Miten tutustun ihmisiin uudella paikkakunnalla?

  • Jos uudella asuinpaikkakunnalla ei tunne ketään, asia korjaantuu nopeasti kun ilmoittautuu jonkun yhdistyksen jäseneksi ja osallistuu toimintaan, edes vähän. Itse päädyin yhdistykseen, joka ei ole ihan tavallisimmasta päästä.

Kun muuttaa uudelle paikkakunnalle eikä tunne sieltä ketään,

on jännittävässä tilanteessa: nyt on mahdollisuus hankkia aivan omanlainen tuttavapiiri.

Ihmissuhteet tulevat elämään päiväkodin, koulun, työ- tai opiskelupaikan kautta ja sukulaisuussuhteina eikä niihin usein tule vaikuttaneeksi, ne vain tapahtuvat. Jotkut ihmiset jäävät, jotkut eivät ja kaikki suhteet eivät ole kovin antoisia.  Kun on uudessa paikassa, uuden elämän alussa, voi valita, minne lähtee ja kenen kanssa ryhtyy viettämään aikaa.

Yksi hyvä tapa on mennä mukaan yhdistystoimintaan. Esimerkiksi täällä Laitilassa on useita kyläyhdistyksiä, ympäristöyhdistys, Martat, Maa- ja kotitalousnaiset, MLL, Rotaryt, Lionsit ja useita kulttuuriyhdistyksiä. Varmasti on muitakin, mutta nämä nyt tulivat ensiksi mieleen. Kaikissa on aktiivista toimintaa ja kaikkiin pääsee mukaan; leijoniin taidetaan sentään kutsua.

Itse olen päätynyt kokoonpanoon, joka on erikoisimmasta päästä, Kodjalan kirkkotutkimuksen tuki -yhdistykseen.

Mitä taivaan tähden minulla on tekemistä jonkun keskiaikaisen kirkon etsinnöissä?

En ole yksin syyllinen, sillä minua pyydettiin yhdistykseen, mutta olin kyllä varsin valmis liittymään. Jostain syystä innostuin kovasti jo ensimmäisen kerran, kun kuulin, että täällä on kokonainen kirkko hukassa. Miksi minua sitten mukaan pyydettiin, niin se ei johdu sinisistä silmistäni ja miellyttävästä luonteestani vaan siitä, että olen toimittaja ja minusta voi olla hyötyä. Olen yrittänyt hoitaa omaa leiviskääni parhaani mukaan, keittää kahvia ja tehdä lehtijuttuja aina kun aihetta on.

Voiko yhdistyksiin noin vain mennä?

Voi. Siitä vaan.

Jos sinne ei haluta uusia jäseniä?

Varmasti halutaan. Yhdistysten ydinjoukko on usein varsin pitkään mukana ollutta, kaikkensa antanutta ja jokainen alle kahdeksankymppinen uusi jäsen edustaa raikasta uutta verta. Kunnosta riippuen myös sitä vanhemmat.

Tärkeintä on se, että haluaa tehdä jotain jonkun yhteisen asian eteen. Tekijöistä on aina pulaa.

Kun on vähän aikaa ollut mukana jossain yhteisössä, huomaa, että tässä alkaa olla jo tuttavapiirin tynkää. Ei se sen vaikeampaa ole.

Kirkkotutkimuksessa on mielenkiintoista seurata, miten perimätieto vahvistetaan todeksi nykyaikaisten tutkimusmenetelmien avulla. ”Kaikki” ovat ”aina” tienneet, että Kodjalassa on ollut kirkko, mutta kukaan ei enää varmasti tiedä, missä se tarkalleen on ollut, millainen se on ollut ja koska se on rakennettu. Kirkon ympärillä on myös ollut hautausmaa, mutta keitä sinne on haudattu ja koska? Toivon, että näihin kysymyksiin saadaan vastaus ja sen takia haluan omalla pienellä osallani auttaa kirkkotutkimusta. Sitä suuremmalla syyllä, kun voi jopa olla, että Kodjalaan on haudattu minun omia esi-isiäni tai että heitä on käynyt muinaisen kirkon tilaisuuksissa.

 

Kuvat ovat tutkimusalueelta, josta kerrotaan enemmän Eijan kirjoittamassa pääjutussa. Kuvassa tutkija Jussi Kinnunen, yhdistyksen hallituksen jäseniä ja minä.

Kodjalan kirkosta voit lukea myös täältä.

 

 

 

 

 

 

 

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö