Alkukesä on aisteille huumaavaa aikaa ja siksi juuri nyt kannattaa hypätä pyörän selkään nauttimaan hehkeästä luonnosta.
Tästä jutussa jaan pari vinkkiä hiljaisista varsinaissuomalaisista teistä, jossa autot eivät huristele eikä tarvitse pelätä ohi jyriseviä rekkoja.
Ensin kuitenkin kerron yhdestä tiestä, joka maineestaan huolimatta ei päässyt listalleni. Se tie on Saariston rengastie. Kesälomasesongin aikoina autoja porhaltaa kapealla tiellä niin tiuhaan, että lintujen laulu häipyy liikenteen kohinaan eikä pientareiden kukkaloistoa uskalla edes vilkaista.
Hankimme puolisoni kanssa kolme vuotta sitten sähköpyörät. Ajatuksenamme oli tehdä pitkiä pyöräretkiä, päivän mittaisia tai yli yön -reissuja, joissa majoittuisimme johonkin halpaan hotelliin tai maatilamajoitukseen. Pyörillämme polkee kevyesti 120 kilometrin matkankin ilman akkujen lataamista.
Olemme polkeneet pyörillä muun muassa kotikonnuillamme Vakka-Suomessa Laitilan, Pyhärannan, Vehmaan Mynämäen, Mietoisten, Uudenkaupungin ja Laitilan teillä. Kuvan tie kulkee Kalannista Vehmaalle.
Tienpientareiden kukkaloisto on alkukesällä parhaimmillaan, tuomet ja kielot tuoksuvat. Jos pelloille on istutettu varhaissipulia, sen aromit herättävät helposti ruokahalun. Sinisenä kukkivat ja voimakkaasti tuoksuvat hunajakukat hivelevät silmää elokuussa.
Ruiskaunokit olivat lapsuudessani vielä yleisiä, mutta nykyään niitä näkyy harvemmin.
Laitilasta olemme tehneet päiväretkiä Raumalle. Menomatka on sujunut Pyhärannasta Rantatietä pitkin ja paluureitiksi on valikoitunut hyväkuntoinen ja vähäautoinen Kodisjoentie.
Rantatien varrella kannattaa poiketa kahville ja korvapuustille kahvila Kallionkoloon, joka tarjoaa myös aamiaismajoitusta. Paikan omistava Jenni Teräväinen on kuuluisa leivonnaisistaan ja juurileivistään ja hänen puolisonsa, muusikko Veeti Kallio pitää entisessä leivintuvassa hierojan vastaanottoa. Sille saattaa olla kysyntää ainakin pitkän matkan polkijoille.
Kallionkolo sijaitsee Euroopan laajuisen pyöräilyverkoston, EuroVelon varrella.
Satulan selässä olemme ihailleet maisemia myös Turussa, Kaarinassa, Sauvossa, Kemiönsaaressa, Salossa, Naantalissa, Perniössä ja Tammisaaressa.
Sattumalta tai tarkoituksella olemme osuneet myös ”virallisten” pyöräilyreittien varrelle, kuten Salon Kokkilassa ja Vartsalassa sekä Angelniemellä, joista seuraavat kuvat on otettu. Sinne mennessä saa hetken nauttia vilvoittavasta merituulesta lyhyellä lauttamatkalla.
Angelniemeen mennessä voi pysähtyä Kokkilan lauttarannassa. Siellä on viihtyisä Ankkuripaikka- niminen ravintola, jossa voi nauttia lounasta.
Kropan vilvoitusta kaipaaville voin lämpimästi suositella Kokkilan siistiä uimarantaa.
Angelniemellä kannattaa ehdottomasti poiketa ihailemaan saaressa sijaitsevaa, hätkähdyttävän punaista puukirkkoa upealla paikalla meren rannalla. Yhtä ihmeellinen ja yllättävä on Karunan kivikirkko Sauvossa – sekin sijaitsee meren rannalla.
Uudessakaupungissa sijaitseva Velhoveden kierros on yksi suosikeistani. 50 kilometrin pituinen reitti tarjoaa silmänruokaa niin maaseutu- kuin merimaisemista nauttiville.
Vanhat, hyvin hoidetut rakennuksen ilahduttavat, kuten muun muassa tämä Männäisten ruukin alue, jossa on jalostettu rautaa Ruotsin vallan aikana 1700- ja 1800-luvun vaihteessa.
Uimapaikkoja on useampia ja niihin on hyvät opasteet.
Velhoveden reitin varrella olevasta Pyhämaasta löytyy myös kaksi kyläkauppaa, kirppiksiä ja tilapuoteja, jos repussa tai pyörälaukussa on tilaa ostoksille.
Viime syksynä yllätyimme positiivisesti, kun kalaisasta saaristolaispöydästään kuuluisa ravintola Pyhämaan Pirtti oli arkena lounasaikaan avoinna kesäsesongin ulkopuolellakin. Matkan varrelta bongailimme metsän siimeksessä lymyileviä kantarelleja, joita oli pysähdyttävä poimimaan.
Toissakesänä pyöräilimme puolisoni lapsuudenkodista Sauvosta Tammisaareen. Yövyimme Tammisaaren kaupunginhotellissa, kuljimme vanhan kaupungin viehättävillä kujilla, pulahdimme uimaan upeasta uimarannasta, ja ehdimme seuraavana päivänä katsastaa myös kaupungin nähtävyyksiä.
Paluumatkan reitiksi valitsimme vilkasliikenteisen Tammisaarentien, jota en todellakaan voi suositella. Pelkäsin henkemme edestä, kun suuret rekat porhalsivat ohitsemme kapealla tiellä, jossa piennarta ei ollut nimeksikään.
Helpotus oli suuri, kun käännyimme Perniöön vievälle rauhalliselle tielle. Majapaikkamme Leipyölin tila oli positiivinen yllätys – maaseutumajoitus, johon kuului aamiainen.
Käväisimme illalla jopa soutelemassa läheisellä joella ja tutustuimme niityllä lymyileviin härkiin.
Kotikonnuilla Laitilassa on paljon kyliä. Laitilan keskustasta kasitietä pitkin pääsee turvallisesti muun muassa Untamalan kylään, jossa voi nauttia kahvia ja kakkua kylätalo Ventolassa, tutustua puukirkkoon ja piipahtaa ostoksilla Kasitorilla.
Untamalan kylästä voi lukea tarkemmin aiemmin julkaistusta Perjantaijutusta TÄÄLTÄ,
Kuten ehkä tästä jutusta olet jo huomannut nautin pyöräilystä, mutta myös luonnonvesissä uimisesta.
Nämä seuraavat kuvat ovat Tammisaaresta ja Perniön majapaikastamme.
Idyllinen majapaikkamme tarjosi mukavan huoneen sivurakennuksessa sekä saunan ja lammen, johon pääsi pulahtamaan. Ah autuutta!
Pyöräillessä – ainakaan tällä iällä – ei voi olla liian varovainen.
Ilman kypärää en ehkä istuisi nyt tässä kirjoittamassa tätäkään Perjantaijuttua. Kaaduin nimittäin viime vuoden viimeisellä pyöräreissulla soratiellä alamäessä niin, että menetin tajuntani ja muistini. Onneksi vain hetkeksi.
En muista vieläkään miten ja missä kaaduin, mutta sen muistan kun puolisoni pyöräili vastaan ja kysyi mitä minulle oli tapahtunut.
Poljin kuulemma hieman itkuisena, polvet ja kädet ruvella, mutta en muistanut kaatumisesta mitään enkä myöskään samana päivänä tai edellisinä päivinä tapahtuneita asioita. Onneksi muistini palautui ja seuraavana päivänä lääkäri totesi lievän aivotärähdyksen.
Huomattavasti harmittomampi onnettomuus sattui viime viikolla, kun puolisoni pyörän rengas puhkesi. Hän oli jäänyt tsekkaamaan jotakin kännykästään ja minä kerroin jatkavani matkaa hiljalleen eteenpäin.
Jossain vaiheessa pysähdyin odottelemaan ja ihmettelin, kun miestä ei kuulu eikä näy. Oma kännykkäni oli tietysti mieheni pyörälaukussa enkä voinut soittaa ja kysyä.
Tovin odoteltuani pyöräilykaverini saapui paikalle – kävellen.
Mieheni pyörän kumi oli puhjennut, kuten hän edellisenä päivänä oli pahaenteisesti ennustanutkin. Pumpusta ei ollut iloa eikä paikkausvälineitä mukana.
Pelastava enkeli saapui onneksi paikalle kuin tilauksesta pakettiautolla ystävällisen maatalon isännän hahmossa. Puoliso ja hänen pyöränsä saivat kyydin kotiin. Pidempi reissu jäi siltä päivältä tekemättä ja siirryimme pihahommiin.
Pyöräilyreissut ovat kuitenkin jääneet kokemuksina enimmäkseen plussan puolelle. Sähköpyörä on kyllä kallis hankinta, mutta ainakin meille se on tuonut paljon iloa niin kropalle kuin mielellekin.
Toisin kuin moni luulee se ei ole mopo, vaan lihasvoimaakin tarvitaan. Polkiessa voi valita, kuinka paljon apua haluaa.
Käytän useimmiten mahdollisimman vähän sähköä, mutta jyrkissä ylämäissä tehot kieltämättä nousevat.
Parasta on, että pitkien matkojen jälkeenkin olo on virkeä, vaikka tietää kuntoilleensa.
