Saaristomeri antoi vastauksen aviokriisiin

  • Tänne palaamme aina uudestaan. Auringonlaskuihin, kiireettömään oleiluun rantakallioilla, yhdessäoloon, yksinoloon, tuulen tuiverrukseen ja meren kohinaan. Aina elämä ei hymyile. Meri on rauhoittanut silloinkin, kun mieli on levoton ja huolista raskas. Kerran se ratkaisi orastavan aviokriisimme ja muistutti, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Saaristomerta veneestä tai rantakallioilta katsellessa luonnossa tapahtuvaa jatkuvaa muutosta on vaikea ymmärtää. Kaikki näyttää ikuiselta, mutta tosiasiassa biosfäärimme elää jatkuvassa muutoksessa.

Niin on muuttunut myös meidän perheen vene-elämä. Lapset ovat kasvaneet eikä veneen kajuutasta enää kuulu iloista mekastusta. Mutta ilahduttavaa on, että he haluavat yhä uudestaan joka kesä viettää jonkin aikaa pienessä tilassa vanhempiensa kanssa. Mutta ehkä ei välttämättä siksi, että me olisimme niin mukavaa seuraa, vaan siksi että heillekin Saaristomeri merkitsee niin paljon.

 

Aavistelen, että se on meille kaikille paikka, jossa voi kokea vapautta ja saada yhteyden luontoon aivan ainutlaatuisella tavalla.

 

 

Saaristomeri on väylä juuriimme ja itseemme.

Ehkä Saaristomeri on väylä juuriimme ja myös omaan itseemme. Se haastaa pohtimaan arvojamme. Kuulostaa syvälliseltä, mutta meren rahoittamassa olotilassa tuollaiselta pohdiskelulta on vaikea välttyä.

Arki veneen ahtaissa tiloissa ei ole aina juhlaa. Kolmekymppinen tyttäreni muisteli tämän kesän venereissullamme yhtä vähemmän hauskaa merikokemusta. Opettaja oli kysynyt koulun alkaessa lapsilta lomakokemuksia. Tyttäreni kertoi rehellisesti oman tarinansa: Olimme veneessä kovassa tuulessa, kaikki tavarat putosivat hyllyistä, vene kallisteli, vessa meni rikki ja kakat ja pissat valuivat veneen lattialle.

Eipä tuo tarina silloin ketään meitä naurattanut. Käytössämme ollut kemiallinen vessa alkoi vuotaa varsin kriittisellä hetkellä. Nyt tuo tarina jo hymyilyttää. Siitäkin selvittiin!

 

Tiukoissa tilanteissa veneen miehistön on otettava rauhallisesti ja osattava toimia yhdessä. S/y Mereijan väki osaa kyllä riidellä pikkuasioista, mutta todellisen vaaran uhatessa vedetään yhtä köyttä.

Hauskin riitamme syttyi ja sammui Ahvenanmaalla Sottungan saaressa muutamia vuosia sitten. Olimme puolisoni kanssa saaren ainoassa kaupassa. Jumituin hyllyjen väliin ihmettelemään pienen putiikin hämmästyttävän monipuolista valikoimaa.

Mieheni odotteli kaupan ulkopuolella kärsimättömänä, sillä hänen mielestään tarkoituksemme oli vain hankkia virvokkeet saariretkelle ja suunnata saman tien eteenpäin.

Kiehuin kiukusta.

Koin itsemäärämisoikeuttani loukatun ja kiehuin kiukusta. Hämmästyttävän monipuolinen saaristokauppahan on matkailunähtävyys! Haluan kannattaa saariston elinkeinoja ja käyttää palveluja! Eihän täällä saaristossa saa olla kiire minnekään, missään ja koskaan – sehän on tämän koko veneilyn tarkoitus!

Puolison lepyttely ei tehonnut. Murjotin ja synkistelin kuin taivaalle kerääntyvät tummat pilvet ukonilman edellä.

Retkemme jatkui hiljaisuuden vallitessa luontopolulle. Asetuin sen varrella olevien kallioiden koloon mukavaan makuuasentoon veden rajaan. Kuuntelin aaltojen rauhoittavaa loisketta.

Yhtäkkiä olin meressä vaatteet päällä.

Yhtäkkiä löysin itseni merestä – hupsista vain ja vaatteet päällä! Kaukaa ohitse kulkeneet Ruotsin laivan aallot olivat tempaisseet minut veteen.

En voinut muuta kuin nauraa ja siinä me sitten molemmat hekotimme. Nyt mietin, että ehkä akuutin aviokriisimme ratkaisi joku meressä asuva vedenhaltija. Tajusin siellä vedessä lilluessani, että mitä järkeä tämän kauneuden keskellä on tapella tuiki mitättömistä asioista.

Legendaarinen muusikko Bob Dylan etsi sodanvastaisessa laulussaan ratkaisua ongelmiin tuulelta: The answer my friend is blowing in the wind. Ehkä niitä vastauksia voi antaa myös elämän alkulähde, meri.

Pitää vain osata kuunnella.

Pitempi rakkaudentunnustus Saaristomerelle löytyy täältä.

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö