Hevoshullusta ei tullut isona hevosenomistajaa

  • Palavinkaan eläinrakkaus ei ole riittävä syy ryhtyä eläintilalliseksi. Jos se riittäisi, minullakin olisi enemmän kuin kissa ja koira.

Tämän päivän pääjuttu kertoo Viivi Varjosesta, joka toteutti lapsuuden unelmansa ja perusti kotieläintilan. Puhuimme Viivin kanssa muun muassa siitä, miten eläinrakas hän oli lapsena ja kuinka hän kävi kysymässä naapureilta, saako viedä näiden koiria kävelylle kun omaa koiraa ei ollut. Se kaikki kuulosti kovin tutulta: samoin kuin Viivi, minäkin olen ollut valtavan eläinrakas pikkutyttö. Silloin en tietysti ymmärtänyt, etteivät kaikki ihmiset välitä eläimistä yhtä paljon, mutta nyt, kun minulla on lapsia ja lastenlapsia ja muutenkin elämää takana tiedän, että on eläinihmisiä ja sitten on muita.

Ponirahasto. Se kuuluu ilman muuta lapsuusmuistojen top kymppiin, sillä minulla oli aina ponirahasto. Se oli kenkä- tai muu pahvilaatikko ja siellä oli markka tai jopa viisi markkaa, mutta ei koskaan niin paljon, että olisin voinut ostaa edes riimunarun saati kokonaista ponia. Oli ihanaa tehdä suunnitelmia tulevan ponin varalle ja uskoa niihin. Rakastin kaikkia eläimiä, mutta eniten koiria ja eniteneniten hevosia. Hevoshulluuteni oli vakavaa, pahinta laatua.

Kävin lapsena ratsastustunneilla ja olen ratsastanut myöhemmin aikuisena jonkun verran. Se on ihan kivaa, mutta ei oikein riitä. En ole kovin kiinnostunut ratsastuksen hienouksista, haluaisin vain olla hevosen kanssa, oppia tuntemaan jonkun hevosen kunnolla, tulla sen ystäväksi. Olisi hienoa, jos joku hevonen ilahtuisi siitä, että näkee minut. Ratsastuskouluissa hevoset mieluiten lähtisivät pakoon, kun näkevät uuden ratsastajan lähestyvän.

Kuten Viivi sanoi, on ihan eri asia käydä jossain vieraalla tallilla ratsastamassa kuin viettää aikaa kotipihassa olevan oman hevosen kanssa.

Elämän vaakakupit asettuvat merkillisiin asentoihin. Lapsena oli palava halu saada oma hevonen, mutta ei ollut rahaa. Nyt minulla olisi rahaa hevoseen – hevosen, jonkinlaisen hevosen, saa aika halvalla – mutta palavin halu hevosen omistamiseen on poissa. Sanotaanko sitä järkiintymiseksi? Vai arkuudeksi? Vakavat ponirahastolaskelmani antavat kuitenkin edelleen ymmärtää, että kavioeläimen ylläpito on liian kallista.

En saanut lapsena lemmikkieläintä, mutta sitten hommasin sellaisen itse. Olin ehkä vähän toisella kymmenellä, kun ihastuin erääseen kulkuriluonteiseen koiraan, hankkiuduin sen ystäväksi ja kävin lopulta kysymässä sen laillisilta omistajilta, josko saisin koiran omakseni. He lupasivat, tuosta vain, ventovieraalle lapselle. Sanoivat, että kyllä sinä sen saat, kun se ei oikein pysy kotona. Meillä se pysyi kuolemaansa asti ja oli minun paras ystäväni: pieni, mustavalkoinen pystykorva. Siitä lähtien minulla on ollut koira melkein aina. Kaikki ovat tulleet aikuisina kodinvaihtajina.

Nyt meillä on sekarotuinen Vilja ja Mimmi-kissa. Molemmat ovat ikäneitoja, koira kymmenvuotias ja kissa peräti 16 vuotta täyttänyt. Meillä kaikilla on omat rutiinimme ja ruokatottumuksemme eikä niistä paljon parane poiketa tai menee vatsa sekaisin. Kissalla, koiralla tai minulla.

Olen koiranomistaja, mutta en koiraharrastaja. Se maailma, jossa koiria aktivoidaan ja niiden kanssa treenataan ties mitä hienoa monta tuntia joka päivä, on minulle täysin vieras. Meillä koirat ovat oppineet talon tavoille ajan kanssa. Viljan aika näyttää kuluvan mainiosti jääkaapin ovea vahtiessa ja Mimmi tekee täydet tunnit kun haluaa yhdestä ovesta pihalle ja toisesta takaisin sisään. Uudestaan ja uudestaan.

Eläintilallisten luona on hauska käydä jutunteossa. Pääsee nauttimaan pienen siivun siitä elämästä, jota oikeastaan itsekin olisi halunnut elää, mutta johon on liian laiska. Siitä siinä perimmältään taitaa olla kyse, laiskuudesta ja mukavuudenhalusta. Tiettyyn rajaan asti eläintilallisten kuvaukset omasta arjestaan kuulostavat kiehtovilta, mutta sitten, kun ollaan talvi-iltana otsalamppu päässä hakkaamassa jäisiä hevosenkikkaroita tarhan pohjasta niin ei kiitos. Viivi pystyy siihen, minä en ja hyvä niin.

Kuvan hevoset ovat Viivi Varjosen. 

 

 

 

 

 

 

© Perjantaijuttu - All rights reserved. - Tietosuojaseloste - Toteutus: Mainostoimisto Ilmiö