Istun tuvassa kangaspuiden ääressä ja tunnen, että todella nautin siitä, mitä teen. Käytän vain yhtä…
Kuvat ja sanat eivät riitä kertomaan, millaisessa mielenrauhan paikassa saimme vierailla toukokuisena tiistaina. Luonto oli…
Kun muuttaa uudelle paikkakunnalle eikä tunne sieltä ketään, on jännittävässä tilanteessa: nyt on mahdollisuus hankkia…
Olen katsellut vaaleanpunaista pitsihuvilaa satoja kertoja, kun olemme purjehtineet sen ohi veneellämme. Väylän varrella sijaitsevat…
Tämän päivän pääjuttu kertoo Viivi Varjosesta, joka toteutti lapsuuden unelmansa ja perusti kotieläintilan. Puhuimme Viivin…
Omakustanne-sanalla on vähän huono kaiku; omakustanne tehdään, jos kukaan ”oikea” kustantaja ei huoli kirjoittajan tekelettä.…
Tuvassa seisova komea leivinuuni oli yksi syy ihastua tähän vanhaan taloon. En ole innokas leipuri,…
Kun kävin haastattelemassa Outi Nurmea kysyin lopuksi, minkä neuvon hän antaisi nuorelle itselleen. – Käy…
Vanhat huonekalut ja esineet ovat enemmän kuin vain tavaroita. Ne ovat kokonainen eletty elämä, monta…
Eija ehdotti, että ottaisimme Untamalan retkelle yllätyseväät. Hän huolehtisi suolaisesta yllätyksestä ja minä makeasta. Näin…
Kevään upein päivä, hieno luontokohde, hyvää seuraa ja kunnon eväät – eihän tästä voi tulla…
Olen kävellyt Kisu Korsin ateljeen ohi vaikka kuinka monta kertaa silloin, kun asuin vielä Turussa.…
Tällä kertaa kävin tekemässä perjantaijutun yksin, Eija ei ehtinyt mukaan. Se ei haitannut, sillä pidin…
Tapasin Johannan ensimmäisen kerran viime kesänä. Olin sopinut juttukeikan uusikaupunkilaiseen kahvilaan kolmen kunto- ja liikunta-alan…
Aina, kun pääsee katsomaan jotain asiaa kulissien takaa, tulee sellainen olo, että tästä pitäisi puhua…