Kirjastoista apua Britannian paleleville.
Tämä toimittaja Arla Kanervan kirjoittama pikku-uutinen Helsingin Sanomissa viime perjantaina pysäytti. Kulttuurisivun yhden palstan juttu kasvoi sotauutisten ja energiakriisin täyttämässä mielessäni fyysistä kokoaan suuremmaksi.
Uutinen taustoitti, että Britanniassa inflaatio on nyt korkeimmillaan 40 vuoteen. Energiakriisi jyllää ja kodeissa on kylmä.
Kirjastot pyrkivät tuomaan helpotusta tilanteeseen poistamalla myöhästymissakot lainatuista kirjoista sekä valmistautumalla toimimaan ”lämpöpankkeina” tulevana talvena, jutussa kerrottiin.
Kirjastoissa aiotaan tarjotaan kuumia juomia.
Lämpöä kaipaaville aiotaan Britanniassa tarjota kirjastoissa kuumia juomia ja sinne hankitaan mukavia tuoleja. Niissä ryhdytään myös järjestämään kaikenlaista yhteisöllistä toimintaa, kuten pelejä ja kädentaitoihin liittyvää ohjelmaa.
Miten lohdullinen ja toivoa herättävä uutinen. Kriisien keskellä on toivoa niin kauan kuin maailmasta löytyy apua tarjoavia ja me ihmiset välitämme toinen toisistamme.
Kirjastot ovat olleet monille turvapaikkoja elämän myrskyissä aina, ja niin ne ovat nyt myös kriisiaikoina.
Suomessa kirjastoista on jo vuosia puhuttu julkisina olohuoneina. Täällä niitä on koko ajan myös kehitetty, vaikka lukumääräisesti ne ovat vähentyneet. Digiaika on tuonut mukanaan omatoimikirjastot, jonne pääsee kirjastokortilla silloinkin, kun siellä ei ole henkilökuntaa paikalla.
Turussa viikko sitten järjestetyt kirjamessut onnistuivat omalta osaltaan valaisemaan pimeneviä aikoja. Kolmen päivän aikana messuilla oli yli 13 000 kävijää.
En ole itse mikään messuihminen – mieluummin poimin syksyisenä viikonloppuna sieniä metsässä kuin bongailen kirjailijoita messukeskuksen tungoksessa. Silti olen osallistunut kirjamessuille satunnaisesti, koska olen kiinnostunut kirjoista. Uusista ja vanhoista, ohuista ja paksuista, tietokirjoista ja romaaneista.
Viimeisestä messuvierailustani oli kulunut peräti 12 vuotta aikaa. Silloin tapahtumaa luotsasi koko kirjamessuidean isä, Kari J Kettula ja messujen teemana oli Laitila ja Italia.
Olin Laitilan Sanomien päätoimittajana silloin mukana rakentamassa valtavaa Laitilan osastoa yhdessä monien muiden, kuten kirjakauppias Marketta Nurmen, kulttuurisihteeri Jukka Vehmaksen ja runoilija Heli Laaksosen kanssa. Kirjamessujen päällikkö Kettulakin matkusti linja-autolla Turusta Laitilaan suunnittelupalaveriimme. Laitilan Sanomat teki tietysti Kirjamessut-teemalehden, joka pursui paikallisenergiaa, mutta myös kansainvälisyyttä ja kirjallisuuden voimaa. Arkeologi Marianne Schauman-Lönnqvist valotti messujen viihtyisimmässä messuosastossa Laitilan ja Rooman yhteyksiä ajanlaskun alussa.
Joukkueemme pelasi messuilla mainiosti yhteen.
Joukkueemme pelasi mainiosti yhteen. Meillä oli hauskaa. Osastolle tuotiin yleisöä varten erilaisia tuoleja Laitilan kylistä. Runoilijan keksimä idea toimi. Sieltä ja täältä kootut tuolit herättivät hilpeyttä ja niissä oli aina väkeä, sillä ohjelmaa oli lähes tauotta aamusta iltaan.
Jenni Haukion aikana kirjamessut jäivät kohdaltani väliin, sillä elin työelämässä hektistä aikaa. Sosiaalisen elämän vastapainoksi kaipasin omaa rauhaa, en messuvilinää.
Puolisoni on viime vuosina ollut kirja- ja ruokamessujen vakiokävijä ja hänen innostamanaan lähdin nyt katsastamaan, millaiset messut uusi johtaja Vilja-Tuulia Huotarinen ja koko messuorganisaatio oli saanut tänä syksynä aikaiseksi.
Hipelöin kansia, selailin sivuja ja innostuin.
Hipelöin kansia, selailin sivuja ja innostuin. Tämä, tämä ja tämä nyt ainakin pitää lukea! Tunnetut kirjailijat kävelivät vastaan käytävillä. Kuuntelin, kun heitä haastateltiin hallin eri puolille ripotelluilla lavoilla. Vaikutuin ja kiinnostuin.
Tuttuja kasvoja oli paljon ja joidenkin kanssa pysähdyin juttelemaankin. Perjantaijuttu-blogissamme alkuvuonna vieraillut tietokirjailija ja Suomen tiedetoimittajien Liiton toiminnanjohtaja Ulla Järvi juonsi luontevasti ja pilke silmäkulmassa hyvät ja huonot tiedeuutiset – keskustelua.
Satuin paikalle, kun politiikan asiantuntija Erkka Railo kertoi lavalla Helsingin Sanomien raportoimasta tuoreesta tiedeuutisesta. Sen mukaan vauva maistaa jo kohdussa, mitä äiti syö. Lehtikaali sai vauvojen suut mutruun, kun taas porkkana hymyilytti.
Railo pohti, voiko moinen tutkimustulos johtaa vauvaperheitä entistäkin suurempaan kilpavarusteluun. Kehittävätkö insinöörit kohta välineitä, joilla voi seurata sikiön ilmeitä?
Kari J Kettula jutteli leppoisaan tyyliinsä Arvo Pärt-osastolla. Minulta hän sai jo talvella ”tilaamansa” Enemmän kuin muisto–kirjan kulttuurijohtaja, sotalapsi Atte Laineesta. Se on kirjoittamani elämäkerta, jonka Laitilan Kulttuurin Tuki ry julkaisi tämän vuoden alussa.
Tapasin messuilla myös muutamia entisiä opiskelukavereitani, joita en ole nähnyt vuosikausiin – en edes Facebookissa, sillä kaikki eivät edelleenkään ole siellä päivittämässä kuulumisiaan. Oli virkistävää jutella heidän kanssaan. Tapaamiset sykähdyttivät sydäntä ja muistin, miksi olin hengaillut heidän kanssaan nuorena. Maailma muuttuu ja vuodet vierivät, mutta hyvät ihmiset pysyvät hyvinä tyyppeinä.
Yksi noista iloisista jälleennäkemisistä oli kohtaaminen lasten- ja nuortenkirjailija Kirsti Kurosen kanssa messukeskuksen naulakolla. Hän taisi olla tulossa, minä jo lähdössä.
Haluan kertoa Kirstistä tässä jutussa, sillä toivon hänen kirjoilleen paljon lukijoita. Ostin aikoinaan 2000-luvun alussa pojalleni Kirstin esikoiskirjan, Vili Voipion. Se sai myöhemmin lukuisia jatko-osia ja noin kymmenvuotiaalta kuopukseltani hyvät arviot.
Kurosen ja Maria Laakson tänä vuonna Kariston kustantamana ilmestynyt Rento -sarjakuvaromaani kertoo villeistä ideoista ja spontaanien tempausten voimasta.
Kirjamessuilla naulakon ääressä ehdimme päivittää hänen kanssaan ajankohtaiset kuulumiset ja hieman enemmänkin. Tällaiset kohtaamiset jäävät mieleen. Palasin hänen kirjailijan uraansa vielä Googlen avulla ja löysin kustantamo Myllylahden sivuilta Kirstin viisaita ajatuksia kirjoista, kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.
Toivon, etten koskaan menettäisi kykyä ihmetellä ja leikkiä. Ne ovat kirjoittamiseni perusta. Minua lämmittää, jos lukijat saavat kirjoistani lohtua ja iloa. Kohtaaminen on tärkeää ja hoitavaa, Kirsti Kuronen kirjoittaa.
Kohtaamiset valaisivat kuin lukulamppu hämärtyvässä syysillassa.
Kiitos Kirstille ja kaikille muillekin Turun kirjamessuilla kohtaamilleni ihmisille, jotka valaisivat viikonloppuani kuin lukulamppu hämärtyvässä illassa.
Jos elämä näinä kriisiaikoina paleltaa, muistakaa tämä: kirjoista ja kirjastoista voi saada hitusen lämpöä ja toivoa, jopa vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin. Niihinkin, joita ei ole edes hoksannut itseltään kysyä.
Kirjailijoiden haastattelut herättivät lukunälän, mutta lukijan on kyettävä tekemään valintoja. Kaikkea ei voi eikä ehdi lukea. Täältä löydät poimintoja Turun kirjamessujen tämän vuoden sadosta https://perjantaijuttu.fi/syksyn-satoa-kirjamessuilta/
