Kotona oli askartelukaappi, rajattomasti piirustuspaperia ja värikyniä. Vanhemmat kannustivat lapsiaan piirtämään ja maalaamaan, vaikka itse työskentelivät hyvin proosallisissa ammateissa, Armi-äiti sairaalan potilastoimistossa ja isä Raimo sähkömiehenä. Isän työpaikka tosin oli Kajaanin paperitehdas, piirustuspaperin ehtymätön lähde.
– En silti haaveillut kuvataiteilijan ammatista ja kun menin peruskouluun, piirtäminen jäikin taka-alalle. Koulun välineet olivat niin huonoja, etteivät ne innostaneet tekemään, Milla Karppinen kertoo.
Lukion jälkeen Milla pyrki opiskelemaan graafista suunnittelua. Kolmannella hakukerralla hän olisi päässyt, mutta silloin ovet aukesivat myös Kankaanpään taidekouluun ja Milla valitsi sen. Sieltä hän valmistui 1996.
– Kankaanpää oli ihana paikka, sieltä jäi paljon hyviä muistoja ja ystäviä.
Milla on kotoisin Kajaanista. Siellä hän tapasi myös tulevan miehensä jonka kanssa muutti Lahteen. Miehellä oli siellä pizzeria. Isa syntyi 1998, Jasse vuonna 2000. Perhe muutti Turkuun 2001.
– Valmistuin kuvataideopettajaksi juuri ennen muuttoamme ja pääsin töihin turkulaiseen kuvataidekouluun.
Turun naapurista Kaarinasta löytyi 1960-luvulla rakennettu omakotitalo. Milla ihastui sen puutarhaan, jossa kasvoi omena-, kirsikka- ja luumupuita ja joka oli tarpeeksi iso lasten leikkeihin. Nykyään talon ympäristössä on omakotitaloja joka suunnassa, mutta 20 vuotta sitten vieressä oli vielä peltoa. Perhe asettui Kaarinaan, Milla opetti, teki omaa taidettaan ja hoiti lapset ja kodin. Mies oli paljon poissa kotoa, hänellä riitti kiireitä pizzeriassaan Turun keskustassa.
– Erosimme kymmenen vuotta sitten. En edes ajatellut, että voisin jäädä tähän taloon, mutta kun menin pankkiin kysymään pientä lainaa asumisoikeusasuntoa varten, siellä ehdotettiin, että ottaisin meidän asuntolainamme itselleni ja jäisin tähän. Taiteilijana olen todella onnekas, kun minulla on alan työ, josta saan palkkaa sen verran, että saan asuntolainaa.
Aluksi tuntui oudolta asua talossa vain lasten kanssa, siltikin, vaikka mies oli ollut paljon pois kotoa. Ajan kanssa Milla alkoi nauttia vapaudesta päättää yksin kaikesta. Jos tulee into maalata seinään lintuja, ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa.
Taloon on juuri vaihdettu uusi lämmitysjärjestelmä. Öljylämmitys korvattiin vesi-ilma-lämpöpumpulla ja nyt Milla jännittää tulevia sähkölaskuja; sähkönkulutus on tietysti noussut merkittävästi.
Sisustajana Milla sanoo olevansa rönsyilevä. Hän on heikkona kauniisiin ja hauskoihin esineisiin ja joutuu välillä hillitsemään itseään, ettei ostaisi enää uusia tavaroita vain siksi, että ne miellyttävät silmää.
Nyt, kun lapset eivät enää asu kotona, taiteilija on saanut talosta oman työhuoneen. Se on kätevää, vaikka tarkoittaa myös sitä, että työt ovat koko ajan lähellä ja mielessä.
Puutarha on edelleen tärkeä paikka. Keväällä Millaan iskee puutarhakuume.
– Silloin kylvän ja istutan, mutta syksyyn mennessä into laantuu niin, että perunat voivat olla nostamatta vielä jouluna.
Kuva: Maria Matela
2018 Milla perusti Turkuun yhdessä kolmen muun taidealan ammattilaisen kanssa kuvataidekoulu KONSTan. Se on kannatusyhdistyksen ylläpitämä, voittoa tavoittelematon koulu, joka antaa taiteen perusopetusta ja järjestää erilaisia taidekursseja. Koulusta tuli heti suosittu ja nykyään siellä opiskelee lähes 300 lasta ja aikuista. Milla työskentelee koulussa viitenä päivänä viikossa, opettaa ryhmiä ja hoitaa apulaisrehtorina hallinnollisia tehtäviä. Työ on iltapainotteista, mikä antaa mahdollisuuden keskittyä aamupäivisin oman taiteen tekemiseen.
Opettajana Milla haluaa olla positiivinen ja kannustava. Joku oppilaista on joskus kysynyt, eikö mikään koskaan ole huonosti kun aina vain tulee kehuja.
– Taide ei voi koskaan olla väärää, se on niin sisäsyntyistä. Jokainen voi oppia ja edistyä taiteentekijänä, kun vain antaa itselleen mahdollisuuden. Taide voisi auttaa jopa purkamaan traumoja ja aina se on uuden luomista ja maailman tutkimista.
– Tykkään hirveästi öljyväreistä, mutta teen paljon myös sekatekniikalla.
Töissään Milla tutkii usein juuriaan ja sukupolvien ketjua sekä kertoo tyttönä ja naisena olemisen tarinaa. 1971 syntynyt taiteilija on ajan tapaan kasvatettu siihen, että sukupuolia on kaksi. Vasta viime vuosina yhteiskunnassa on ollut avoimemmin näkyvissä sukupuolen moninaisuus, sukupuoli on käsite, jonka rajat eivät ole niin tarkkoja.
– Eikä sillä ole väliä, sukupuoli ei kerro ihmisestä mitään. Itse olen nainen, mutta olen aina ollut enemmän ns. poikatyttö kuin jotain muuta. Iloitsen siitä että ihmisillä on nykyään enemmän uskallusta ja mahdollisuuksia olla sellaisia kuin pohjimmiltaan ovat.
Millan seuraava näyttely on nimeltään Tyttöjen välisestä ystävyydestä ja siinä on kuvia muun muassa Millan äidistä ja isoäidistä. Näyttely avautuu toukokuussa tamperelaiseen galleria Rongaan. Aikaisemmin Milla on pitänyt toistakymmentä yksityisnäyttelyä ja osallistunut yli kahteenkymmeneen yhteisnäyttelyyn.
Jos voisi, Milla käyttäisi enemmän aikaa oman taiteen tekemiseen. Hän tietää kuitenkin olevansa onnekas siksi, että taiteen ala ylipäätään tuo toimeentulon. Ilman apurahoja hän ei silti pystyisi pitämään näyttelyitä, sillä jo galleriavuokra voi olla tuhansia euroja. Apurahat auttoivat myös korona-ajan yli kun KONSTa oli kiinni.
– Korona-ajan muistona on makuuhuoneen seinä jonka maalasin täyteen kukkia.
Ukrainan sota järkytti niin paljon, että Millan oli pakko jättää uutisten seuraaminen vähäksi aikaa. Hän ei kuitenkaan niele taiteilija Kaj Stenvallin hiljattain julkisuudessa esittämää syytöstä siitä, että taiteilijat eivät ole ottaneet riittävästi kantaa sotaan. Stenvallin mielipide esitettiin useissa medioissa sen jälkeen, kun Turun Logomo peruutti Stenvallin aiotun Putin-aiheisen näyttelyn.
– Uskon, että taiteilijat ovat ottaneet paljonkin kantaa, mutta kannanotot eivät vielä ole näkyneet julkisuudessa.
Isän kuolema kaksi vuotta sitten oli kova isku. Isä osasi ja tiesi kaiken ja hänelle saattoi aina soittaa, kun Millalle tuli ongelma omakotitalon kanssa.
– Äiti asuu nyt yksin Kajaanissa. Hän on vielä hyväkuntoinen, mutta tietysti mietin, että tämä välimatka on pitkä.
Eron jälkeen Milla ajatteli, ettei koskaan enää ota miestä taloonsa. Hän keskittyi työhön ja lapsiin ja hommasi miehenkuvaksi pehmopupun. Oma elämä tuntui hyvältä ja täydeltä ja tuntui vain paranevan vuosien myötä. Lapset kasvoivat, muuttivat omilleen ja pari vuotta sitten ihan elävä mies alkoi vierailla Millan luona viikonloppuisin. Tarinan alku on erikoinen: parilla, joka ei ollut koskaan seurustellut, oli jo yhteinen lapsi.
– Meillä on yhteinen kummilapsi.
Kun Milla puhuu miesystävästään, ilmassa on rakkautta. Mies näkyy tietävän, miten nainen, joka sanoo olevansa enemmän rakentaja ja remontoija kuin kynsienlaittaja, tehdään onnelliseksi: hän osti Millalle lahjaksi moottorisahan.
– Se on ihana!
Haluatko lukea lisää taiteilijajuttuja? Löydät niitä täältä ja täältä
