Euran Kauttualla vanhassa puutalossa asuva naivisti Matti Laine on keittänyt tammikuun viimeisenä perjantaina aamukahvit ja kattanut pöydän valmiiksi. Taloa ympäröivien havupuiden välistä pilkottaa aavistus auringosta.
Luonnonvalo on tervetullut taiteilijalle, joka viettää suurimman osan päivistään kotinsa ateljee-tilassa.
Taiteilija täytti 70 viime vuonna ja hän on Hämeenlinnassa järjestettävän Naivistit Iittalassa -näyttelyn konkari.
Nyt hänellä on edessä jo kahdeskymmenes kesä Iittalassa.
Hakijoita näyttelyyn on runsaasti, ja vain osa taiteilijoista saa kunnian tulla kutsutuksi. Suomen naivistien kärkinimiä yhteen kokoava näyttely on joka vuosi yleisömagneetti. Se ei ole ihme, sillä iloa, oivalluksia ja hyvää mieltä tarjoava taide-elämys tarjoaa tervetullutta vastapainoa sotauutisia vyöryvään digiarkeen.
Naivismille on olemassa monenlaisia määritelmiä. Iittalassa kuraattorina toimiva galleristi ja taidekriitikko Veikko Halmetoja kuvailee taidesuuntaa Iittalan kotisivuilla osuvasti: Hyvän nykynaivismin tärkeimpiä piirteitä ovat vilpittömyys ja aitous, jotka yhdistyvät tarinallisuuteen ja mielikuvitukseen.
Laine on vierastanut sanaa taiteilija, kun puhutaan hänestä itsestään, mutta viime aikoina hän on alkanut jo hyväksyä sen. Sanankäyttäjästä tuli täysverinen kuvataiteilija vasta kun neljänkymmenen vuoden ura toimittajana jäi taakse.
Eläkkeellä aikaa vapautui taiteentekemiseen. Hän on maalannut noin 600 taulua ja useimmat niistä ovat löytäneet uuden kodin.
Tulevana kesänä Laineen töitä on Iittalan lisäksi esillä myös Varkaudessa taidekeskus Wäinölässä.
Laine eli lapsuutensa ja nuoruutensa Satakunnan Tyrväällä, jossa hänen vanhemmillaan oli pientila. Isä kävi töissä tehtaalla ja äiti hoiti kotia, lapsia ja kuttuja.
– Isäni on hyvä käden töissä. Lapsuudestani muistan myös kuinka äitini usein piirteli paperille.
Lukiossa Laine sai kannustusta kuvaamataidontunnilla opettajaltaan, taidemaalari Veikko Eskolalta.
– Siihen aikaan pienestä maaseutukylästä ei lähdetty niin vain pyrkimään Ateneumiin, Laine vastaa, kun kysyn kävikö mielessä koskaan taiteilijan ammatti.
Laine valitsi taloudellisesti turvallisemman tulevaisuuden ja lähti opiskelemaan valtio-oppia Tampereen yliopistoon.
Kuvataide, pensselit ja värit ovat kulkeneet Matin matkassa nuoresta lähtien, mutta naivisti hänestä tuli vasta viisikymppisenä . Oman lajin löytyminen oli ravisuttava kokemus, kuin salamanisku, kuten hän kuvailee suomalaista naivismia valottavassa kirjassa (Elämän kuvaajat, maailmojen avaajat, toimittanut Marja-Muusa Hämäläinen ja Laura Ortju 2022).
Kesäpäivänä 2002 syntynyt oivallus ja sen myötä syntynyt Kuviokelluntaa –niminen teos – herätti taidepiirien kiinnostuksen ja poiki ensimmäisen kutsun Iittalaan.
Kansainvälinen politiikka ja historia kiinnostavat häntä edelleen. Viime aikojen sotauutiset ja kehitys maailmalla huolettavat ja ovat tuoneet miehen mieleen kylmän sodan aikaisen Kuuban kriisin vuonna 1962. Vaikka Matti oli silloin vielä pieni poika, hän muistaa sen mukanaan tuoman pelottavan tunnelman.
– Luovan vireen herättäminen ei ole tällaisena aikana helppoa ja vaatii enemmän työtä kuin ennen, Laine pohtii.
Jos sotauutiset alkavat vaikuttaa liikaa mielialaan, hän ottaa käyttöön Pekka Saurilta televisiohaastattelussa kuulemansa ohjeen. Sauri kertoi sulkevansa välillä television ja radion ja tarttuvansa kirjaan.
Laineen teoksissa ei näy sotaa ja ilkeitä ajatuksia.
Laineen teoksissa ei näy sotaa, väkivaltaa eikä edes ilkeitä ajatuksia – ainakaan perinteisen sotakuvaston keinoin toteutettuna. Sota on mielessä, mutta taiteilijan maailmassa toivo elää vahvasti, kuten Valoa kohti –taulussa. Siinä pyöräilijä – kenties taiteilija itse – pyöräilee kohti parempia aikoja.
Taulua katsoessa ei tule ensimmäisenä mieleen New York. Laine kertoo kuitenkin muistaneensa taulua maalatessaan välähdyksenomaisesti vuosia sitten tehdyn matkan suurkaupunkiin ja Rockefeller Centerissä näkemänsä yksityiskohdan, puhallinta soittavan lasienkelin.
Taulujen aiheet ja hahmot syntyvät taiteilijan mielessä usein vasta maalauksen aikana. Inspiraatiota hän ei jää odottamaan. Tarttuessaan siveltimeen hän ei itsekään tiedä, millainen kuva kankaalle lopulta syntyy.
Mielikuvitus on aliarvostettu voimavara. Se tulee mieleen katsoessa Laineen töitä, kuten teosta Totta toinen puoli.
Kesäisessä lukuhetkessä ovat ikuistettuna kirjoja lukeva nainen, naapurin poika ja unelmien prinssi. Ajatus kuvasta lähti itämään taiteilijan mielessä Vanhan kirjallisuuden päivillä.
– Mietin, että kirjallisuus antaa mahdollisuuden kokea monenlaisia asioita. Hyvä kirja saa ajatukset pois arkipäivästä.
Taulujen lisäksi Laine on kuvittanut muutamia kirjoja. Tuorein yhteistyö on luovan kirjoittamisen harjoituskirja yhteistyössä äidinkielen opettaja Johanne Salmenkiven kanssa.
Naivistitaiteilija pitää huolta kunnostaan liikkumalla aktiivisesti. Aikoinaan hän juoksi maratoneja. Parhaimmillaan hän saapui maaliin alle kolmessa tunnissa.
– Viime kesänä pyörän matkamittariin kertyi 4000 kilometriä. Talvisin pidän hiihtämisestä.
Viime kesänä pyöräilin 4000 kilometriä.
Viime vuonna hän toteutti kaksi suurta unelmaansa.
– Näin Wienin valtionoopperassa La Traviata -oopperan ja olin katsomassa jalkapallon Bundesliigan pelin paikan päällä Saksassa.
Matkoilla Matista kuoriutuu urbaani puoli.
Laine on kotonaan kuviensa kaltaisessa maaseutuidyllissä, mutta matkoilla hänestä kuoriutuu urbaani puoli. Ihminen, joka nauttii päästessään hetkeksi osaksi ison kaupungin ihmisiä vilisevää elämänmenoa.
– Minusta on mukavaa aistia kaupungin fiilistä, istua ja ihmetellä kahviloissa. Olen miettinyt, että ehkä voisin joskus vielä asuakin jossain isommassa kaupungissa.
Parasta seuraa matkoilla ja kotona Matille on elämänkumppani Enni. Parilla on omat kodit naapurikaupungeissa, mutta vapaa-ajat he viettävät tiiviisti yhdessä jomman kumman luona.
Matilla on kaksi aikuista lasta. Lasten perheet vievät hänet aika ajoin Helsingin Käpylään ja Saksan Augsburgiin, Baijerin vuoristomaisemiin.
Taiteilijan koti Euran Kauttualla on aikoinaan rakennettu Ahlströmin työntekijöille. Varkaudenmäelle Laine muutti kaksikymmentä vuotta sitten.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan asuinalueen suunnitteluun on vaikuttanut arkkitehti Alvar Aalto ja sotien jälkeen 1940-luvulla rakennetun alueen omakotitalot ovat kaavassa suojeltuja. Tontin laidalla on metsäinen puisto ja lähellä historiallinen ruukkimiljöö.
Vanhassa talossa riittää aina jotakin tekemistä. Muutettuaan taloon hän teki keittiöremontin ja äskettäin hän investoi ilmavesilämpöpumppuun.
Rakennus on suojeltu eikä sen julkisivuun voi tehdä muutoksia, mutta ei talon nykyinen isäntä sellaisesta haaveilekaan. Hän haluaa säilyttää talon alkuperäisen hengen eikä ole lähtenyt uusimaan esimerkiksi ikkunoita, vaikka innokkaita myyjiä on kyllä riittänyt.
Eurassa on Laineen mukaan varsinkin kesällä paljon monenlaisia kulttuuritapahtumia, joihin hän mielellään osallistuu. Yhtenä kauniina kesäiltana hän käveli puolisonsa kanssa konsertista kotiin, kun muutamat paikalle sattuneet nuoret houkuttelivat heitä jatkoille.
He kieltäytyivät kohteliaasti, mutta nuoret jatkoivat kuitenkin juttelua heidän kanssaan.
– Eräs heistä kysyi yllättäin, että mikä on teidän suhteen salaisuus, Matti hymyilee mukavalle muistolle.
Vuosia yhdessä olleen parin kemia taisi tehdä nuoriin vaikutuksen. Vastaus jäi sillä kertaa kertomatta, mutta kenties se löytyy jostakin hänen tauluistaan.
