Aina, kun pääsee katsomaan jotain asiaa kulissien takaa, tulee sellainen olo, että tästä pitäisi puhua enemmän, tämä ihmisten pitäisi saada tietää! Ulla Järven tapaaminen oli taas kerran tällainen tilanne.
Mistä voi tietää, että joku juttu on totta? Lukijalta vaaditaan monenlaista osaamista, että hän kykenee erottamaan oikean tiedon kaikesta siitä, mihin me toimittajat tai muut kirjoittajat käärimme sen. Näppärä kirjoittaja pystyy uskottelemaan ihmisille mitä tahansa. Toimittajilla on sentään jonkinlainen ammattietiikka ja moraali ja velvollisuus pysyä totuudessa, mutta huuhaaheikit saavat suoltaa vaikka mitä ihan vapaasti. Onhan se nähty tässä rokotekeskustelussa ja nähdään ja kuullaan parhaillaan idän suunnasta tulevissa uutisissa.
Haastattelu Saloon Tiedetoimittajien liiton toimistolle sovittiin maanantaiksi ja viikonloppuna oli hurja lumimyrsky. Tiet olivat kuitenkin maanantaina kohtuullisessa kunnossa vaikka paikoin liukkaita. Eija ajoi.
Me molemmat odotimme Järven tapaamista kovasti emmekä tosiaan pettyneet. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka, mutta aina jossain vaiheessa on pakko laittaa piste ja lähteä pois. Kotimatkalla pysähdyimme Design Shopissa ja olisimme käyneet myös Veturitallin henkilökuvanäyttelyssä, mutta paikka on maanantaisin kiinni.
Alkuvuosi on ollut meille molemmille jännittävä myös siksi, että kummaltakin ilmestyi kirja. Eijalta ilmestyi elämäkerta kulttuurivaikuttaja Atte Laineesta ja minulta lastenkirja Minä, Miina Helmi Ilona. Tuntuu hassulta sanoa, että me olemme esikoiskirjailijoita, mutta sitähän me olemme. Asia on kovin pieni tässä maailmassa jossa tämän haastattelukeikan jälkeen on taas tapahtunut vaikka mitä, mutta meille se on iso ja aiheen puiminen vei ison osa Laitilan ja Salon välisestä matkasta kumpaankin suuntaan.
Kirjan ilmestyminen aiheuttaa kaikenlaista hommaa, sellaista, mitä ei etukäteen tullut ajatelleeksi. Tietysti omaa kirjaa pitää markkinoida, mutta ei se sitä tarkoita, että myyminen olisi hauskaa. Minusta myyminen, oman tuotteensa myyminen eritoten, on noloa. Kuin noi nyt mult mittä ostais…
Kuvassa Eija signeeraa kirjojaan Laitilan kirjastossa.
Tämän juttukeikan teemat tulivat muuten ihan tosielämässä vastaan, kun muuan haastateltava kertoi, kuinka hän oli pahoittanut mielensä: hänestä tehtiin suureen päivälehteen juttu, mutta kun se julkaistiin, jutun kärjeksi oli nostettu haastattelussa sivumennen kerrottu asia, vieläpä sellainen, jota haastateltava ei välittäisi enää julkisesti puida. Asiasta oli tehty myös repäisevä otsikko.
Mitä siitä pitäisi ajatella? Ymmärrän kyllä, miksi toimittaja teki kuten teki. Tekikö hän oikein saati reilusti, se on toinen juttu. Oliko juttu totta? Oli.
– Oli muuten tosi viihtyisä työhuone, harvoin näkee.
–Niin oli – ja mieleeni jäi, kun Ulla kertoi hankkineensa sinne heti alussa taidegraafikko Piia Lehden taulun. Sen nimi on Ystävyyden merkitys.
Lue Ulla Järven haastattelu täältä.
