Kesäinen hetki Saarijärvellä mullisti Piia Allénin elämän

Avatar photo
  • Kulttuuripäällikkö Piia Allén ei ollut koskaan ajatellut voivansa hakeutua opiskelemaan maisterin tutkintoa yliopistoon. Lapsuuden lukivaikeuksien vuoksi hän ajatteli olevansa huono oppija. Sitten hän kuuli, että yliopistossa on oppiaine nimeltä folkloristiikka.
  • Opiskelupaikka avasi saarijärveläistytölle ikkunan avaraan maailmaan. Yllättäin hän sai perehtyä myös saamelaiskyliin Utsjoella.

Piia Allén muistaa sen kesäisen päivän kuin eilisen. Hän oli tullut kauppareissulta äitinsä kanssa, kun isä nappasi hänet tiukkaan halaukseen ja tiedotti innoissaan juuri lankapuhelimesta kuulemansa jymyuutisen: ”Piia on päässyt opiskelemaan – ja hyvillä pisteillä!”

Siihen aikaan Turun yliopistossa pääsykokeiden tulokset julkistettiin yliopiston oveen kiinnitetyllä ilmoituksella. Piian ystävä oli käynyt katsomassa ne ja soitti Allénin perheen kotipuhelimeen Saarijärvelle. Hän oli selvittänyt pääsykokeet lähes maksimipisteillä. 

 

 

Hetki on säilynyt hänen mielessään erityisen lämpimänä muistona kahdesta syystä. Ensinnäkin hän tunsi löytäneensä oman paikkansa ja identiteettinsä.

– Olin siihen asti aina ajatellut, että minulla ei ole oppijan identiteettiä.

Olin siihen asti ajatellut, että minulla ei ole oppijan identiteettiä.

Isän tanssiaskeleet ja riemu hänen kertoessaan tuloksista ei unohdu hänen mielestään ikinä. Nyt isä on jo edesmennyt ja siksikin tuo vuosikymmenien takainen hetki nostaa lämpimät tunteet pintaan.

Piia työskenteli pitkään Vakka-Suomen kansalaisopistossa koulutuspäällikkönä. Vuodesta 2020 lähtien hän on toiminut Laitilan kaupungin kulttuuripäällikkönä. 

Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksista ei Piian lapsuudessa vielä puhuttu eikä lukivaikeuksia otettu huomioon opetuksessa mitenkään.

– Kielten opettajani sanoi koulussa minulle, että sinun ei kannata mennä lukioon.

 

Piiaa koulu ei kuitenkaan onnistunut lannistamaan, sillä hän löysi kirjojen maailman. Lukemisesta tuli lukivaikeuksista kärsineen tytön pelastus.

Lukemisesta tuli lukivaikeuksista kärsineen tytön pelastus.

Kuvaamataidossa, musiikissa, käsitöissä ja liikunnassa hän sai koulussa kiitettäviä numeroita. Piia suunnitteli ryhtyvänsä aikuisena graafiselle alalle ja opiskelikin ennen yliopistoa muun muassa Paimion kansanopiston kuvataidelinjalla.

Folkloristiikasta, kulttuurin tutkimuksesta ja kansatieteestä hän ei tiennyt mitään ennen kuin sai käsiinsä Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan opintokirjan. ”Ai tällaistakin voi opiskella”, hän muistaa miettineensä.

Varmuus oman alan löytymisestä varmistui opiskelujen aikana. Hän viihtyi luentosalien penkeillä paremmin kuin ikinä olisi voinut lapsena kuvitella.

 – Ne olivat aivan ihania vuosia. Nautin siitä, kun sain paneutua laajoihin kokonaisuuksiin.

Erityisen ilahduttavana asiana Piia piti mahdollisuutta osallistua saamelaisalueiden ja -kulttuurin tutkimukseen Utsjoen Tenojoen kylissä. Yhtenä talvena hän oli mukana saamelaisten elämää kuvaavien aineistojen pohjalta tehdyn etnografisen näyttelyn rakentamisessa. Se oli esillä Utsjoella, Tampereella ja Turussa.

– Lappi on ollut minulle aina läheinen. Vaelsimme siellä lapsuuden perheeni kanssa paljon.

Piia oli onnensa kukkuloilla saadessaan perehtyä paikan päällä saamelaisten kädentaitajien työskentelyyn. Innokkaana ja taitavana kädentaitajana hän perusti folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijoille ja henkilökunnalle Poropeukalo-nimisen käsityön harrasteryhmän, jossa hän toimi itse vetäjänä.

– Teimme muun muassa kasviparkitusta poronnahasta pienen laukun. Sen olkahihna oli punottu samoin kuin ennen tehtiin suopungit, porojen kiinniotossa käytettävää nauhat.

 

 

Hän tutustui saamelaisiin ja osasta tuli hänen ystäviään. Ainoastaan yhtä asiaa hän sanoo katuvansa opiskeluajoiltaan.

”Ainoastaan yhtä asiaa kadun opiskeluajoiltani.

– Olisin saanut Utsjoen näyttely-projektin aikana tutustua saamelaisten karvakenkien valmistukseen, mutta en käyttänyt tilaisuutta hyväkseni.

Piia harmittelee nyt olleensa liian tunnollinen opiskelija ja ajatelleensa, että ei voi kesken kiivaimman näyttelyn rakentamisen lähteä kuuluisan saamelaisen käsityötaitajan, Kaarin-Anna Guttormin, luokse nutukkaita tekemään.

– Kaarin-Anna oli aivan supertaitava nutukkaiden tekijä. Hän ei tarvinnut piirrettyjä kaavoja, vaan mittaili sormillaan sopivankokoiset kengät niiden tilaajalle.

Tuntumaa saamelaisten elämäntapaan hän silti sai ja kertoo kokemuksistaan vieläkin ylpeänä.

– Olin mukana Kaarin-Annan miehen Pieran kanssa riekkoansoja kokemassa ja pääsin parkitsemaan poronnahkaa.

Saamelaisuus on noussut viime aikoina eri yhteyksissä valtakunnalliseksi puheenaiheeksi. Keskustelua on käyty niin saamelaisia esittävien tv-sketsihahmojen syrjivästä asenteesta, saamelaiskäräjälain uudistuksesta kuin feikeistä neljäntuulenhatuista.

 

Piia sanoo ymmärtävänsä hyvin pitkään sorretussa asemassa olevien saamelaisten huolen kulttuurisesta vallankäytöstä ja omimisesta. Hän arvostaa monikulttuurisuutta ja erilaisuutta jo koulutuksensa ansiosta. Vastakkainasettelun ja vihan sijasta hän toivoo kuitenkin enemmän siltojen rakentamista kansojen välille.

Hän on miettinyt aihetta paljon juuri viime aikoina, sillä Laitilassa vietetään joka vuosi tammikuun viimeisellä viikolla laitilalaislähtöisen teollisuusneuvos Kustaa Hiekan (1855-1937) nimeä kantavaa kulttuuriviikkoa.

Laitilan kulttuuripäällikkö on samoilla linjoilla Englannin pääministerin Winston Churchillin kanssa. Hän puolusti kulttuurin määrärahoja maailmansodan aikana legendaarisilla sanoilla ”Minkä takia me sodimme ellemme kulttuurimme takia.”

– Juuri nyt vaikeina aikoina kulttuuria ei saa supistaa, Piia painottaa.

Taide, teatteri, musiikki ja koko kulttuurin kirjo luovat Piian mukaan jatkuvuutta ja turvallisuutta epävarmuuden keskelle.

Kulttuuriviikolla avatun nukketeatteritaiteilija Elviira Davidovin näyttelyn teemoja ovat muun muassa ihmisyys, syrjintä, sota ja rauha sekä ekokriisi ja rakkaus.

Kulttuuri voi tarjota sirkushuveja, mutta taiteen keinoin voi käsitellä myös vaikeita asioita ja tunteita.

Noin 8500 asukkaan Laitilassa asui viime lokakuussa 521 tilapäistä suojelua saanutta ukrainalaista (Turun Sanomat 9.1.2023). Väestö on kansainvälistynyt jo aiemmin myös työperäisen maahanmuuton vuoksi. Siksikin tämän vuoden teema monikulttuurisuus on ajankohtainen.

Kulttuurilla kotouttaminen ei näy pelkästään tammikuisen viikon ajan, vaan ympäri vuoden kaupungissa.

– Ukrainalaiset ovat järjestäneet ohjelmaa iltatorille, rakentaneet kirjastoon näyttelyn, ja osallistuneet Kauppilan elojuhlaan ja itsenäisyyspäivän juhlaan sekä yhteisötaideprojektin tekemiseen, luettelee Piia.

Uutiset Turun yliopiston säästösuunnitelmista huolestuttavat

Piiaa kauhistuttaa viime viikkojen uutinen opinahjostaan. Turun yliopisto harkitsee säästötoimena kansatieteen ja folkloristiikan yhdistämistä ja etnologian professuurin jäädyttämistä, kun nykyinen professori ja myös Piian opettaja ja ystävä Helena Ruotsala jää eläkkeelle.

– Juuri nyt tarvitaan koulutusalaa, joka kasvattaa ihmisten avarakatseisuutta ja tietoisuutta siitä, mitä olemme. Historian tuntemus auttaa ymmärtämään myös tulevaisuutta, hän sanoo.

Piia allekirjoitti heti asiaa koskevan kansalaisadressin, joka löytyy täältä.

Kulttuuriviikko toteutetaan Laitilan kaupungin kulttuuritoimen ja Vakka-Suomen musiikkiopiston yhteistyönä. Piialla ja opiston rehtorilla Jussi Kaurasella on ollut kiireistä aikaa tapahtumien ideoimisessa ja kokoamisessa. Tänä vuonna Piia kutsui – tai patisti – myös perheensä mukaan.

–  Laitilan keskustan näyteikkunoissa julkistettiin kulttuuriviikolla yhteistaideteos Hiekkalaatikot, jonka tekemiseen kaupunkilaiset ovat osallistuneet. Piia, Antti, Onni ja Runo rakensivat näyttelyyn Legoukkojen rauhanpyramidi –nimisen teoksen. Elli-koira sai tyytyä projektin seuraamiseen.

Onnellisuus syntyy pienistä asioista. Piia nauttii arjesta kauniissa kodissaan vanhassa, laitilalaisen nahkurin rakentamassa talossa. Siitä voi lukea enemmän tämän Perjantaijutun taustatarinassa, jonka linkin löydät tämän jutun lopusta.

Mieluisaa ajankulua ovat käsityöt ja puutarhassa puuhailu. Villapaitojen neulomiseen hän on innostanut puolisonsa Antinkin. Kodista huokuu rakkaus vanhoihin esineisiin ja käsillä tekemiseen. Kauniita yksityiskohtia ja asetelmia on rakennettu rakkaudella ja ilolla.

.

Maailman kolkista rakkain hänelle on lapsuuden kotipaikka Saarijärvi ja kesämökki saaressa Konnevedellä. Siellä, isänsä rakentamassa sähköttömässä mökissä, mielenrauhaa ei tarvitse erikseen hakea, se tulee itsestään.

Viime talvena Piia ja Antti tekivät ensimmäisen kerran yhden yön retken saareen talvella. Mukana olivat vain tärkeimmät tavarat: vaihtovaatteet, ruokaa, otsalamppuja, kompassi, vedensuodatin ja ristisanatehtäviä.

Hiihtomatka saareen sujui luonnonvoimia uhmaten sakeassa lumipyryssä. Siitä tuli seikkailu. Piia kirjoitti siitä hienon kolumnin paikallislehti Laitilan Sanomiin.

Piia kulkee laitilalaislähtöisen kulttuurin tukijan ja maailmanmatkaaja Kustaa Hiekan jalanjäljissä. Hiekan mukaan maailma on kiinnostava, avara ja kaunis. Niistä juuri sana avara on otettu kuvaamaan tämän vuoden kulttuuriviikkoa. Nykyisinä kriisiaikoina moni saattaa kyseenalaistaa Hiekan määritelmää maailmasta. Piia muistuttaa, että myös Hiekan eläessä maailmassa oli paljon epävakautta ja uhkia, mutta silti hän valitsi juuri nuo sanat.

Tutkimusmatkalle ei tarvitse lähteä kauas: Tee pieniä matkoja silloin, kun arki väsyttää. Voi myös miettiä millaisiin asioihin ajatukset kääntää silloin, kun elämä ahdistaa niin paljon, ettei yöllä saa unta, Piia neuvoo.

Piia voitti Perjantaijutun nimikilpailun joulukuussa. Pirkon tekemä tonttuhahmo sai nimekseen Siiri Pipariini. Jutussa  kerrotaan myös hauska tarina siitä, miten tämä Jeesus-patsas päätyi perheen kodin porstuaan.

Taustajutussa kerrotaan 1860-luvulla rakennetusta talosta, jossa Piia asuu perheensä kanssa.

 

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö