Uutiset ensin: Perjantaijuttu jää kesätauolle. Kesällä meidät löytää aina joskus Instagramista, jos tulee ikävä.
Kiersimme Tulejärven luontopolun ja puhuimme vaikka mistä ja siitäkin, millaista multitaskaamista toimittajan työ nykyään on. Ennen riitti se, että haastatteli ja kirjoitti jutun. Nyt pitää usein tehdä sitä ja tätä versiota sinne ja tänne ja mieluiten heti. Onnellinen se, joka voi rauhassa keskittyä perusasiaan, jutun tekemiseen.
Ajatella, että joskus toimittaja lähti juttumatkalle junalla tai linja-autolla, viipyi haastateltavan luona yön yli – koska seuraava juna tai linja-auto meni vasta seuraavana päivänä – saunoi, istui ruokapöydässä, kyseli, kuunteli, katsoi, tutustui ihmisiin ja sai valtavan määrän tietoa. Tällaista ei taida enää tehdä kukaan muu kuin Maria Veitola. Useammin lähetetään kymmenen kysymystä sähköpostilla eikä edes kuulla haastateltavan ääntä.
Onnelliset me. Me voimme tehdä rauhassa. Voimme myös päättää, milloin ei tehdä, milloin tehdään jotain muuta. Nyt on sen aika.
Eija ahkeroi kesän loppupuolelle Turun Sanomien kulttuuritoimituksessa kuten on tehnyt jo pari kuukautta. Pirkko kirjoittaa muita juttuja, yrittää saada vanhan talon kevätsiivouksen vihdoin käyntiin, leikkaa ruohoa, kitkee rikkaruohoja ja sitä rataa. Vaikka varmasti nautimme kesästä ja toivomme, että se kestäisi pitempään, odotamme silti elokuuta, sillä silloin olemme päättäneet pitää retriitin. Se tarkoittaa sitä, että sulkeudumme pariksi päiväksi vanhaan taloon ilman puhelimia ja tietokoneita, kirjoitamme kynällä ihan oikealle paperille ja kuuntelemme radiosta vain ykköskanavaa, jos sitäkään.
Puhuimme luontopolulla myös kirjoittamisesta yleensä. Aina siitä puhutaan, aina siinä riittää pohdittavaa. Mitä tuli kirjoitettua ja miten, mitä ei tullut, vaikka olisi pitänyt? Mitä olisi tärkeä kirjoittaa, kaikkein tärkeintä? Siitä olimme yhtä mieltä: oma elämäntarina pitäisi kirjoittaa perinnöksi lapsille ja lapsenlapsille. Se pitäisi jokaisen tehdä.
Viimein tulimme siihen, että kun tämä tärkein kirjoitustehtävä on tehty, kirjoittamisen voi myös lopettaa.
Vai voiko?
– Sitähän me emme tiedä. Emme tiedä, millaista on olla kirjoittamatta.
– Ei se varmaan ole mahdollista.
– Tuskin.
Hyvää kesää!
