Kun Johanna Kaarto tarttuu tahtipuikkoon tai huiluun, keskittyy ja eläytyy musiikkiin, ei mitenkään arvaisi, että hetkeä aikaisemmin hän on riisunut lannalta haisevat saappaat jaloistaan tai paloitellut vastateurastetun lampaan. Diplomihuilisti, musiikkipedagogi ja musiikkikouluyrittäjä hallitsee myös arkisen elämän selviytymistaidot.
– Ne pitäisi jokaisen osata. Olen opettanut tyttärillekin, miten kana nyljetään ja siitä tehdään ruokaa.
Kanoja Johannan vanhan, vihreän talon pihapiirissä ei nyt ole, sillä kettu vei kaikki. Lampaita on neljä, kissoja ja koiria molempia yksi ja komeimpana kaikista 173-senttinen puoliverihevonen Tessa. Kolmen hehtaarin tontilla seisova talo on Laitilassa, Varsinais-Suomessa ja Johanna on asunut siinä 14 vuotta.
Johanna syntyi Turussa ja opiskeli siellä Puolalan musiikkiluokilla ja -lukiossa. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän opiskeli huilunsoittoa Turun konservatoriossa.
– Musiikki ei ollut ainoa asia, mistä olin kiinnostunut, mutta se oli hyvä vaihtoehto, kun oli löydettävä joku sellainen työ, jossa ei tarvitse istua pitkään paikoillaan, selkäni ei kestä sitä.
Valmistumisen jälkeen Johanna lähti pariksi vuodeksi Israeliin ja vahvisti siellä heprean kielen taitoaan, jota oli opetellut jo Suomessa etukäteen.. Häntä viehättivät Israelin tässä ja nyt -tunnelma ja toisaalta hän nauttii myös henkisyydestä ja hartaudesta. Israelista tie vei Norjaan.
– Sitten tapasin lasteni isän ja me muutimme Lemille. Ostimme sieltä vanhan talon, jota aloimme kunnostaa. Olin siinä vaiheessa suorittanut myös musiikkileikkikoulun opettajan tutkinnon ja olin töissä Lappeenrannan musiikkiopistossa. Oman musiikkikoulun perustin 2004.
Perheeseen syntyi kaksi tytärtä, mutta muutaman vuoden päästä vanhempien liitto kariutui. Johanna ja tytöt muuttivat Raisioon, jossa musiikkikoulu jatkoi toimintaansa. Raisiossa kului neljä vuotta, kunnes Johanna ja hänen uusi muusikko- ja taidemaalaripuolisonsa Mika löysivät unelmiensa talon maalta.
– Vaikka Raisiossakin oli hyvä asua, me kaipasimme enemmän rauhaa ja tilaa. Piirsimme karttaan harpilla säteen 35 kilometriä Raision ympärille ja aloimme etsiä taloa sen sisältä. Laitilaan on pitempi matka, mutta kun tulimme käymään täällä, tiesimme heti, että tämä se on.
Noin 80-neliöinen talo on rakennettu 1930-luvulla. Nyt Johanna asuu siinä yksin, sillä tytöt ovat muuttaneet omilleen ja Mika kuoli kaksi vuotta sitten hoitamattomaan syöpään. Johannan suruun puolison menetyksestä on sekoittunut paljon ristiriitaisia tunteita ja hänen on ollut vaikea hyväksyä sitä, että mies ei suostunut missään vaiheessa menemään lääkäriin.
– Sellaista kukaan ei saisi tehdä perheelleen, Johanna sanoo.
Musiikkikoulu Kaarto toimii nykyään Laitilan keskustassa. Johannan työ on iltapainotteista, sillä oppitunnit ja esiintymiset ovat iltaisin ja viikonloppuisin. Herätys on silti aikaisin, sillä eläimet tarvitsevat ruokansa ja liikuntansa säännöllisesti.
Puolet päivästä kuluu siihen, että Johanna kantaa ja lämmittää vettä eläimille, siivoaa tallin ja lampolan, lenkittää koiran ja lämmittää talon uunin.
Ohjelmaan kuuluu myös ratsastaminen Tessan kanssa, mutta vain silloin, kun rescue-hevosena taloon tullut herkkä tamma on hyvällä tuulella.
– Jos ei sada eikä tuule, eikä ole liian kuuma tai kylmä – sen näkee jo hevosen alahuulen asennosta, mikä meininki kulloinkin on. Sen kanssa ei onneksi ole sattunut mitään, vaikka se pelkää esimerkiksi autoja.
Lampaat otettiin hevosen kavereiksi, mutta niitä käytetään myös ravinnoksi. Johanna sanoo olevansa viherpiipertäjä, joka kasvattaa kasvihuoneessa yrttejä ja vihanneksia, mutta syö silti jonkun verran lihaa. Se on lähes aina joko riistaa tai itse kasvatettua. Tuttu teurastaja tulee kotiin ja lampaat saavat niin lempeän ja arvokkaan lopun kuin mahdollista.
Johanna on valtavan tyytyväinen taloonsa eikä haikaile sieltä minnekään. Viime vuonna hän sai toteutettua keittiöremontin ja iloitsee nyt kauniista ja toimivasta keittiöstä. Puulämmitteisessä talossa asuminen ihmetyttää joskus ulkopuolisia, mutta sille Johanna vain hymähtää.
– Silloin, kun asuin Lemillä, meillä ei ollut kahteen vuoteen edes juoksevaa vettä. Muistan, kuinka ihmiset siunailivat, että miten voi pienten lasten kanssa asua noin, mutta hyvänen aika, varmaan puolet maailman ihmisistä asuu koko ajan ilman vesijohtoa ja sisävessaa eikä se ole mikään ihme! Tykkään puuhastella ja olla liikkeessä koko ajan ja tämä elämäntapa tukee sitä. Liike tekee hyvää myös aivoille: kun mietin jotain sovitusta tai sävellän, liike auttaa prosessoinnissa. Siksi toisekseen: jos kyllästyisin tähän, pääsisin aina pois. Jos ei jaksa enää, voi aina jättää kaiken ja muuttaa.
Yksi syy laitilalaisessa pikkukylässä viihtymiseen ovat hyvät naapurit. Johanna kehuu naapureitaan vuolaasti ja kertoo saavansa apua tarvittaessa. Hän on jopa sopinut naapurin kanssa, että jos ikkunaverhot eivät aukea aamuisin, niin naapurista tullaan katsomaan, onko jotain sattunut. Vaikka talonvahtina onkin komea lapinkoira, se ei sentään pysty auttamaan ihan kaikessa.
Tulevaisuudelta Johanna toivoo, etteivät perusasiat paljon muuttuisi, mutta että elämään löytyisi paljon uusia, kiinnostavia projekteja ja elämyksiä niin työn kuin harrastusten puolesta. Tällä hetkellä Johanna opettaa omassa musiikkikoulussaan, johtaa Laitilan Soittokuntaa, tekee erilaisia laulu- ja soittokeikkoja sekä opettaa hepreaa, hengellisiä viihteellisiä lauluja ja musiikkileikkikoulua kansalaisopistossa.
Maaliskuussa hän järjestää huiluresitaalin yhdessä Elina Ukkosen kanssa ja Laitilan Soittokunnan kanssa on suunnitteilla myös yhteistyö Loretta Problem irkku-punk-bändin kanssa. Vastikään julkaistiin Laitilan kirkkoherra Petri Laitisen musiikkivideo, jolla Johanna toimii taustalaulajana.
– Haluaisin opiskella vielä ainakin taideterapiaa, minua kiinnostaa neurologinen aktivointi musiikin avulla. Tahdon myös esiintyä itse, esittäisin mielelläni esimerkiksi fluteboxingia, joka sisältyi myös diplomityöhöni.
Fluteboxing on huilun soittamista rajulla, intohimoisella tavalla, niin, että ”sylki roiskuu”, kuten Johanna sanoo. Hän sanoo haluavansa tarjota voimakkaita tunteita ja kokemuksia yleisölleen.
Puuhakkaan elämäntavan valinneella yrittäjällä ei ole paljon vapaata aikaa, mutta silloin kun on mahdollisuus, Johanna kutsuu mielellään ystäviä kylään tai lähtee reissuun. Ratsastusmatkat ovat erityisen mieleen painuneita.
– Viime vuonna, kun täytin 50, olin Israelissa. Sinä aamuna, kun tasavuodet tulivat täyteen, olin arabihevosen selässä Carmel-vuorella. Se oli unohtumaton hetki.
Keväällä Johanna lähtee Unkariin ratsastamaan muutamien aika hiljattain tapaamiensa ja jo ystäviksi tulleiden ihmisten kanssa. Hän arvostaa syvästi hyviä, vastavuoroisia ystävyyssuhteita ja on löytänyt niitä myös Laitilasta.
– Parhaimpia tyyppejä löytyy, kun pitää sydämen ovea auki.
Haluatko lukea lisää vanhoissa taloissa asuvista naisista? Täältä löytyy.
