Laitilassa toimiva Saloniemen tila on alallaan Suomen ainoa. Sadan hehtaarin luomutilalla on 250 vuohta, 70 Suomen alkuperäiskarjoihin kuuluvaa nautaa, oma juustola, ja se tuottaa itse eläinten rehut. Vuohista 120 on lypsäviä ja naudoista lypsylehmiä on 20. Vuodesta 1998 toimineella tilalla on myös oma puoti, jossa myydään juustoja ja maitoa. Erilaisia juustoja on noin 50, kaikki emännän itse kehittämiä.
Tilan töistä, eläinten hoidosta ja juustolasta vastaavat Riitta, hänen miehensä Jouni ja kaksi työntekijää. Eläinten paimennuksessa käytetään apuna kelpie-rotuisia koiria, joita Saloniemillä on neljä.
Parhaillaan tilalla eletään poikkeusaikaa, sillä energinen ja kaikkeen ehtivä emäntä on kahden kuukauden toipumislomalla polven tekonivelleikkauksen jälkeen.
– Tämä on vaikeaa! Kamalaa katsoa, kun talon työt pyörivät minun ympärilläni ja minä vain istun, Riitta manaa.
Keppienkin kanssa pystyy toimittamaan yhtä ja toista. Riitta laittaa ruokaa ja kahvia talonväelle ja hurauttaa välillä mönkijällä navetalle katsomaan, miten siellä voidaan. Kun ensikertalainen hieho sattuu juuri sillä hetkellä poikimaan, on viittä vailla, ettei Riitta konkkaa pihattoon auttamaan. Onneksi kaikki sujuu hyvin ja vain muutaman ponnistuksen jälkeen vasikka on jo lajitovereiden ihmeteltävänä.
– Tämä on elämää. Kerran yksi koululuokka oli täällä vierailemassa juuri, kun lehmä poiki. Lapset seisoivat hiirenhiljaa katsomassa ja kun vasikka syntyi, joku pojista huokaisi, että on se hyvä, että me ollaan poikia.
Luomutilan emännyys ei ole Riitalle työ vaan elämäntapa. Kaikki pyörii lehmien, vuohien ja juustolan vaiheilla, eikä isäntäpari tee muutamaa tuntia pitempiä matkoja tilan ulkopuolelle juuri koskaan. Sunnuntai on vapaapäivä, koska silloin ohjelmassa on ”vain” kuusi tuntia navettatöitä.
Yhden kerran Riitta on käynyt Itävallassa tutustumassa sikäläisiin juustoloihin ja se teki häneen suuren vaikutuksen.
– Ajatella, että me olemme samassa EU:ssa ja Itävallassa saatettiin ylpeänä, kolmen sukupolven voimin esitellä tilaa, jossa oli neljä lehmää!
Lauseeseen sisältyy Riitan kasvava ärtymys ja kiukku Suomen pilkuntarkkaa sääntöyhteiskuntaa kohtaan. Täällä pienten perheyritysten menestyminen on tehty lähes mahdottomaksi tiukkojen sääntöjen ja valtavan byrokratian takia. Esimerkiksi luomukirjanpidon tekemiseen Riitalta menee viikossa kokonainen työpäivä. Jokaisen juustoerän kaikki vaiheet rehueristä, lypsyistä ja työvaiheiden lämpötiloista lähtien on kirjattava erikseen.
– Meiltä vaaditaan omavalvontaa, jonka pitää kattaa samat asiat kuin isoissa laitoksissa, esimerkiksi Valiolla. Muutenkin on todella ristiriitaista, että valtiovalta sanoo, että monimuotoisuutta pitää lisätä, mutta samalla karsitaan laidunnustukia. Se tarkoittaa sitä, että eläinten tekemä maisemanhoito vähenee ja joku sitten ajaa koneella niitä nurmikoita.
Tilan tuotteet myydään pääasiassa omasta puodista, verkkokaupassa ja Reko-ringissä. Juustoja menee jonkin verran myös marketeihin.
Saloniemillä on neljä lasta, jotka asuvat jo omillaan. Kolme kuukautta sitten Riitasta ja Jounista tuli isovanhempia, kun Silvia-tytär ja hänen puolisonsa Valtteri saivat esikoisensa. Isoäitiys tuntuu hyvältä, mutta vielä Riitta ei tiedä, miksi häntä nimitettäisiin.
– Kaikki isoäitinimitykset tuntuvat vierailta. En minä kuitenkaan ole mikään pullantuoksuinen isoäiti. Mutta on se mukavaa, kun lapset lisääntyvät.
Samalla Riitta paljastaa toiveensa siitä, että Saloniemi voisi joskus olla useamman sukupolven perheyritys. Armas-vauvan kanssa kylään tullut Silvia pudistaa päätään: jatkamisen haluja ei ole.
– Ei tämmöisenään, hän sanoo.
Elämästä voi epäilemättä päästä monin tavoin helpommalla kuin ryhtymällä luomutilan pitäjäksi. Riitalla on silti energiaa myös harrastuksiin, joista vähäisin ei ole neljän kilometrin päässä sijaitseva vanha talo. Se tuli vähän vahingossa ja purkukuntoisena ostettavaksi. Talo piti ensin hävittää, mutta ei sitten raaskittukaan.
– Ajattelimme vähän remontoida ja sitten se korjattiinkin ihan kokonaan. Meillä oli siinä ammattimiehiä mukana, mutta teimme itsekin paljon, se oli hauskaa. Nyt käyn kaksi kertaa viikossa kansalaisopiston puupiirissä tekemässä taloon huonekaluja. Tein muun muassa sängyt talon purkulaudoista.
Talossa on toistaiseksi pidetty joitakin perhejuhlia ja majoitettu vieraita. Tulevaisuudessa sitä on tarkoitus käyttää enemmänkin erilaisten ryhmien majoitukseen; tilalta kysytään usein mahdollisuutta tulla tutustumisretkelle, johon sisältyisi ruokailu ja majoitus.
– Tällaista olisi mukava järjestää, kun vain löytyisi aikaa.
Harrastukseksi voinee lukea myös moottoripyörän, vaikka Riitta sanookin sitä vain kulkuvälineekseen. Toisesta rakkaasta kulkupelistä, hevosesta, tarkemmin kahdesta, luovuttiin viime vuonna, osittain ajan puutteen, osittain kipeän polven takia.
Riitta seuraa tarkasti politiikkaa ja hän on istunut yhden kauden Laitilan kaupunginvaltuustossa keskustan edustajana. Ensikertalaisena vaaleihin lähtenyt edustaja sai ensimmäisestä kerrasta myös tarpeekseen.
– Kaikki kunnia niille, jotka hoitavat yhteisiä asioita, se on tärkeää. Minun luonteelleni ei vain mitenkään sopinut se, että jahkataan jossain kokouksessa kolme tuntia jotain asiaa, eikä homma johda mihinkään.
Saloniemen luomusinihomejuusto voitti viime syksynä Paras Vuoden luomutuote -kilpailun kuluttajatuotesarjan. Uusia makuja tulee varmasti jatkossakin, jo olemassa olevien kymmenien erilaisten lisäksi.
– Tuotekehitys on minulle intohimo. Jos maistan jossain hyvää juustoa, alan heti miettiä, miten voisin itse tehdä jotain sellaista. Tuotteiden monipuolisuus säilyttää mielenkiinnon työhön, olisi tylsää tehdä aina samaa.
Riitta toivoo, että kaikki saisivat tehdä työtä, jota voivat rakastaa. Hänestä on surullista, jos eletään vain viikonloppuja ja lomia varten. Omassa arjessaan Riitta muistaa usein erään kollegan sanoja: ”Voima pitää ottaa olemassa olevasta hetkestä”.
– Se on sitä, kun näkee, miten joutsenet ovat tulleet tai sauna lämpiää. Sellaisista hetkistä se tulee.
