Susanna Raittinen asui perheensä kanssa vasta remontoidussa, isossa omakotitalossa ja haaveili vielä rantasaunasta. Löytyisipä jostain Turun läheltä sauna, vaikka huonokuntoinenkin, hän ajatteli ja tutki ilmoituksia. Erään kerran sitten tärppäsi, täydellinen sauna löytyi. Siinä oli vain yksi mutta.
– Siinä tuli mukana tämä huvila, Susanna nauraa.
”Huvila” ei ole mikä tahansa vanha talo vaan yksi suomalaisista rakennusperinteen aarteista, huvila Turun Ruissalon saarella. Villa Solhem on rakennettu korkkitehtailija Larsonille 1883, aikana, jolloin Turun porvaristo rakennutti Ruissaloon toinen toistaan komeampia huviloita kesäasunnoikseen. Niistä on nyt jäljellä noin 130. Rakennukset ovat Museoviraston suojelemia ja suurin osa on yksityisomistuksessa.
Ruissalo oli Juhana Herttuan metsästyspuisto
Ruissalon saari oli turkulaisten laidunmaata 1500-luvun puoliväliin asti. Kun Juhana Herttua asettui Turun linnaan 1556, hän huomasi läheisen Ruissalon edut ja teki siitä herttuan metsästyspuiston. Venäjän keisari Aleksanteri I puolestaan lahjoitti Ruissalon Turun kaupungille ikuisiksi ajoiksi 1845. Siitä alkoi kukoistava huvilakausi, joka päättyi vasta toiseen maailmansotaan. Sen jälkeen osa rakennuksista pääsi rapistumaan. Oli puutetta rahasta ja materiaaleista, mutta omistajia kalvoi myös epävarmuus alueen tulevaisuudesta. Huvilat on rakennettu kaupungin vuokratonteille, eikä vuokrasopimusten jatkuminen ollut päivänselvää. Välillä puhuttiin jopa siitä, että Ruissalosta tehtäisiin ulkoilmamuseo. Nyt tilanne on vakiintunut, useimmista huviloista pidetään hyvää huolta ja tonttien vuokrasopimukset on tehty vuoteen 2047 asti.
Sisustusarkkitehtina työskentelevä Susanna sai rantasaunansa. Huvila, joka sen kylkiäisenä tuli, on kuvankaunis. Samalla tontilla on seissyt vielä suurempi huvila joka paloi v.1978. Nykyisen päärakennuksen rakennuttaneen korkkitehtailijan ajalta löytyy välipohjista eristeenä käytettyjä korkin palasia. Kaksikerroksisen huvilan alakerrassa on alun perin ollut olohuone, keittiö ja kaksi verantaa ja yläkerrassa neljä huonetta, rappuaula ja kattoterassi. Viimeiset 40 vuotta huvila on ollut ympärivuotisessa käytössä ja huonetiloja on muokattu enemmän nykytarpeisiin sopiviksi.
Tontilla on 1800-luvun lopulla rakennettuja piharakennuksia ja torppa, joka nyt toimii Susannan ja hänen puolisonsa Markon aikuisten lasten kesäkotina.
– Kävimme ensimmäisen kerran katsomassa täällä kesällä 2010 ja kaupat tehtiin vasta seuraavana keväänä. Meillä oli silloisessa kodissa remontti vielä sen verran kesken, että olimme juuri purkaneet kaakeliuunin ruokahuoneesta ja uudelleen muuraus oli vielä edessä. Olemme tehneet remonttia aina, ennen sitä omakotitaloa remontoimme jo kaksi puutaloasuntoa. Täällä me olemme nyt asuneet 11 vuotta ja remontit sisätiloissa ja julkisivujen saneeraus etenevät vähitellen.
Vanhan talon kanssa ei saa kiirehtiä, Susanna sanoo. Työn kautta hänelle on tuttua, että remontit halutaan saada nopeasti valmiiksi, mutta oman talonsa kanssa hän on kärsivällinen. Villa Solhemissa käytetään ainoastaan perinnerakentamiseen sopivia aineita ja materiaaleja – esimerkiksi talon ulkomaalaus on tehty pellavaöljymaalilla. Maalareina ja puukorjausten tekijöinä on ollut ryhmä perinnekorjauksen ammattilaisia. Julkisivu-urakka on vielä vähän kesken, muun muassa lateksimaalilla aikoinaan maalatut terassipylväät odottavat uusimista.
Pidämme tästä huolta oman aikamme
Sisäpuolella moni asia odottaa tekemistä.
– Kun talo on 140 vuotta vanha ja me asumme tässä ehkä 25 vuotta täytyy ymmärtää, että me pidämme tästä huolta oman aikamme ja sitten tulevat seuraavat omistajat.
Ruissalon kiinteistöjen omistajilla on oma yhdistys, jonka johtokuntaan Susanna kuuluu. Yhdistys on hiljattain perustanut myös perinnekorjausrakentamisen ryhmän, jota Susanna vetää.
– Kaikki huvilat ovat yksilöitä. Pahinta, mitä voi tehdä, on ehkä juuri se, että remontoidaan kovalla kiireellä, on pakko saada heti valmista. Minusta huviloiden vanha tyyli pitäisi säilyttää myös sisäpuolella pintamateriaalien ja kiintokalusteiden osalta. Vanhaa taloa ei remontoida kipsilevyillä eikä muovia sisältävillä materiaaleilla, niistä saattaa aiheutuu ennen pitkää vahinkoa, kun rakenteiden hengittävyys unohdetaan painovoimaisissa tiloissa.
Ei muoville ja kipsilevyille
Susanna on tarkka yksityiskohdista. Jos juuri oikeanlaista materiaalia tai esinettä ei löydy, hän jaksaa odottaa. Sisustaminen ja estetiikka on kiinnostanut Susannaa lapsesta asti. Tallessa on vihko, johon hän vähän toisella kymmenellä piirsi suunnitelmia oman huoneensa sisustuksesta. Jotkut suunnitelmista toteutuivat, ainakin pehmeä, vaaleanpunainen matto, jonka hän muistaa halunneensa. Sisustusarkkitehdiksi Susanna valmistui 2003. Hänellä on oma yritys joka tekee tila- ja sisustussuunnittelua sekä projektinhallintaa pääasiassa yksityisasiakkaille ja jonkin verran yrityksille.
– Olen suunnitellut paljon esimerkiksi vanhojen talojen remontteja. Usein tilanne on se, että perheen lapset ovat muuttaneet pois ja talo päivitetään kahdelle aikuiselle sopivaksi. Olen suunnitellut myös uusia taloja; teen alustavan tilasuunnittelun asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan ja lupa-arkkitehti piirtää sen valmiiksi lupakäsittelyä varten. Siitä sitten taas jatketaan rakennusvaiheessa sisäpuolen tarkemmalla suunnittelulla. Sisustussuunnittelijan työ ei ole ihan sitä, mitä televisio-ohjelmien perusteella voisi kuvitella, tyynyjen pöyhimistä ja kukkien asettelua. Enemmän se on toimivien ratkaisujen, rakenteiden ja materiaalien miettimistä ja niiden yhteensovittamista, sekä sopivien urakoitsijoiden ja materiaalinen hankkimista työmaille ja niiden aikataulutusta.
Rantasauna on aivan veden rajassa. 1800-luvulla alun perin uimahuoneeksi rakennetun saunan terassilta voi ihailla ohi lipuvia ruotsinlaivoja. Susannalla on tapana käydä lenkillä Ruissalon rantapromenadeilla ja pulahtaa sen jälkeen uimaan omalta laiturilta. Saunan ja huvilan välistä kulkee yleinen kävelytie, mutta aidalla ympäröity sauna tarjoaa yksityisyyttä. Muuten tunnelma on välillä kuin siinä ulkoilmamuseossa, jota ei sitten tullutkaan.
– Varsinkin ulkomaiset turistit tuntuvat ajattelevan, että huvila-alue on museo. Muutaman kerran on käynyt niin, että kun laitamme keittiössä ruokaa huomaamme, että meren puolen rappusillamme seisoo turisteja ryhmittyneenä valokuvaan.
Raittiset suhtautuvat turisteihin leppoisasti, mutta kaikkia huvilanomistajia liian lähelle tulevat uteliaat eivät huvita.
– Aina mökillä, aina kotona, aina töissä. Haasteellisen onnellista!, Susanna sanoo kun kysyy, millaista elämä Ruissalossa on. Ulkopuolisten on helppo ihailla pastellisävyisiä kesäunelmia, mutta niiden säilyminen vaatii omistajilta jatkuvaa aherrusta. Vanhan talon omistaminen on kaikkea muuta kuin hilpeitä mehukestejä puutarhassa, vaikka niitäkin pidetään. Yllätyksiin pitää varautua: pari vuotta sitten myrsky koetteli Villa Solhemia niin, että sadevesi pääsi sisään ja kesä meni ruokasalin kattoa korjatessa.
Ainakin kerran kesässä otetaan kuitenkin vapaata ja tehdään veneretki.
– Meillä on soutuvene. Otamme Markon kanssa kahvit mukaan ja soudamme katsomassa huviloita meren suunnasta. Jos näen vielä asumattoman huvilan niin ajattelen, että voi, kun joku ottaisi tuosta itselleen projektin.
Lue lisää vanhoista taloista täältä.
