edessä matka Lontooseen juhlimaan Ainon pojantyttären Jemiman 80-vuotispäivää.

Ainakin kerran vuodessa Hilkka käy Hiidenmaalla, Kassarissa, jossa oli Aino ja Oskar Kallaksen kesäpaikka ennen toista maailmansotaa. Hiidenmaa muistuttaa Kustavia.

– Sekä Hiidenmaalla että Kustavissa voi kokea maanpäällisen paratiisin. Sitä me kaikki kaipaamme.

Varsinkin tässä maailman tilanteessa.

Lue lisää täältä.

 

 

 

 

 

 

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö