Viivi Varjonen kutsuu tarhan portilla vuonohevosruuna Aslakia. Shetlanninponikaverinsa kanssa leikkimässä ollut nelivuotias hevonen jättää leikit kesken ja tulee juosten emäntänsä luo. Tiedossa on jotain hauskaa.
Kentällä Viivi tekee Aslakin kanssa pieniä harjoituksia. Paikoillaan seisomista, seuraamista, varovaista totuttelua siihen, että hevosen selässä käydään. Aslakilla ei ole vielä kertaakaan ratsastettu.
– Hevosten selkänikamat ovat täysin kehittyneitä vasta kahdeksanvuotiaina ja se tulisi aina muistaa ja ottaa huomioon nuoren hevosen kanssa. Liikunnan tulisi olla monipuolista ja vaihtelevaa. Jos niillä ratsastetaan ja vaikka hypätään paljon jo kovin nuorina, selkään saattaa tulla helposti vaivoja, Viivi selittää.
Kaunis, vaalean kinuskinvärinen vuonohevonen tekee mielellään kaiken, mitä siltä pyydetään. Harjoittelun lopuksi hevonen painaa päänsä emännän olalle ja hymyilee.
Vannon, että se hymyilee.
Aslak on Viivi Varjosen oma kasvatti. Hän omistaa yhteensä kolme vuonohevosta, kaksi ponia, yhden aasin, kaksi koiraa, kaksi kissaa, muutaman kanin, kanoja, ankkoja, vuohia ja lampaita. Viivi, hänen miehensä Teemu, 9-vuotias Niilo ja 7-vuotias Saaga asuvat Laitilassa, 1920-luvulta peräisin olevalla pikkutilalla muutama kilometri Laitilan keskustasta. Kahden hehtaarin tontilla on eläinsuojien lisäksi yli satavuotias, kunnostusta odottava entinen päärakennus ja nelisenkymmentä vuotta vanha omakotitalo, jossa Varjoset asuvat. He muuttivat tilalle kymmenen vuotta sitten.
– Tällainen paikka oli minun unelmani ja viihdyn täällä niin hyvin, että voi mennä päivä- tai jopa viikkokausia, etten käy missään. Teemu hoitaa kauppaostoksetkin.
Syntyjään Viivi on kaupunkilainen. Hän asui lapsuutensa kerrostalossa Turun Nättinummessa. Eläinrakas tyttö tunsi kaikki naapuritalojen koirat nimeltä, tiesi, missä ne asuivat ja pyysi omistajilta, että saisi viedä koiria lenkille. Jotkut suostuivat. Viivi arvelee, että hän oli välillä oikea maanvaiva koiraperheille. Kun Viivi oli 11-vuotias, omaan perheeseen ostettiin koira.
7-vuotiaana tyttö aloitti ratsastuksen Metsäkylän ratsastuskoulussa. Ensimmäisen oman hevosensa hän sai 16-vuotiaana. Sekin oli vuonohevonen ja sen kanssa nuori ratsastaja oppi, mitä on olla vastuussa isosta eläimestä, hoitaa sen eläinlääkärit ja heinätilaukset.
Ensimmäiset hoitolapset tulevat aamulla puoli seitsemältä
Vaikka kaikki merkit viittasivat siihen, että Viivistä tulisi eläinlääkäri tai hevosenhoitaja, hän opiskeli itsensä suurtalouskokiksi.
– En ole mikään lukija. Äidilläni oli Raisiossa ravintola ja olin siellä töissä. Teemun kanssa asuimme ensin Rauman Unajalla, missä minulla oli jo kaksi hevosta läheisellä tallilla. Kävin sieltä käsin Raisiossa töissä. Se oli aika raskasta.
Laitilasta löytyi sitten nykyinen koti. Eläinlauma alkoi kasvaa, niin myös ihmisperhe. Viivi suoritti perhepäivähoitajantutkinnon ja työskentelee nyt Laitilan kaupungin perhepäivähoitajana. Ensimmäiset hoitolapset tulevat aamulla puoli seitsemältä, viimeiset haetaan viiden maissa. Ennen lasten tuloa Viivi käy ruokkimassa eläimet ja ehtii vähän imuroida.
Vakituinen työ ja vieläpä työ, jota voi tehdä kotona, on eläintilalliselle lottovoitto. Se oikea lottovoitto kelpaisi sekin, sillä eläimet eivät tuota mitään, kuluttavat vain. Viime kuukausina eläimet ovat myös sairastelleet poikkeuksellisen paljon. Viime eläinlääkärikeikalla Viivi kertoo jo sanoneensa, että hän muuttaa kerrostaloon ja hankkii korkeintaan akvaarion. Se oli tietysti vitsi, mutta se on totta, että rahaa yllättäviin kuluihin on pakko olla säästössä. Viivin mukaan pienemmilläkin kuluilla voi selvitä, jos ei vaadi turhia ylellisyyksiä, kuten omaa ratsastuskenttää tai karsinatallia. Vanhasta hyväkuntoisesta ulkorakennuksesta voi tehdä toimivan pihaton, jossa hevoset voivat elää luonnonmukaista elämää laumassa. Siinäkin tulee ottaa huomioon hevoseläimille määritellyt tilavaatimukset, niin pihaton kuin tarhankin suhteen.
Tänä keväänä Viivi valmistui HAT- eli hevosavusteisen toiminnan ohjaajaksi Ypäjän hevosopistolta. Monimuoto-opiskeluna suoritettu tutkinto on askel kohti seuraavan haaveen toteutumista: järjestää omalla tilalla eläimiin liittyvää toimintaa, josta voisi saada tuloja. Se voisi olla syntymäpäiviä tai leirejä lapsille tai sitten mahdollisuus viettää aikaa hevosten kanssa ilman ratsastukseen liittyviä suorituspaineita. Tilan vanha päärakennus on tarkoitus remontoida kokous- ja majoituskäyttöön, mutta remontti edistyy hitaasti. Tämä on yksi asia, joka vanhaan taloon muuttavan täytyy sietää, keskeneräisyys. Joku paikka on aina kesken, eikä kaikki välttämättä koskaan tule valmiiksi.
Viivi unelmoi lapsena, että hänellä olisi paljon eläimiä ja nyt hänellä on. Monella muulla on unelma eläintilasta ja maalla asumisesta. Miten unelmasta voi tehdä totta?
Talvi voi kestää puoli vuotta
– Mene vain rohkeasti unelmaa kohti. Aloita pienestä – vaikka haluaisi paljon eläimiä, kannattaa hankkia ensin yksi eläinlaji ja perehtyä sen tarpeisiin, käytökseen ja mahdollisiin sairauksiin perusteellisesti. Laumaeläimiä, kuten hevosia, lampaita ja vuohia pitää aina olla useampi, tämäkin on hyvä tiedostaa eläimiä hankkiessa. Kesällä on ihanaa, kun iltaisin saunan jälkeen saa istua pihalla ja kuunnella omien hevosten hörähdyksiä tarhasta, mutta sekin täytyy kestää, että talvi voi kestää puoli vuotta. Eläimet on hoidettava hyvin joka ikinen päivä. Meillä naapurit pitävät minua varmaan omituisena, kun talvella hakkaan iltaisin otsalamppu päässä jäätyneitä hevosenkakkoja tarhasta. Ne on pakko siivota sieltä joka päivä, muuten tarhan pohja on pian pilalla.
Teemu on töissä muualla, mutta auttaa eläinten hoidossa ja on aina suhtautunut myötämielisesti vaimonsa eläinrakkauteen. Viivillä on myös hyvä tukiverkko, ystäviä, jotka käyvät auttamassa. Pakolliset työt vievät silti niin paljon aikaa, että esimerkiksi ratsastamiseen ei ole mahdollisuuksia niin usein kuin mieli tekisi.
– Eläimiä ei pitäisikään ajatella välineinä, joilla voi suorittaa jotain. Se, että tunnen eläimeni ja ne tuntevat minut, on itsessään ilo. On ihan eri asia käydä harrastamassa hevosen kanssa jossain muualla kuin se, että hevonen on omassa pihassa ja sen tuntee niin hyvin, että huomaa pienetkin muutokset sen käytöksessä.
Aslak-ruunan kanssa harjoitukset jatkuvat kun taas tulee pieni tauko töissä. Hevonen seisoo levollisesti paikoillaan ja kuuntelee tarkasti emäntänsä ohjeita. Viisisataa kiloa painava vahva eläin reagoi herkästi Viivin pieniinkin kädenliikkeisiin, luottaa siihen, että tuo ihmisolento tietää paremmin.
– Luottamuksen rakentaminen on kaikkein tärkeintä. Jos hevonen tekee jotain vain siksi, että se on pakolla opetettu tottelemaan, se ei luota. Jos sellainen hevonen vaikkapa maastossa pelästyy jotain, selässä istuvalla ihmisellä ei ole siinä kohtaa enää mitään merkitystä.
Aina hevoshaaveet eivät toteudu. Siitä voit lukea täältä.
