– Nyt tuntuu jo paljon paremmalta, Piia sanoo, kun tapaamme maaliskuun lopulla Baldur-tallin kahvihuoneessa.
Viime kuukaudet ovat kuluneet uuden elämänrytmin opetteluun. Päivätyö elintarvikealalla tuntuu jo itsessään ihmeelliseltä, mutta vielä ihmeellisempää on se, että työpäivää seuraa vapaa-aika.
– Sitä tuntuu olevan ihan tavattomasti, vaikka teen mielelläni ylitöitä ja ekstravuoroja. Yrittäjänä tottui elämään jatkuvassa valmiustilassa ja siitä on ollut vaikea päästä eroon.
Piia syntyi Pyhärannassa, Rauman ja Laitilan välillä. Kun hän oli kuusivuotias, perhe muutti Pyhämaahan, idylliseen saaristokuntaan muutaman kilometrin päähän. Siellä Piia sai ensi kosketuksen hevosiin.
– Naapurin isännällä oli työhevonen ja minä pääsin mukaan kaikkiin maatalon hevostöihin. Ajoin tukkirekeä, multasin perunoita, jyräsin peltoja. Sain tutustua hevoseen ja kaikkiin hevostöihin oikein kunnolla ja se on tietysti ollut valtavan hyvä perusta omalle työlle. En ollut mitenkään hevoshullu, mutta olin kiinnostunut luonnosta.
Myöhemmin Piia harrasti jonkun verran raveja ja 16-vuotiaana hän osti kesätyörahoillaan ensimmäisen islanninhevosensa. Siinä vaiheessa ajatuksissa ei ollut tehdä hevosista elämäntyötä ja niinpä Piia suoritti ylioppilaskirjoitusten jälkeen merkonomitutkinnon. Valmistuttuaan hän oli töissä kaupassa ja vähän aikaa Uudenkaupungin autotehtaallakin.
– Sitten ostin silloisen puolisoni kanssa maatilan Kodisjoelta. Siinä tuli mukana pari hevosta ja muutamia asiakkaita, jotka olivat käyneet ratsastamassa. Olin vielä puoli vuotta kaupassa töissä, mutta sitten jäin pois ja ryhdyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Piia sanoo olevansa käänteissään äkkinäinen ja suhtautuvansa asioihin intohimolla. Yrittäjänä se merkitsi rohkeaa ideointia ja halua kehittää Rauman seudulle hyvät mahdollisuudet harrastaa islanninhevosten kanssa. Talli, joka sai Baldur-nimensä Piian hevosen mukaan, tunnettiin pian paikkana, missä sai hyvää opetusta mukavilla hevosilla, pääsi maastoretkille ja leireille ja missä oli ystävällinen henki. Työn ohessa Piia kouluttautui hevosenhoitajaksi ja Suomen Ratsastajainliiton ykköstason lajivalmentajaksi.
– Yritin koko ajan kehittää toimintaa eteenpäin. Tallia kohennettiin ja rakensin pihaan leirikämpän. Sitten syntyi ajatus maneesista, mutta sille tontille sitä olisi ollut hankala rakentaa eikä se muutenkaan tuntunut sijainnin puolesta kannattavalta. Aloin etsiä tonttia lähempää Rauman keskustaa.
Sopivan tontin löytäminen vei neljä vuotta. Lopulta uusi ratsastuskeskus, joka pitkään oli ollut vain ruutupaperille piirretty haave, oli totta. Seitsemän hehtaarin tontilla seisoo uusi talli ja leiritila, komea maneesi, niiden välissä avara ratsastuskenttä ja ympärillä tilava pihatto ja tarhat. Tilaa on kaikkiaan 35 hevoselle. Yhtiökumppanikseen Piia sai Fanni Kaitilan, joka siihen aikaan oli vielä opiskelija. Ratsastuskeskus Baldurin avajaisia vietettiin keväällä 2019 ja niihin osallistui yli 800 ihmistä.
– Sitten koronamääräykset kielsivät kokoontumiset ja kaikki tilaisuudet, joilla tallia oli tarkoitus markkinoida, jouduttiin peruuttamaan.
Toiminta pääsi kuitenkin käyntiin, joskin onnahdellen. Korona-aikana ulkoliikuntaa sai sentään harrastaa ja vanhat asiakkaat löysivät uuteen paikkaan. Tilanne muuttui kuitenkin entistä tukalammaksi, kun kuivikkeiden, heinän ja sähkön hinta alkoi nousta.
– Ei ollut varaa pitää työntekijöitä ja se viimeinen vuosi, jonka tein tallilla, oli todella raskas, kun olin yksin. Silloin en varmasti aina jaksanut olla asiakkaille niin ystävällinen kuin olisi pitänyt.
Lopulta Piia päätti irtautua tallityöstä kokonaan. Fannilla oli siinä vaiheessa jo mahdollisuus ottaa päävastuu ratsastustoiminnasta. Piia jäi osakkaaksi, alkoi hakea töitä ja löysi pian työpaikan lihanjalostusalan yrityksestä.
– Minä olen onnekas, kun sain töitä. Monilla hevosalan yrittäjillä on sikäli hankalampi tilanne, että he eivät ole koskaan olleet missään muualla töissä kuin tallilla, ei ole mitään muuta ammattia. Tiedän, että tällä hetkellä monet miettivät yrityksen lopettamista ja sinnittelevät viimeisillä voimillaan. Kustannukset ovat nousseet ihan valtavasti, mutta asiakashintoja ei voi nostaa, kun ihmisillä yleensäkin on tiukkaa.
Ratsastajana Piia on ollut tavoitteellinen. Hän ei harrasta huvin vuoksi ratsastelua, vaan haluaa valmentautua ja kehittää itseään. Juuri nyt tavoitteena tosin on vain se, että voisi jonain päivänä vielä tuntea harrastamisen iloa. Hänen oma 23-vuotias islanninhevostammansa Hekla on tallilla tuntikäytössä.
Säännöllinen ratsastaminen pienikokoisella islanninhevosella ei olisi muutenkaan mahdollista juuri nyt.
– Minulla ei olisi nyt mahdollista ottaa valmentajaa. Tiedostan ihan hyvin myös sen, että olen nyt liian painava. Olen ikuinen laihduttaja, ollut nuoresta saakka pyöreä. Yritän laihtua syömällä terveellisesti, eikä paino sinänsä haittaa minua.
Viime kesänä Piia osallistui Hämeenlinnassa Kurvikuningatar-kilpailuun ja voitti ensimmäisen perintöprinsessan tittelin. Joulun alla hän toteutti muutamien hevostelukavereiden kanssa sensuellin Heppatäti-kalenterin; Piia todella on sinut kurviensa kanssa.
– Nyt keväällä minusta tulee missimamma, kun menen juontamaan Miss Rauma Rock -kilpailun. Se on jenkkiautoharrastajien järjestämä kisa ja pidetään toukokuussa. Tykkään vanhoista jenkkiautoista, vaikka ei minulla sellaista ole.
Rauman seudulla monet muistavat Piian vielä sukunimellä Pensikkala. Se oli aikoinaan avioliiton kautta tullut nimi, mutta vaikka liitto päättyi jo vuosia sitten, Piia toimeentui ottamaan tyttönimensä takaisin vasta hiljattain. Hän asuu kahden kissansa kanssa vanhassa omakotitalossa ison puutarhan keskellä ja odottaa, että pääsee pihatöihin.
– Nyt on kunnolla aikaa siihenkin. Olen kyllä aika rento puutarhuri, mutta tykkään laittaa kasvatuslaatikoihin erilaisia hyötykasveja. Talossa olen tehnyt vähän pintaremonttia, laittanut tapetteja ja maalannut. Seuraavaksi aion tehdä yhden kaakelointihomman, mutta se vähän jännittää, kun en ole tehnyt sellaista koskaan ennen.
Piia laittaa myös mielellään ruokaa ja kutsuu ystäviä syömään. Yrittäjävuosina hän tottui siihen, että kaikki tapahtui hevosten ehdoilla ja vierailukutsut olivat luokkaa ”nähdään tänään jos mitään ei satu”. Nyt hän on huomannut, että normaalielämässsä ihmiset suunnittelevat menonsa viikkoja etukäteen. Tätäkin pitää vielä opetella.
Pitkä tauko tallitöistä on tehnyt nyt jo hyvää. Piian mieli on kevyempi ja hymy ulottuu silmiin asti. Kevyempi mieli vaikuttaa myös siten, että kun Piia ei aikaisemmin halunnut lomilla tietää hevosista mitään, hän huomaa nyt haaveilevansa islanninhevosvaelluksesta ulkomailla. Tai sitten lännenratsastuksesta, se voisi olla hauskaa.
– Pitää tosin olla varovainen, kun sanoo toiveitaan ääneen. Niillä kun on taipumus toteutua.
Haluatko lukea lisää islanninhevostalleista? Täältä löytyy.