Kevät Koskeljärvellä huumaa pään

  • Luonnosta voi huumaantua kuin kauniista musiikista. Metsässä, järven jäällä tai konsertissa ei tarvitse osata, ymmärtää eikä suorittaa - riittää, että pysähtyy kuuntelemaan ja kokemaan. Ja antaa tunteen viedä mukanaan.
  • Testasimme Koskejärven luontokohteen ja uuden retkikeittimen päivänä, jolloin Suomessa rikottiin kevään lämpöennätyksiä.
  • Mietimme laavun äärellä, keiden tunnettujen luontomiesten mukana lähtisimme metsään tai tuntureille. Jaamme lukijoillemme myös Perjantaijutun maukkaan eväsreseptin.

Aika: Kevätpäiväntasaus 20. maaliskuuta 2022.

Paikka: Honkilahti, Koskeljärvi, Härkluoma.

Mukana retkellä: Pirkko, Eija, kiikarit, kännykät, reput, eväät.

Aurinko sädehtii puiden välistä, kun Pirkko kääntää auton ratin kohti Honkilahden Härkluomaa, joka sijaitsee Koskeljärven rannalla. Olemme siirtyneet Varsinais-Suomesta Satakuntaan.

Sankan metsän ympäröimä, kuusien varjostama tie on vielä lumen peittämä. Keväinen valo heijastelee oksistossa kutsuvasti ja taivas on täysin pilvetön.

Auto parkkiin, mimmit ulos ja pikainen katsaus opastaulun karttaan. Sitten vaan menoksi.

Ah, tänään on retkipäivä!

Pirkko on pakannut mukaan uuden trangian, retkikeittimen, jolla on tarkoitus taikoa kunnon pannukahvit laavulla. Repusta löytyvät myös eväät, aurinkolasit, kiikarit, ja peffanaluset. 

Lintujen tunnistamisessa emme ole mestareita, mutta jos ja kun siivekkäitä osuu kohdalle, niitä on mukava tiirailla niin läheltä kuin mahdollista.

Koskeljärvi on Metsähallituksen ja Suomen luontopalvelujen hoitama luontokohde.

Kotisivujen kuvaus saa odotukset korkealle: Lounais-Suomen suurin mökitön järvi. Kansainvälisesti arvokas lintukohde. Perinteistä suomalaista järviympäristöä. Rannat ovat asumattomia ja melko luonnontilaisia. Virkistyskohde.

Päätämme kulkea rantoja pitkin, sillä jään kestävyys hieman arveluttaa – ainakin Pirkkoa. Lämpimistä päivistä huolimatta jääpeite ainakin näyttää vankalta yöpakkasten ansiosta.

Järvi ottaa meidät vastaan kuin kunniavieraat kuninkaallisen palatsin juhliin! Tänään on tarjolla luksusluokan luontoelämyksiä kevään ystäville: häikäisevää aurinkoa, linnunlaulua, joutsenten töräyttelyjä ja siipien viuhumista, kimaltelevaa lunta ja jäätä.

Järvi ottaa meidät vastaan kuin kunniavieraat kuninkaalliseen palatsin juhliin!

Yhtäkkiä korviini kantautuu surina, joka tuo mieleen kesän. Vuoden ensimmäinen kärpänenkö se siinä säntäilee Koskeljärven ilmatilassa. Ehkä se oli vain kuvittelua. Hetken päästä kailotan Pirkolle tohkeissani: katso, tuossa se surisija nyt on lumella lepäämässä!

Miten kevät voikin joka vuosi olla yhtä ihmeellinen ja uusi. Aurinko huumaa ja pökerryttää, kuin olisi ensitreffeillä omalla kotipihallaan. Hyvän mielen hormonit hyrräävät ja mielen valtaa mystinen keveys.

Riemu pelkästä olemassaolosta syöksähtelee solujen sopukoihin ja ilo pirskahtelee sellaisella voimalla, että meinaa pyörtyä.

Onneksi kevät ei ole ruokaa. Jos olisi, sitä voisi syödä hotkimalla. Mutta eihän tätä makeaa nautintoa ole täällä meidän leveysasteilla koskaan tarjolla mahan täydeltä.

Tietoisuus tulevasta harmaasta marraskuusta ei sula kirkkaimmillakaan keväthangilla. Jo huomenna esiripun takaa saattaa pilkistää takatalvi.

Juuri tämä – vuodenaikojen ja säiden vaihtelu – tekee suomalaisille ja muillekin pohjoisen asukkaille keväästä niin erityisen. Niinhän se kansallisrunoilija Eino Leinokin kirjoitti Lapin kesässä, miten täällä ukkoina syntyvät sylilapset.

Se nyt vaan on niin, että kevättä ja elämää ei kestä ikuisesti. Mutta pitääkö siitä koko ajan muistuttaa itseään? Mielestäni ei, ei ainakaan tänä taivaallisena kauniina kevätpäivänä armon vuonna 2022.

Korona-ajat saivat eristyksiin tuomitut suomalaiset hurmioitumaan luontopoluista ja metsästä, mutta muuttiko se pysyvästi meidän luontosuhdettamme?

Ojien penkoilta ja merien rannoilta lumien sulettua paljastuvat kaljatölkit ja muoviroskat kertovat karulla tavalla, että aika välinpitämättömästi me luontoa edelleen kohtelemme. Koskeljärvellä tosin emme törmänneet muihin ihmisten jättämiin jälkiin kuin latuihin, potkukelkan jalasten painamiin uriin ja pilkkijöiden kairaamiin reikiin.

Kesän tullessa alkavat puheet punkeista, itikoista ja käärmeistä. Niitä ei tarvitse rakastaa, mutta kannattaa muistaa, että luonnon monimuotoisuuden kannalta nekin ovat äärimmäisen tärkeitä.

Euroopan Unionin alueelta on hävinnyt noin 600 miljoonaa pesivää lintuyksilöä.

Lintujärjestö Birdlife julkisti viime vuoden lopussa tutkimuksen, jonka mukaan Euroopan Unionin alueelta on hävinnyt noin 600 miljoonaa pesivää lintuyksilöä vuoden 1980 jälkeen. Yksi syy on hyönteisten hupeneminen, mikä on köyhdyttänyt myös Suomen lintukantaa.

Laavulla kahvitellessamme kysäisen Pirkolta ykskaks arvaako hän, kenen miehen kanssa (aviosiippani lisäksi tietenkin) haluaisin lähteä luontoretkelle.

Kimmo Ohtonen, Pirkko ehdottaa parin sekunnin ankaran tuumailun jälkeen.

– No eeeiii… tai olisihan luontokuvaaja, tietokirjailija ja toimittaja Kimmokin ihan varmasti mukava retkikaveri. Niinpä ihan totta, kelpaisi totta tosiaan!

Annan lisää vinkkejä: kirjailija, teatterimies, retkeilijä, paimiolaislähtöinen, asuu Tampereen Pispalassa…

Jotakin tuttua tuossa kyllä on, Pirkko miettii. Päästään hänet piinasta. Ajattelemani retkikaveri on Juha Hurme. Mies, joka on kertonut monissa lehtijutuissa telttailevansa sata yötä vuodessa.

Apu-lehden artikkelissa vuonna 2015 Hurme kertoi, että häntä ei liiemmin kiinnosta maisemien näyttävyys, ohi kiitävät linnut tai maan valtaamat kasvit, joita hän ei edes tunnistaisi. Häntä houkuttelee luonnossa ajan kulku ja kerroksellisuus. Ikuisuus. Minusta tuo kuulostaa todella kiehtovalta ja noista asioista olisi mukava jutella hänen kanssaan vaikkapa jossain Lapin erätulilla.

Kirjailija Juha Hurmetta houkuttelee luonnossa ajan kulku ja kerroksellisuus.

Mutta millainen sitten on sellainen oikea kunnon luontoretki, kysyn Pirkolta. Hän on hetki sitten tokaissut, että eihän tämä meidän retki ole mikään oikea luontoretki. Ja niinhän se on, että taidamme olla enemmän sunnuntairetkeilijöitä, jotka nauttivat kevyestä kenttäretkeilystä valmiiksi katetuissa retkiolosuhteissa. On laavut, tulipaikat ja huussitkin käytettävissä.

– No se on sellainen useamman päivän vaellus, Pirkko kuvailee.

Niinpä niin ja toisaalta: Eihän sellainen oikea luontoretkikään ole kovin iso unelma toteutettavaksi, kun vaan päättää lähteä. Mietimme Pirkon kanssa, että ei meistä taitaisi ainakaan kaksin olla lähtijöiksi talvisille telttavaelluksille.

Luontosuhteita on monenlaisia. Tulevaisuustalo Sitran tekemässä tutkimuksessa kävi ilmi, että vaatimattomammatkin luontoelämykset ovat merkityksellisiä suomalaisten luontosuhteessa. Luonnosta nautitaan yhtä lailla maaseudulla kuin urbaanissa ympäristössä ja työmatkoilla kuin järjestetyillä luontoretkillä.

Itse en lähtisi kenenkään luontosuhdetta arvottamaan. Asvaltista esiin pungertava piharatamo voi olla jollekin yhtä sykähdyttävä havainto kuin toiselle valkovuokkojen meri rauhoitetussa lehtometsässä.

Asvaltista esiin pungertava piharatamo voi olla jollekin yhtä sykähdyttävä havainto kuin toiselle valkovuokkojen meri.

Hyvinvoinnin näkökulmasta lyhytkin oleilu tai kävely metsässä tai puistossa vaikuttaa. Sitran tutkimuksessa peräti 87 prosenttia suomalaisista arvioi, että luonto on omassa arjessa erittäin tai melko tärkeää.

Olen viihtynyt luonnossa aina. Asuin lapsuuteni kerrostalossa, mutta vanhempani veivät kolme lastaan metsään marjastamaan ja telttaretkille.

On vaikea edes kuvitella, millaista elämä olisi ilman järvi- ja merimaisemia, viljapeltoja ja metsää. Eräänlaisen luontoherätyksen sain vuosi sitten, kun jätin jäähyväiset päätoimittajan uralle ja ryhdyin vapaaksi toimittajaksi.

Olin mielikuvissani liittänyt elämänmuutokseeni muuton Turkuun, lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiini.

Laitilassa kotipihalla aamuista lintujen sinfoniaa kuunnellessani pysähdyin miettimään uudestaan suunnitelmiani. Kysyin mieheltäni, onko täällä pihalla ennenkin järjestetty tällaisia konsertteja kevätaamuisin. Olemme asuneet samassa talossa 27 vuotta.

Kevät eteni ja koivut saivat silmunsa. Kuuset kukkivat komeassa punertavassa käpyloistossa – ilmiö, johon en ollut ennen kiinnittänyt huomiota. Alkukesällä linnunpöntöissä käynyt kujertelu ja touhukas pesänrakentelu oli rauhoittunut tavalliseksi perhearjeksi.

Kuuset kukkivat komeassa punertavassa käpyloistossa – ilmiö, johon en ollut ennen kiinnittänyt huomiota.

Omat muuttoaikeeni oli eräänä kesäaamuna kerralla pois pyyhkäisty tajutessani, että elämä on hyvää tässä ja nyt. Tässä kodissa. Tällä pihalla. Näiden lintujen, kasvien ja puiden ympäröimänä.

Voisin näköjään kirjoittaa luonnosta loputtomiin. Piste alkaa tämän jutun osalta jo onneksi häämöttää. Haluan silti nostaa vielä yhden luonnon ja ihmisen vuorovaikutukseen liittyvän ulottuvuuden, luovuuden.

Vanhemmiten aina vain kiihtyvä luontohurmokseni on saanut minut hankkimaan monia aiheeseen liittyviä kirjoja. Luonto on luovuuden lähde, kertovat Marko Leppänen ja Adele Pajunen loistavassa Metsäkylpy-kirjassaan:

Mitä nopeammin olosuhteet maailmassa muuttuvat, sitä enemmän luovuutta tarvitsemme selviytyäksemme ja säilyttääksemme mielenterveytemme. Luovuus voi toteutua monin tavoin niin kuin pohjavesi löytää monia tapoja purkautua maan pintaan. Metsä näyttää mallia luovuudelle ja yhteistyölle.

Metsäkylpy -kirja kertoo tarinan säveltäjä Jean Sibeliuksesta, jolle luonto oli luomisvoiman lähde. Hän on kertonut, ettei mikään koko maailmassa, taiteessa ja kirjallisuudessa ole vaikuttanut häneen niin kuin joutsenet, kurjet ja metsähanhet.

Sibeliuksen sinfonioissa soivat joutsenten, kurkien ja mustarastaan äänet.

Vanhuuden jo painaessa askelia hän teki linturetkiä taksin takapenkillä istuen. Sibeliuksen musiikissa voi kuulla rastaan laulun. Hänen sinfonioissaan puhaltimissa kaikuvat kurjet ja trumpeteissa joutsenten torvimaiset äänet.

PS. Tämä on Perjantaijutun ensimmäinen luontoretki. Ehkä jo seuraavalla luontoretkellämme saamme mukaan runoilija Heli Laaksosen. Alustava lupaus on saatu. Kannattaa siis liittyä Perjantaijutun seuraan!

Kevätretken eväät

Ruisleipää ja luonnonkalatahnaa

Muffinsit

Laavulla keitetty kahvi

Pielisen kalajalosteen luonnonkalasäilykkeestä syntyy kätevästi ruokaisa tahna, jota voi retkellä lusikoida ruisleipien väliin. Toki tahnan voi laittaa väliin jo kotona, mutta silloin vaarana voi olla leipien liika kostuminen. Siksi laitoin tahnan purkkiin.

On muuten mainio tuote tuo kotimainen kalasäilyke. Suosittelen käyttämään!

Käytin tahnaan kaksi purkkia luonnonkalasäilykettä, johon sekoitin ruohosipulituorejuustoa. Pilkoin joukkoon pieneksi pilkottua kurkkua ja punasipulia. Lisäksi tuoretta tilliä ja ripaus sitruunan mehua.

Muffinsien reseptejä on netti pullollaan ja tällä kertaa reseptiksi valikoitui sellainen, jossa taikinaan tuli tavanomaisten vehnäjauhojen ja sokerin lisäksi yksi banaani ja kaurahiutaleita. Nostattajana oli sooda. En muista, mistä reseptin bongasin, mutta jos joku haluaa samanlaiset retkieväät kuin meillä, kannattaa hakusanoiksi kirjoittaa ainakin nämä edellä mainitut raaka-aineet. Kaivoin pakastimesta vielä mansikoita, jotka painelin muutamaan muffinsiin ikään kuin symboloimaan kevättä ja muutamien kuukausien päässä häämöttävää mansikkasesonkia.

Pirkon trangialla keittämä kahvi maistui laavulla aivan mahtavalta. Ja lisäbonuksena tuli huumaava tuoksu! Eihän se mitään pikakahvia ollut, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö