Untamala on idyllinen vanha kylä viitisen kilometriä Laitilan keskustasta pohjoiseen. Sen ohi on helppo ajaa, mutta jos aikaa on, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Me teimme pienen kotiseuturetken Untamalaan ja sen lähellä sijaitsevalle Isorahkan suolle – me, Eija, minä ja Vilja-koira.
Parasta kylässä on sen tunnelma.
Untamala on parhaimmillaan kesällä. Silloin siellä voi käydä kahvilla Ventolan kylätalolla olevassa kahvilassa tai Kasitorin myymälässä, josta saa ostaa paikallisten tuottajien vihanneksia ja muita herkkuja ja nauttia kahvin lisäksi vaikka kylmän siiderin. Parasta kylässä on kuitenkin sen tunnelma, aidon vanhan maalaiskylän vakaa ja rauhallinen hengitys. Tällaisessa maailmassa, jossa myrskyää monella suunnalla ja alituisen muutoksen vaatimus pauhaa jos ei muualla niin ihmisen omassa päässä, on lohdullista viettää aikaa paikassa, jossa useat rakennukset ovat olleet paikoillaan 1700-1800 luvulta asti ja jonka halki kulkee keskiaikainen tie. Väylä ei olekaan mikä tahansa kyläpolku, sillä 1500-luvulla Untamala oli koko Varsinais-Suomen suurin kylä ja siis merkittävä paikka. Se on muutenkin yksi Laitilan vanhimmista kylistä ja sieltä on tehty kiinnostavia muinaislöytöjä kuten viikinkiajalta peräisin oleva, kookas solki, joka on saattanut toimia vaikkapa viitan kiinnittimenä. Untamalassa on ollut asutusta jo 100-luvulla jKr.
Untamalan Pietarille pyhitetty kirkko on rakennettu 1785. Sitä edeltänyt kirkko paloi heinäkuussa 1781. Kun uutta kirkkoa rakennettiin, Untamalan Haverin talossa syntyi huhtikuussa 1783 muuan Erik Martinpoika. Erikistä tuli minun isoisäni isoäidin isä. Hänelle ja hänen niin ikään Untamalassa syntyneelle vaimolleen Marialle syntyi syksyllä 1818 tytär Gustava. Tytön synnyinpaikaksi on merkitty Untamalan Iso-Heinikkala ja tästä päästäänkin Heinikkalan navettaan.
Navetta on esiintynyt julkisuudessa tämän tästä.
Mitä erikoista on yhdessä navetassa? Ainakin se, että navetta on esiintynyt julkisuudessa tämän tästä. Kirkon ja kylänraitin välissä olevan navetan myymistä, korjaamista tai kai purkamistakin on veivattu ees ja taas kunnes viimein pari vuotta sitten kaupunki myi navetan yksityiselle. Kauppaehtoihin kuului navetan kunnostus ja kaupungin myöntämä rahallinen tuki asialle. Oli ilo nähdä, että navetan kunnostus todella etenee. Navetta näkyy ingressikuvassa vasemmalla.
On hauska ajatella, että kun pieni Gustava on tutkinut maailmaa ja varmaan aika vapaasti juossut toisten lasten mukana pitkin kylänmäkeä, hän on nähnyt sen hyvin paljon samanlaisena kuin minä nyt näin. Aivan varmasti hän on nähnyt nyt museona toimivan, 1700-luvun lopulla rakennetun Sarkin talonpoikaistalon ja tietysti kirkon, jotka molemmat ovat silloin olleet suhteellisen uusia rakennuksia.
Gustavalle Untamalasta tuli lapsuuden kultamaa, se, mikä meille kaikille aukeaa jossain vaiheessa sinä tyynenä ja parhaana paikkana, jossa aikaa oli ylenmäärin ja kaikki oli vielä uutta ja mahdollista. Aukeaa ainakin muistoissamme, olkoon totuus mikä tahansa.
Gustavan lapsuudessa Untamala oli järven rannalla. Matala, neljä kilometriä pitkä ja kaksi kilometriä leveä Valkojärvi yhdisti silloin monta kylää ja nykyiselle isolle kirkolle, Laitilan keskustaan, kuljettiin veneellä. Valtatie 8, jonka suoraa pitkin nyt porhalletaan Untamalan ohi, kulkee tässä kohden entistä järven pohjaa pitkin. Järvi on kuivattu useassa jaksossa vuosien 1890 ja 1950 välillä.
Olisi hienoa, jos suolla menisi pitkospuita.
Kun Untamalan kylänraittia kuljetaan jonkun matkaa Rauman suuntaan, vasemmalle lähtee peltotie. Sen päässä, metsän takana on Isorahkan suo. Paikka on erittäin hieno lintusuo ja muutenkin kiinnostava luontokohde. Untamalasta sinne ei ole mitään opasteita, eikä suolla kulje retkeilyreittejä. Kun seisoimme Eijan kanssa suolla ja ihailimme eräretkitunnelmiin vievää maisemaa, puhuimme siitä, miten hienoa olisi, jos suolla menisi pitkospuita. Nyt, jos suolle lähtee noin vain varomattomasti kuljeksimaan, voi eksyä. Vanhoista eksymisistä oppineina me tyydyimme pysyttelemään reitillä, josta varmasti tiesimme osaavamme takaisin.
Vanhasta merenlahdesta syntynyt suo on toistaiseksi saanut olla rauhassa. 2000-luvun puolivälissä tosin Vapo osti suosta noin sata hehtaaria aikomuksenaan käynnistää turvetuotanto. Laitilan seudun ympäristöyhdistys sekä Untamalan ja Seppälän kyläyhdistykset vastustivat turvetuotannon aloittamista vahvasti eivätkä turverekat ainakaan vielä ole aloittaneet ralliaan. Luontoihmisen toive tietysti on, etteivät ikinä aloittaisikaan ja näin kurjet ja joutsenet löytävät kotisuonsa sellaisena kuin ovat sen tottuneet näkemään.
Lähteet:
K.Alifrosti, J.Vehmas: Laitila 1900-luvulla, 2002
E.Perho: Untamalan kivinavetan käyttö- ja korjaussuunnitelma
opinnäytetyö Turku AMK 2011
Kiitos kotiseutuneuvos Jukka Vehmakselle avusta, samoin lapsuudenystävälleni Matti Hiltuselle sukututkimustiedoista!
