Aurinko, meri ja lämpö.
Siinä ainakin kolme asiaa, joiden vuoksi suomalaiset matkustavat Espanjaan. Niin minäkin.
Täytin lokakuun lopussa 60 vuotta ja päätin viettää sen perheeni kanssa paikassa, jossa ei tarvitse pukeutua toppatakkiin. Paikassa, jossa on talvella päivisin niin valoisaa, että voin lukea kirjaa ilman silmälaseja. Paikassa, jossa merivesi tuntuu avannon karaiseman suomalaisen iholla vielä loppusyksylläkin lämpimältä kuin villasukka. Paikassa, jossa voi vaipua uneen aaltojen kohistessa rantaan.
Merivesi tuntuu lämpimältä kuin villasukka.
Olemme lomailleet Espanjan Alicantessa ennenkin, joten yli 300 000 asukkaan kaupunki oli tuttu. Tällä kertaa määränpäänä oli Alicantesta kymmenkunta kilomeriä pohjoiseen sijaitseva El Campellon pieni ja idyllinen, entinen kalastajakylä.
Marraskuussa El Campello oli vetäytymässä talviseen hiljaiseloon. Viikonloppuja lukuun ottamatta paikkaa saattoi loman loppupuolella kuvailla jopa uneliaaksi – positiivisella tavalla. Lomamme aikana monet ravintolat sulkivat ovensa, jotkut aloittivat remontin ja rannoilta katosivat tuolit. Me emme rantatuoleja kaivanneet, sillä vietimme päivät enimmäkseen liikkuen.
Airbnb-asuntomme sijaitsi meren rannalla, rauhallisen kävelykadun varrella. Se oli kokoonpanoltaan vaihtelevalle seurueellemme todella passeli tukikohta. Tai ehkä paremminkin kodikas pesäkolo, josta oli helppo suunnistaa päivän retkille. Pienkerrostalon ylimmässä kerroksessa olevaan asuntoon oli myös aina mukava palata keräämään voimia uusiin seikkailuihin.
Aamuisin lomakodistamme sai ihastella auringon nousuja ja punaisen eri sävyissä hehkuvaa taivaanrantaa. Iltaisin pimeän tultua valot syttyivät vuoristoteille ja kukkuloilla olevien talojen ikkunoihin.
Iltaisin täsmälleen kello 18 satamasta parvekkeellemme kantautui tasainen, hätkähdyttävän nopealla tempolla etenevä espanjankielinen puhetulva, josta vastasi paikallisen kalahuutokaupan meklari.
Kävimme parina iltana katsastamassa tuoreiden kalojen tarjontaa, joka osoittautui varsin runsaaksi.
Mitä te siellä teette – miten saatte ajan kulumaan, on joku joskus kysynyt. Voin kertoa, että aika ei tule pitkäksi ja tekemistä riittää.
Lomalla ei ole aikatauluja ja parasta on, kun voi aamulla nakata repun selkään ja lähteä kävelemään. Vuoristomaisemissa ja meren rannoilla kulkevilla luontopoluilla voi patikoida tuntitolkulla. Vilkaisu kännykän askelmittariin illalla kertoo, että kilometrejä kertyy huomaamatta.
Pyöräily on Alicanten seudulla mukavaa ja helppoa. El Campellosta löysimme pyörävuokraamon, josta saimme loistavat kulkupelit 14 eurolla vuorokauden ajaksi. Kypärä kuului hintaan.
Pyörän sai vuokrata päiväksi 14 eurolla.
Pyöräilimme noin 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Villayosaan, joka on kuuluisa värikkäistä taloistaan. Osittain fillaroimme hiljaisilla, mutta erittäin mäkisillä kyläteillä, osittain maantiellä. Olin yllättynyt siitä, miten maanteillä oli varattu niin hyvin tilaa pyöräilijöille. Heille varatulla kaistalla mahtui paikoin kaksikin pyöräilijää rinnakkain.
Autolla pääsee pidemmälle. Vuokarimme auton kolmeksi vuorokaudeksi. Pienen, mutta pätevän auton vuokrahinta tuolta ajalta oli 150 euroa. Parkkihallia emme tarvinneet, kun löysimme turvallisen ja maksuttoman pysäköintialueen majapaikkamme lähistöltä.
Kävimme ihailemassa muun muassa Guadalestin huikaisevan kauniin vuoristokylän maisemia ja Algarin vesiputouksia.
Tutustuimme myös valkoiseksi kaupungiksi kutsuttuun Alteaan ja sen vanhaan kaupunkiin.
Saimme siellä auton parkkiin löytöretkeilijä Kolumbuksen mukaan nimettyyn ravintolaan, jossa sain elämäni toistaiseksi parhaan turska-aterian.
Kala oli herkullista, kuten annokseen kuulunut tryffelimuusikin.
Torreviejan lähistöllä sijaitseva vaaleanpunainen suolajärvi oli erikoinen nähtävyys, mutta tähän vuodenaikaan siellä ei näkynyt lintuja. Sen sijaan matkan varrella olevissa kosteikoissa saimme nähdä runsaasti flamingoja.
Ruoka on lomillamme aina ollut yksi päivän kohokohta. Vaihtoehtoja ravintoloissa riitti moneen makuun.
Aiemmilla reissuilla tutuiksi tullut Alicanten Rincon de Antonio -ravintola edustaa paikallista ja perinteistä ruokakulttuuria. Ruokalista on monipuolinen ja siellä voi tilata jaettavia annoksia, jos haluaa maistella useampia ruokalajeja.
Linnan kupeessa sijaitseva ruokapaikka täyttyy iltaisin iloisesta puheensorinasta. Päädyimme sinne kahtena iltana ja molemmilla kerroilla se oli lähes täynnä. Tyttäreni kanssa herkuttelimme siellä pyhäinpäivän aattona. Espanjassa pyhäinpäivä on suuri juhlapyhä ja vapaapäivä ja ehkä siksikin paikalliset olivat täyttäneet ravintolat maanantai-iltana.
Tarjoilija kieltäytyi tuomaan meillä kaikkia tilaamiamme tapaksia.
Omanlaisensa ravintolakokemus oli sekin, kun tarjoilija ilmoitti meille ykskantaan, että hän ei suostu tuomaan meille kaikkia tilaamiamme tapaksia. ”Teillä on tulossa riittävästi ruokaa, ette jaksaisi syödä kaikkea”, hän sanoi. Laskua maksaessamme hän vielä muistutti, että enkö ollutkin oikeassa. Myönsimme, että näin on.
Vatsat täynnä suunnistimme maan alle, lähimmälle junapysäkille ja lähdimme sen kyydissä kotiin. Alicanten seudulla liikkuminen on kätevää hyvin toimivan junaverkoston ansiosta. Kertalipun hinta on hieman päälle yhden euron.
Monista eri tapaksista mieleeni jäivät muun muassa bogadillot, pienet leivät erilaisilla täytteillä, hunajalla höystetyt paistetut munakoisot ja grillatut vihannekset. Tuore kala – varsinkin mustekala – oli ehdoton suosikkimme.
Loman viimeisenä päivänä raspikurkkuinen – laulaja Rod Stewartia -muistuttava tarjoilija suositteli meille useasta kalasta koostuvaa kalalajista koostuvaa ateriaa. Sellaisen makumuiston kanssa oli mukava palata kotiin.
Useimmat elintarvikkeet ovat kaupassa edullisempia kuin Suomessa ja ruokavarastoja voi täydentää myös toreilla ja markkinoilla. El Campellossa markkinat on keskiviikkoisin.
Herkuttelun vastapainoksi on hyvä liikkua. Kävely ja lenkkeily on Espanjan ilmastossa miellyttävää. Tyttäreni järjesti meille myös oman yksityisen jumppatunnin rantakadulla.
Perheemme lomanviettoon kuuluvat olennaisesti myös kirjat. Niitä luetaan loma-asunnossa ja pakataan usein myös reppuun mukaan. Aina voi tulla sopiva lukuhetki vaikkapa rantabaarissa tai kahvilassa.
Joulu on katolisessa Espanjassa suuri juhla ja se näkyy katukuvassa. Joulukoristeluja ja -valoja näkyy jo marraskuun alussa, mutta joulukuussa niiden määrä kasvaa koko ajan.
Syntymäpäivämatkallani ehdin pysähtyä tärkeiden asioiden äärelle, kuten siihen, kuinka tärkeää on viettää aikaa läheistensä kanssa.
Lapseni eivät asu aivan kivenheiton päässä ja kun olemme yhdessä pidempään, kuulumiset ehtii vaihtamaan perusteellisemmin kuin WhatsApp-viesteissä. Loppulomaksi saimme mieheni kanssa seuraamme myös siskoni, joka saapui vieraaksemme yllättäin parin päivän varoitusajalla.
Yksi oivallus vuosien karttuessa on väistämätöntä: tässä iässä viimeistään ymmärtää, että täällä ei eletä ikuisesti. Meillä on kaksi elämää. Toinen alkaa siitä, kun ymmärrämme, että meillä on kaksi elämää. En tiedä kenen oivallus tämä on, mutta viisaasti se on sanottu.
Parhaita olivat hetket, jolloin hengailimme yhdessä kiireettömästi. Pelasimme sananselityspeliä parvekkeella auringon laskun aikaan, herkuttelimme pitkän kaavan mukaan ulkona ravintoloissa ja pohdimme aamupalalla, mikä tänään olisi päivän ohjelmassa.
Perhedynamiikkamme on vuosien saatossa luonnollisesti muuttunut. Keskustelumme polveilevat henkilökohtaisista muistoista yhteiskunnallisiin teemoihin.
On hauskaa ja välillä toki hieman ärsyttävääkin huomata, miten lapset opettavat vanhempiaan vielä aikuisinakin monissa asioissa. Ja vaikka vanhempien mielipiteet saattavat nuoremmista tuntua joskus vanhanaikaisilta, niilläkin on joskus oikeutuksensa. Monissa asioissa ajat ovat onneksi menneet parempaan suuntaan ja vanhoja kelatessa on pakko tunnustaa: oi, aikoja, oi tapoja. Kuusikymppiselle on hyväksi tuulettaa sopivin välin omia asenteitaan. Yhdessäolo ja matkailu avartavat.
Vanhenemista en lomapäivien aikana miettinyt ollenkaan, mutta elämää sitäkin enemmän. Minulta on kysytty viime aikoina, miltä tuntuu olla 60-vuotias. Siihen en osaa vastata. Joskus tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista, toisinaan taas kaikki tuntuu aivan mahdottomalta. Aivan niin kuin silloin teininä kauan sitten, kun tulevaisuus olisi suuri mysteeri.
”Joskus tuntuu, että kaikki on mahdollista, toisinaan taas kaikki tuntuu mahdottomalta.
Maailman epävakaa tilanne ei matkani aikani muuttunut, mutta sisälläni oli enemmän valoa ja mielenrauhaa kuin lähtiessä. Ehkä tämän syntymäpäiväreissun tarkoitus kiteytyy yhteen sunnuntaiseen hetkeen Alicanten vanhassa kaupungissa: kävelimme kujilla rakennuksia ihaillen ja yhtäkkiä jostakin alkoi kuulua lumoavaa musiikkia.
Lähdin kulkemaan kohti ääntä ja huomasin olevani keskellä ulkoilmakonserttia, jossa bändi soitti Beatlesin kappaleita.
Vietnamin sodan aikaan tehty All you need is love -kappale sai runsaslukuisen kuulijakunnan yhtymään kertosäkeeseen. Ihmiset – vanhat ja nuoret – hymyilivät ja tanssivat kuin 70-luvun hipit festareilla. Monet heistä olivat varmasti osuneet paikalle sattumalta, kuten mekin. Siinä muiden joukossa tuli tunne siitä, että ihmiskunnalla on sittenkin toivoa.
Ja juuri tämä on matkailussa mukavaa: minkä tahansa nurkan takana voi odottaa jotakin mielenkiintoista. Mietin, että ehkä hyvä tapa vanheta on olla utelias elämää kohtaan. Edesmennyt sosiologi Antti Eskola on todennut, että pelon sijaan vanhenemiseen voi suhtautua kiinnostuksella.
Olemme osa sukupolvien ketjua. Pidetään huolta maapallosta ja toisistamme. All you need is love!
Lue myös, miten lentämisen päästöhyvitys toimii https://perjantaijuttu.fi/onko-seuraava-reissuni-paluu-80-luvun-junamatkailuun/
