Muutto maalle vanhaan taloon toi rauhan ja mahdollisuuden omavaraisempaan elämään

  • Eräänä aamuna matkalla töihin Johanna tajusi, ettei halua enää jatkaa näin. Elämän tarkoitus ei voi olla maksaa asuntolainaa asunnosta, jossa ei ehdi juuri olla, koska on kiiruhdettava jonnekin muualle hankkimaan rahaa.Jossain on oltava paikka yksinkertaiselle, leppoisalle elämälle. Jossain on oltava oikea koti.
  • Johanna ja hänen puolisonsa Veikko löysivät Jovelan, talon, jota monet pitivät purkukuntoisena.

Aamulla, kun Johanna herää, hän sytyttää kynttilät ja laittaa klassista musiikkia soimaan. Edessä on työpäivä, mutta Johanna ei ole menossa minnekään. Vanha punainen talo maaseudulla on koti, työpaikka, koko elämä. Vielä muutama vuosi sitten kaikki oli toisin.

Johanna Merinen ja Veikko Parviainen asuivat Helsingissä ja elivät tavallista nuoren parin elämää: kävivät töissä, odottivat viikonloppuja, odottivat lomia ja tunsivat jollakin epämääräisellä tavalla, että elämä menee ohi. Tulevaisuus, jossa suurin osa energiasta kuluu siihen, että varmistetaan asuntolainan maksaminen, vaikka kotona ei ehditä juuri olla, ei houkutellut. Johanna ja Veikko alkoivat haaveilla muutosta maalle, yksinkertaisempaan elämään.

 

Jovela ostettiin 2013.

– Etsimme taloa pari vuotta. Halusimme sellaisen, jota ei ole remontoitu liikaa, jossa olisi mahdollisimman paljon alkuperäistä jäljellä. Sähköt piti olla, ei muuta, Johanna kertoo.

1800-luvulla rakennettu talo on vajaan puolen hehtaarin tontilla vanhan maantien laidalla Varsinais-Suomessa. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on pienempi, ns. Gerdan talo sekä ulkorakennuksia. Rakennukset olivat varsin alkuperäisessä kunnossa. Aika moni olisi sanonut, että purkukunnossa.

Johanna ihastui heti leveisiin lattialankkuihin, kaakeliuuniin ja talon parioviin. Ensinäkemästä kului kuitenkin kokonainen vuosi, ennen kuin kauppoihin päästiin. Jostain syystä talo vedettiin pois myynnistä heti sen jälkeen, kun Johanna ja Veikko olivat huomanneet ilmoituksen. Kun ilmoitus sitten seuraavana vuonna taas ilmestyi, kaupat syntyivät saman tien, vähän hätäisesti, ”kuin kukkapuska huoltoaseman ämpäristä”.

Kun vanha talo saa uuden omistajan, edessä on usein iso remontti. Kaikki vanha puretaan, tehdään vesijohto- ja viemäritöitä, rakennetaan kylpyhuoneita ja varustellaan keittiö nykyaikaiseksi. Jovelassa ei ryhdytty siihen. Talonrakentajan koulutuksen saanut Veikko on korjannut talossa sen, mikä on ollut välttämätöntä. Sisälle on tuotu erotteleva ekovessa, mutta vesi kannetaan pihalle tehdystä porakaivosta ja pesupaikkana toimii pihasauna. Talo lämpiää puilla, kaasu- ja petroolilämmittimillä sekä aivan viime kädessä myös sähköpattereilla . Salin kaakeliuuni on vielä korjaamatta ja koska sitä ei voi käyttää, sali suljetaan talveksi ja elämä keskittyy tupaan. Jovelassa on sali, tupa ja pieni kamari.

– Meille oli alusta selvää, että teemme ns. säästävää remonttia: korjaamme sen, mikä pitää korjata, mutta jos jokin on rikki, emme lähde muuttamaan sitä. Esimerkiksi talon ulkolaudoituksesta on poistettu ja korvattu vain se osa, joka oli lahonnut ja rikki.

Huonokuntoiseen taloon ei tietenkään voinut muuttaa saman tien. Aluksi pariskunta kulki 200 kilometrin matkaa talon ja kaupunkikodin väliä joka viikonloppu, lähti malttamattomana matkaan perjantaina ja palasi sunnuntai-iltana aina vain vastahakoisemmin.

 

Miten luotaantyöntäväksi moottoritie lopulta tulikaan. Miten pistävästi autojen valot osuivatkaan silmiin, ja miten meluisa ja levoton kaupunki olikaan, kun sinne vastentahtoisesti kerta toisensa jälkeen palasimme. Ja mihin kummaan kaikilla näytti olevan niin kamala kiire?

Kaupunki jäi lopullisesti taakse 2014. Nyt Veikko työskentelee raskaan kaluston parissa lähellä kotia ja Johanna tekee tapahtumatuottajan työtään pääasiassa etänä. Muu aika kuluu puutarhassa – jossa tänä vuonna kasvoi sata erilaista hyötykasvilajiketta – ja muissa taloon liittyvissä askareissa.

– Emme ole täysin omavaraisia, emmekä ole siihen edes pyrkineet. Puhumme omavaraistelusta, Johanna sanoo.

Omavaraisteluun kuuluu myös se, että ei olla riippuvaisia kauppojen aukioloajoista tai masennuta siihen, jos lumipyry sulkee pihatien. Jovelan tuvassa on iso ruokakomero, joka on täpötäynnä ruokatarpeita hyvässä järjestyksessä. Sinne hankitaan lisäystä tarjouksista ja tarvikkeet käytetään siten, etteivät päiväykset mene vanhoiksi. Osa ruokakomeron sisällöstä on tuotettu itse, omassa puutarhassa ja pienessä kasvihuoneessa.

– Puutarhanhoidon olen opetellut ihan alkeista.

Jovelassa omavaraisuuteenkin suhtaudutaan leppoisasti. Se tehdään, mikä osataan, voidaan ja ehditään, mutta jos ei voida, siitä ei tunneta huonoa omaatuntoa. Hyvä kotivara ja edes osittainenkin omavaraisuus tuo kuitenkin turvaa näinä aikoina, kun maailma tuntuu muuttuvan aina vain epävakaammaksi.

Tuotantoeläimiä Jovelassa ei ole. Suunnitelmissa on jossain vaiheessa ehkä hankkia muutamia kanoja, mutta nyt eläinasukkaita edustavat vain kaksi kissaa ja kaksi rescue-koiraa.

 

Meidän ajatuksissamme askeettisia mukavuuksia tarjoavan kodin ei tarvinnut olla kuin mikäkin kolkko eräpirtti tai epäsiisti hobomaja, vaan se voi olla lämmin, kodikas ja toimiva, ihan tavallinen koti, vaikkakin ilman juoksevaa vettä tai vesivessaa.

 

Ihanan askeettista, Johanna sanoo kun joku kysyy, millaista on asua talossa, jossa ei ole nykyaikana normaaleina pidettyjä mukavuuksia. Asketismin vastapuolena on turvallisuus, sillä Jovelassa pystyy elämään normaalisti, vaikka sähköt katkeaisivat. Turvaa tuo myös aggregaatti, joka takaa sen, että porakaivosta saadaan vettä joka tilanteessa.

 

Silloin, kun Johanna ja Veikko vasta haaveilivat maalle muuttamisesta, moinen ajatus oli rohkea ja erikoinen. Korona ja Ukrainan sota ovat muuttaneet asetelmaa ja nyt maalla asumisesta ja omavaraistelusta on tullut haluttua, ainakin ajatuksena. Jovelan tarina on hyvä esimerkki siitä, että täysin kaupunkilaiset voivat toteuttaa unelman ja oppia tulemaan toimeen kylmien lattioiden ja sysipimeiden syysiltojen kanssa. Rahallisesti tiedossa ei välttämättä ole suuria muutoksia. Kaupunkiasunnon hintaan verrattuna vanhan talon voi saada hyvin halvalla, mutta sen ylläpito maksaa ja kulkeminen maksaa; maalla on hankala asua ilman omaa autoa.

– Vanhan talon ylläpito on itse asiassa halpaa, ellei halua tehdä siitä kallista. Meidän asumiskustannukset ylläpitomielessä ovat vain murto-osa siitä, mitä maksoimme esimerkiksi kaupunkiasuntomme yhtiövastikkeena.

Johanna sanoo siirtyneensä oravanpyörästä elämänpyörään. Elämä ei ole enää aikatauluihin sidottua – paitsi välillä – herätyskelloa ei tarvita ja päivän kulun voi suunnitella lähes mielensä mukaan. Enää ei odoteta vapaapäiviä, sillä niitä ei ole. On vain päiviä, toiset hitaampia, toisissa enemmän tehtäviä, joilla on merkitys. Elämä on kokonaista ja täyttä.

 

Olimme saapuneet kotiimme taloon, jonka olimme herättäneet henkiin ja joka muuttaisi elämäämme enemmän kuin me koskaan sitä.

 

Olisiko sinusta vanhan talon asukkaaksi? Lue lisää täältä.

Annabelle Antas on ottanut Johannan ja Veikon kuvat.

Lainaukset ovat Jovelan Johannan ja valokuvaaja Annabelle Antaksen tänä syksynä ilmestyneestä kirjasta Vanhassa talossa, kohti omavaraisempaa elämää.

Johanna kertoo Jovelan kuulumisia myös  blogissaan.

 

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö