Kertun virallinen nimi on Primus Magic Natuche. Nimen alkuosa tulee köyliöläisen Kristiina Huovisen kennelin mukaan ja Natuche on annettu ranskalaisen isän kunniaksi. Kertulla on taatusti hienompi sukutaulu kuin emännällään, mutta yritetään tulla sen asian kanssa toimeen. Tarkoitus on kuitenkin luoda tasa-arvoinen kumppanuus, jossa minä olen ihan vähän tasa-arvoisempi ja sanon viimeisen sanan.
Se on tosin todella vaikeaa, sillä
Kerttu on suloinen
siis niin suloinen, ettei mitään määrää.
Kerttu on aikuisen elämäni neljäs koira ja ensimmäinen pentuna tullut. Länsigöötanmaanpystykorvat ovat kiinnostaneet minua monta vuotta, sillä niissä vaikuttaa olevan kaikki, mitä kelpo koiralta toivon: ystävällinen ja rohkea, ei metsästyskoira, näppärän kokoinen ja silti oikean koiran näköinen. Jotenkin koiramainen peruskoira. Vanha rotu: väitetään, että jo viikingeillä on ollut tällaisia koiria ja sehän tietysti aina vetoaa, että viikingeillä, noilla muinaisilla räyhähengillä ja rettelöitsijöillä jos kohta kauppamiehilläkin.
Olen hirmuisen kiitollinen Kertusta, siitä, että sain ostaa sen ja että se luotettiin minulle. Otan asian vakavasti ja valmistauduin koiran tuloon lukemalla useita koirankasvatusoppaita. Niissä on tosi ristiriitaisia neuvoja eikä juuri muuta yhteistä, kuin että jokainen kirjoittaja antaa ymmärtää olevansa alan johtava asiantuntija.
Luulen, että koiran kasvattamisessa pätevät aika pitkälle samat periaatteet kuin lasten kanssa: rajoja ja rakkautta, säännöllisyyttä ja johdonmukaisuutta, ei väkivaltaa. Ja jos tulee tenkkapoo eikä tiedä, mitä pitäisi tehdä niin pitää ainakin näyttää siltä, että tietää. Lasten ja koirien täytyy voida luottaa siihen, että aikuinen tietää ja osaa kaiken.
Mietin ennen koiran tuloa myös sitä, voiko koiraa kohtaan tuntea suurta rakkautta. Jotkut sanovat, että voi, että koira on heille jopa rakkaampi kuin muut perheenjäsenet. Tätä en ole oikein käsittänyt, sillä vaikka olen kiintynyt jokaiseen koiraani, en ole tuntenut niitä kohtaan lähellekään sellaista rakkautta kuin lapsiini. Nyt kuitenkin mietin, voisiko ihan pentuna otettu koira herättää jotain samanlaista. Nyt olen ainakin saanut seurata koiran elämää alusta asti ja kieltämättä sen vauvaolemus on äärimmäisen hellyttävä.
Uskon, että tästä koirasuhteesta tulee ihan erityinen tai ainakin sillä on kaikki edellytykset sille. Tällä kertaa en ole lähtenyt soitellen sotaan vaan tehnyt parhaani, että tietäisin, mihin olen päätäni pistämässä.
Eikä niin kuin vaikka silloin, kun meidän perheeseen hankittiin ensimmäinen koira: sanomalehdessä oli ilmoitus, että noin puolivuotias koira etsii uutta kotia. Ei muuta. Soitin ilmoituksessa olleeseen numeroon ja sovin, että koira tulee meille ENKÄ EDES kysynyt, millainen koira on kyseessä. Ajattelin, että on sopimatonta kysyä esimerkiksi koiran ulkonäöstä mitään, suorastaan turhamaista, kun paljon tärkeämpää on olla jalo ja hyvä ihminen ja tarjota kodittomaksi jäävälle koiraparalle uusi koti.
Olipa onni, ettei otus ollut mikään irlanninsusikoira tai joku mastiffi, joka ei olisi mahtunut edes ovesta sisään. Ihan kiva koira saatiin, Muru oli keskikokoinen pystykorva ja varsinkin vanhemmiten niin kiltti ja kuuliainen, että istui vapaana ulkorapuilla katselemassa, kun naapuri ulkoilutti kissaansa muutaman metrin päässä. Silloin me asuimme vielä kaupungissa, puutaloyhteisössä.
Ensimmäiset päivät ja yöt Kertun kanssa ovat sujuneet hyvin. Kaksi ensimmäistä yötä nukuin sohvalla pentuaitauksen vieressä. Koira heräsi molempina öinä kaksi kertaa, mutta rauhoittui nopeasti. Kolmanneksi yöksi menin makuuhuoneeseen omaan sänkyyni ja Kerttu jäi aitaukseensa olohuoneeseen. Sammutin valot yhdeksältä ja koira nukkui koko yön heräämättä, samoin seuraavan. Yritän pitää kiinni siitä, että yöllä ei mennä ulos vaikka mikä olisi. Yksi meidän koiristamme oli varsinainen yöherättelijä ja kuulen yhä korvissani koiraportin kolistelua kun sitä ajattelen. Kirjoitin aiheesta täällä.
Eija lupautui Kertun kummitädiksi. Me olemme jo suunnitelleet seuraavaa retkeä, jonne myös Kerttu pääsee mukaan. Retki tehdään lapsen ehdoilla, eli paikkaan, jonne pääsee autolla melkein viereen.
Sanoin Eijalle, että kummius ei sitten tarkoita sitä, että pitäisi ostaa lahjoja. Sitä ja vain sitä se tuntuu ihmisten kohdalla usein tarkoittavan, mutta se on toinen juttu.
Kummin perinteinen tehtävä on lapsen kristillinen kasvatus. Miten kummi sen tässä tapauksessa hoitaa, on kiinnostavaa.
Eikä sen niin väliä ole. Kristillisen kasvatuksen tilalle voisi vallan hyvin vaihtaa siisteyskasvatuksen. Ainakin koirilla ja miksei myös ihmisillä.
