Outin kenkäkaupassa vasaravarpaatkin tehdään onnellisiksi

  • Kenkäkauppias Outi Nurmi ei pelkää sanoa asiakkaalle, jos joku ei sovi. Hän on työssään pannut rohkeasti koko persoonansa peliin ja luonut pienen kaupungin pienestä kaupasta turistinähtävyyden. Aina ei ole ollut helppoa ja pari viime vuotta olivat tuhota koko elämäntyön. Nyt on jo valoisampaa ja edessä on kokonaan uusi elämänvaihe.

Uudessakaupungissa ja laajalti sen ympäristössä kaikki tietävät kenkäkauppa Alinan ja sen iloisen omistajan Outi Nurmen. Outi on vienyt kauppaansa eteenpäin kahdeksantoista vuotta ja tehnyt siitä paikallisen turistinähtävyyden. Se ei ole aina ollut helppoa. Korona onnistui lähes tuhoamaan koko yrityksen, mutta vaikka monet jo odottivat loppuunmyyntiä, Outi kiihdytti vauhtia ja onnistui kiskomaan kenkäkaupan kuiville. Vasta jälkeenpäin hän tajusi, miten raskas urakka se oli.

 

 

Outi Nurmi syntyi  Lyökissä viisilapsiseen perheeseen. Vanhemmat saivat toimeentulon pienviljelyksestä ja kalastuksesta. Maalla oltiin lähes omavaraisia, kasvatettiin omat juurekset sekä pidettiin kanoja ja possuja, joille ennen joulua kävi huonosti.

Muutin pois jo 11-vuotiaana

Lyökki on 22 kilometriä Uudenkaupungin keskustasta.  Nykyään Lyökissä on Outin kesäparatiisi, mutta lapsena hän koki paikan toisin.

– Tunsin itseni erilaiseksi ja olin aikamoinen itkuiikka. Kotona kaikki oli kiellettyä, oli kamalasti kaikkia sääntöjä. Muutin sieltä pois jo 11-vuotiaana, koulukortteeriin Uuteenkaupunkiin kun aloitin keskikoulun. 16-vuotiaasta asuin jo yksin.

Koulunkäynti oli välillä vaikeaa, sillä lukeminen tuotti ongelmia. Ei niinkään lukemaan oppiminen vaan siihen keskittyminen. Vieraat kielet eivät tahtoneet millään mennä päähän. Siihen aikaan ei vielä puhuttu lukihäiriöistä eikä keskittymisvaikeuksiin saanut mitään apua. Outi ei edelleenkään juuri lue kirjoja ja harmittelee sitä, ettei osaa paremmin englantia.

Työnteon Outi aloitti jo 9-vuotiaana. Ensin hän oli kesäisin lapsenpiikana, sokerijuurikasmaalla, myöhemmin muun muassa siivoamassa. Kun tyttö vähän alle rippikouluikäisenä haaveili uusista kengistä, hän sai hankkia ne mustikkametsästä – marjarahoilla irtosivat himotut viininpunaiset solkikengät. Ne ennustivat jo vähän sitä, mitä tuleman piti.

– Minulle on aina ollut selvää, että teen töitä ja hankin omat rahani. Olen aina ollut tosi yrittäjähenkinen.

On aina ollut selvää, että teen töitä ja hankin omat rahani

Ennen kenkäkauppauraa, kauppaopiston jälkeen, Outi oli töissä miehensä rakennusliikkeessä toimistosihteerinä, lasten saamisen jälkeen optikkoliikkeessä. Jo siellä hän halusi auttaa asiakkaita löytämään jotain omannäköistä, persoonaan sopivaa. Saattoi käydä niin, että asiakas tuli hakemaan hillittyjä silmälasikehyksiä ja lähti tyytyväisenä kaupasta vahvat ja värikkäät pokat päässä. Kenkäkaupassa sama tapahtuu, kun asiakas uskaltautuu ostamaan värikkäät kengät, jotka taatusti huomataan.

Asiakaspalvelussa on tärkeintä yrittää selvittää, mikä juuri sille ihmiselle sopii. Myyjän pitää sanoa sekin, jos joku ei sovi, ei tarvitse vain kehua kaikkea. On oltava rehellinen.  Kenkien valinnassa tietenkin on tärkeintä, että kenkä sopii asiakkaan jalkaan täydellisesti, on se jalka hoikka tai turvonnut, vaivaisenluut ja vasaravarpaat hyvässä sovussa.

Outin kenkäkauppa tunnetaan laadukkaista kengistä, laajasta valikoimasta ja siitä, että sieltä löytää erikoisuuksia. Liikkeessä myydään myös laukkuja ja asusteita. Viereisessä rakennuksessa vielä tulevan kesän ajan outlet-myymälä. Outin lisäksi kaupassa on kaksi myyjää ja Alinalla on myös verkkokauppa.

Vastasin sähköposteihin vaikka aamuyöstä

Kun koronapandemia tuli Suomeen, kenkäkaupan varastoa oli juuri täydennetty 250 000 euron ostoilla. Myynti pysähtyi kuin seinään. Laskut juoksivat, rahaa ei tullut mistään eikä yritys saanut valtion pk-yrityksille lupailemaa tukea. Kohta kirjanpitäjä oli jo sitä mieltä, että edessä on selvitystila.

– Silloin minä päätin selvitä. Aloin markkinoida tosi aktiivisesti Facebookissa, lupasin viedä ihmisille tavarat vaikka kotiin asti, asetin joka päivälle tavoitteen myynnistä. Olin töissä koko ajan, vastasin sähköposteihin vaikka aamuyöstä jos satuin heräämään. Kun saavutin päivän myyntitavoitteen, nostin tavoitetta ja saavutin senkin. Selvisin. Työntekijät olivat lomautettuina, Outi kertoo.

Täysin yksin Outi ei sentään ollut. Hänen puheissaan vilahtaa usein Esko, 25 vuotta rinnalla kulkenut puoliso, mies, joka huolehtii siitä, että Outi syö ainakin kerran päivässä kunnolla. Pariskunta ei ole naimisissa eikä asu yhdessä.

– Me voisimme asua yhdessä, jos molemmilla olisi oma sisäänkäynti. Kerran me kävimme katsomassa yhtä vanhaa pappilaa, joka olisi ollut tarpeeksi iso. Se jäi vähän kaihertamaan, ehkä se olisi kuitenkin pitänyt ostaa.

 

Outin kotina on vanha paakarintupa Alisenkadun varrella. Hän muutti taloon 1983 silloisen miehensä kanssa. 1872 rakennettu talo oli välillä päässyt jo lähes romahtamispisteeseen. Nyt asunto on hyvässä kunnossa ja kauniisti sisustettu. Outi rakastaa vanhoja huonekaluja ja hankkii niitä huutokaupoista ja antiikkiliikkeistä. Yksi hyvistä löydöistä on valtava talonpoikaiskaappi joka hallitsee keittiötä. Sen Outi löysi kiertäessään Uudenkaupungin Vanhat talot -tapahtumassa avoinna olevia koteja. Tapahtuman aikana yleisöllä on tilaisuus päästä katsomaan yksityisiä puutalokoteja ja myös paakarintuvan ovet on avattu lähes joka kerta. Kävijöitä voi viikonlopun mittaisen tapahtuman aikana olla jopa tuhat.

Elämä on mennyt niin kuin sen piti, Outi sanoo. Yrittäjänä hän on saanut paljon tunnustusta, Alina on muun muassa valittu Vuoden kenkäkaupaksi 2015 ja Uudenkaupungin Vuoden yrittäjäksi 2014. Pienessä rannikkokaupungissa on Outin mukaan hyvä olla yrittäjä, yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa tehdään paljon ja yhteishenki on hyvä.

Vaikka työ on aina vienyt paljon aikaa,  Outi on myös kasvattanut kaksi lasta ja ehtii nyt olla mummo seitsemälle lastenlapselleen.  Myös Eskon neljä lastenlasta on kuvioissa mukana.

– En ole mitenkään kanaemo- mummo, mutta leikin ja touhuan lasten kanssa. Mieluiten lähden heidän kanssaan retkelle, metsäretket ovat parhaita.

 

Aina kun menen pieneen kauppaan, katson, onko yrityksellä sielu

Tänä vuonna kenkäkauppias täyttää 64 vuotta ja voi jäädä eläkkeelle. Suunnitelmia on, mutta ei vielä mitään varmaa. Jos ja kun eläkepäivät alkavat, yrittäjä ei jää lepäilemään.

– Minulla on sellainen haave, että voisin auttaa kivijalkakauppoja löytämään persoonallisen ilmeen. Aina, kun menen pieneen kauppaan, katson sitä sillä silmällä; onko yrityksellä sielu ja jos ei ole, millainen se voisi olla.

Toinenkin haave Outilla on. Hän ihmettelee, miksi ihmiset ovat nykyään niin ilkeitä toisilleen. Varsinkin sosiaalisessa mediassa esiinnytään valtavan kriittisesti ja rumasti.

– Meidän pitäisi olla ystävällisiä toisillemme. Oltaisiin ihmisiä ihmisille. Sitä minä itse yritän olla. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta kaikesta pitää voida puhua. Puhua fiksusti.  Sitä jokainen voi opetella ja sen oppii.   Se on ”sitä elämän makuista” ja toisen ihmisen kunnioittamista.

 

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö