Hyönteisten katoamisesta on syytä olla huolissaan

  • Kun Varsinais-Suomessa tarvitaan luontoasiantuntijaa, luontoaiheisen esitelmän pitäjää tai luontoretken vetäjää, otetaan yhteyttä Ari Karhilahteen. Turun yliopiston eläinmuseon konservaattorina pitkään työskennellyt mies on luonteva esiintyjä ja kävelevä luontotietopankki. Kesäaikaan tämä luonnonlapsi kävelee mieluiten paljasjaloin.

Ari on asunut lähes koko elämänsä samassa paikassa, korkealle ison kallion syrjään rakennetussa talossa Raision Kuloisissa.  64-vuotiaan konservaattorin lapsuudessa talo hukkui synkkään kuusikkoon. Nyt kuuset on raivattu ja Karhilahden ja hänen puolisonsa Hanna Ylitalon pihalta on upea näkymä koko kylän yli. Ympärillä olevat, pääasiassa sotien jälkeen rakennetut omakotitalot on remontoitu ja niiden puutarhat kauniisti hoidettu. Siisteydellä ja hoitamisella on myös kääntöpuolensa: 1960-luvulla pihoilla kulki siilejä ja vilisti sisiliskoja. Myös rupisammakko oli tavallinen näky.

– Joskus kävi peltopyy lintulaudalla, nyt ei enää pitkään aikaan. Luonto on köyhtynyt, kasvilajisto tullut yksipuolisemmaksi. Täällä lähellä oli ennen vanha niittylaidun ja vaikka mitä niittykukkia, sekin on hävinnyt.

 

Pasala1

Yliopiston konservaattorina Arin tehtävänä on huolehtia selkärankaiskokoelmasta. Työhön kuuluu myös eläinten täyttämistä. Sitä Ari alkoi harjoitella jo koulupoikana ja kehittyi niin taitavaksi, että kun yliopistolle 1970-luvun lopussa haettiin uutta konservaattoria ja pidettiin täyttökoe, Raision lukion tuore ylioppilas sai paikan.

Kiinnostus luonnon ilmiöihin lienee synnynnäistä. Lisäpontta antoi isoisä, jonka luona Ari vietti paljon aikaa lapsena. Äidin isä oli Paattisilla nimismiehenä ja piti tapanaan tehdä joka ilta kävelylenkin, jolle lapsenlapsi pääsi mukaan.

– Niillä kävelyillä pappa näytti ja kertoi kasveista ja eläimistä, kyllä se sieltä varmaan lähti. Pikkupoikana tietysti juostiin muutenkin haavi kourassa metsissä kavereitten kanssa, kerättiin perhosia ja muita. Ei lapset enää semmoista saa tehdä, eihän vanhemmat tienneet, missä me oltiin, kunhan ruoka-aikaan ilmestyttiin. Jostain se tieto ruoka-ajasta tuli, Ari sanoo.

Isä näytti mallia siitä, millaiseksi en halua tulla

Kotona Arin luontoharrastusta ei tuettu millään tavalla. Isä oli hitsarina telakalla, hyvä ammattimies, jolle elämäksi riitti se, että ansiotyö tuli kunnolla hoidettua. Pojalleen isä näytti mallia siitä, millainen hän itse ei halua aikuisena olla.

– Ei minulla oikein ole mitään hyvää sanottavaa siitä. Sen päätin, että mitä tahansa omat lapset haluavat harrastaa, sitä tuetaan. Jos heillä herää kiinnostus johonkin asiaan ja siihen tarvitaan jotain, sitä lähdetään saman tien hankkimaan, 15-vuotiaan Iiriksen  ja 26-vuotiaan Karoliinan isä sanoo.

 

Ari Karhilahti4

Ari on laajentanut kotitaloaan, tehnyt uudet pesutilat ja vaihtanut sisäänkäynnin paikkaa. Tontilla on viihtyisä ulkokeittiö sekä omin käsin rakennettu autotalli ja harrastetila, jonka naapurit ristivät käkikelloksi. Korkea, punainen rakennus pitää sisällään työhuoneen, jossa voi syventyä luontoaiheisiin tai toiseen intohimoon, piirtämiseen. Ari Karhilahti tunnetaan  taitavana piirtäjänä, joka on tehnyt kuvituksia moniin luontokirjoihin. Yksi niistä, Markku Lappalaisen  Lepakot – salaperäiset nahkasiivet, valittiin Vuoden luontokirjaksi 2002. Kirjan piirroskuvat ovat Arin käsialaa.

– Kirjojen kuvituksissa olen harjoitellut erilaisia tekniikoita. Nyt harjoittelen akvarelleja, joissa on enemmän sisältöä kuin vain joku yksittäinen kohde, eläin tai kasvi. Vielä ne eivät ole sellaisia kuin haluan.

Piirtämisestä Ari innostui toden teolla joskus kansakoulun kuudennella luokalla kun tajusi, että kuvien luominen sujuu aika hyvin. Tyttäret ovat perineet isänsä taipumuksen. Jos suunnitelmat toteutuvat, ensi vuoden helmikuussa Ari, Iiris ja Karoliina pitävät yhteisnäyttelyn Yläneen Luontokapinetissa.

Ari Karhilahti taide1

Viime vuonna Arille myönnettiin Raision kaupungin kulttuuripalkinto. Perusteluissa palkinnonsaajaa kuvattiin kokeneeksi, osaavaksi ja aktiiviseksi luontotiedon välittäjäksi sekä suosituksi esitelmöijäksi ja luontoretkien vetäjäksi.

Ari on tottunut esiintyjä. Hän on luonteva myös kameran edessä, sillä jo 20 vuotta hän on ollut asiantuntijana TS-Yhtymän tuottamassa Luonto Plus -ohjelmasarjassa, jota juontaa toimittaja Ann-Mari Rannikko. Aika hyvin ihmiseltä, joka lukioon asti pelkäsi esiintymistä niin paljon, että saattoi kirjoittaa tahallaan surkean aineen ettei vain joutuisi lukemaan sitä ääneen. Esiintymispelko katosi kerralla, mistä on kiittäminen Raision lukion äidinkielenopettaja Matti Peltosta.

– Piti tehdä esitelmä. Kahden kaverin kanssa kysyttiin, että voitaisiko tehdä esitelmä sienistä ryhmätyönä ja saatiin lupa. Tarkoitus oli, että pojat lukee otteita jostain sienikirjoista ja minä piirrän niistä kuvia taululle. Näin tehtiin, mutta sitten paljastui, että Peltosen Matti oli sienihullu ja hän alkoi kysellä minulta kaikenlaista niistä kuvista ja kysyi koko tunnin. Minä puhuin ja selitin ja tajusin siinä, ettei se niin kamalaa ollutkaan. Esiintymispelko jäi siihen.

Ari Karhilahti1

Varsinais-Suomessa tuskin on sellaista luontoretkikohdetta, jossa Ari ei olisi käynyt. Hän tekee jatkuvasti retkiä ja hallitsee myös ruoanlaiton luonnon helmassa. Yöt hän kuitenkin viettää mieluiten kotona ja sanoo, ettei ole mikään vaeltaja.

– Haluan mennä uusiin paikkoihin, en sellaisiin, missä on paljon muita. Ei mitään Karhunkierroksia, missä mennään melkein jonossa.

Arin kotipihan korkeimmalta kohdalta näkyy metsään, Kuninkojan-Mälikkälän luonnonsuojelualueelle, jonka säilyttämistä Ari puolustaa tiukasti. Alueen halki on suunniteltu tehtäväksi tie Satakunnantieltä kauppakeskus Myllyyn. Tien alle jäisi kymmeniä vuosia koskematta ollutta metsää, ainutlaatuista eteläisessä Suomessa. Metsä, jolle ei ole tehty mitään, on kallisarvoinen asuinpaikka linnuille, nisäkkäille ja hyönteisille, joiden väheneminen on kauhistuttavan nopeaa. Ari sanoo, ettei ole omasta puolestaan huolestunut ilmastonmuutoksesta, se ei etene niin nopeasti. Enemmän pitäisi huolestua hyönteisten katoamisesta.

Hyönteisten väheneminen on kauhistuttavan nopeaa

– Kasvimyrkyillä on tuhottu 80 prosenttia maailman hyönteiskannasta. Siinä ihminen on tosiaan onnistunut, hän hymähtää.

Entinen perhosten keräilijä saattaa yhä tarttua haaviin, mutta perhoset saavat pitää henkensä. Niistä otetaan kuva ja perhoset lasketaan takaisin vapauteen. Sama hellämielisyys ei kuitenkaan ulotu kaikkiin elollisiin: supikoirat ja kulkukissat eivät saa armoa. Takavuosina Ari muun muassa kävi lopettamassa kulkukissoja Turun legendaarisen eläinsuojeluvalvoja Anja Eerikäisen kanssa. Lemmikkieläimiä Arilla ei ole eikä ole koskaan ollut.

Ari Karhilahti2

Eläkkeelle jääminen tulee ajankohtaiseksi parin vuoden sisällä. Se mietityttää, toisaalta houkuttaa ja toisaalta ei. Taloudellista pärjäämistä Ari ei pelkää, vaikka yliopistolla tienattu eläke ei ole suuren suuri. Karhilahden perheessä on totuttu kierrättämään ja ostamaan käytettyä. Enemmän ajatukset askartelevat sen parissa, mitä työuran loppuminen tarkoittaisi.

– Sitten kyllä voisi tehdä, mitä haluaa. Aloittaa uuden uran, eläkeuran. Elintason putoaminen ei haittaa, ei haittaisi yhtään, vaikka palattaisiin samaan kuin joskus 70-luvulla. Meillä oli silloinkin kaikki, mitä tarvittiin.

 

 

Meillä on Arin kanssa yhteinen menneisyys. Siitä voit lukea lisää täältä.

 

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö