Blogimme kuuluu lifestyle-kategoriaan, mikä tuntuu vähän hassulta. Lifestyle kuulostaa sanana joltain muulta kuin tämä kuusikymppisten elämäntyyli aikaisine nukkumaanmenoineen ja jatkuvasti vahvempien lukulasien tarpeineen. Onhan sekin tietysti elämää ja elämäntyyliä, mutta liekö siitä esikuvaksi kellekään, se on toinen juttu.
Meillä nyt kumminkin on se tilanne, että molempien, sekä Eijan että minun, elämässä on tapahtunut kaikenlaista viimeisten kahden vuoden aikana, sellaista, joka vaatii toimenpiteitä ja vie aikaa. Mukavia juttuja enimmäkseen, esimerkiksi muuan suloinen pikku tyttö, joka on tullut tähän maailmaan tuomaan iloa ja ihmetystä ja rakkautta, jossa mitkä tahansa kirjoitukset jäävät kevyesti toiseksi tai se, että vähän yllättäen huomaa, että on sitoutunut kirjoittamaan kirjan ja että se toden totta on tehtävä, vieläpä aika nopeasti.
Edellinen tapaus sattui Eijalle ja jälkimmäinen minulle ja tässä sitä nyt ollaan, sillä ajatuksella, että uitava on, kun tuli hypänneeksi.
Kaikki jutut, joita olemme tähän mennessä tehneet, ovat tietysti edelleen luettavissa. Jokaisen henkilöjutun kohdalla olemme olleet innoissamme ja aidosti kiitollisia siitä, että ihmiset ovat niin ystävällisesti ja avoimesti ottaneet meidät vastaan. Me molemmat pidämme tavattomasti henkilöhaastatteluista, se on aina ollut toimittajan työn parasta antia. On ihan ihmeellistä, miten mielenkiintoiselta hetki sitten ehkä täysin vieraan ihmisen elämäntarina alkaa tuntua, kun siihen paneutuu.
Ihmisen elämä, joka ikinen niistä, on äärimmäisen kiinnostavaa!
Nyt aika ei vain riitä ja siksi päätimme ottaa vähän kevyemmin. Sekin on ihanaa, se, että voi tehdä niin.
Mitä täällä sitten jatkossa kerrotaan? Saapa nähdä. Ensi viikolla meillä on ainakin tarkoitus pitää kunnon retkipäivä, pakata reput ja lähteä Kerttu-koiran kanssa ulkoilemaan koko päiväksi.
Perjantaijutun perusajatus on se, että haluamme tarjota jotain kaunista ja positiivista tähän maailmaan. Se ei muutu miksikään.
Maailma on kaunis ja siitä saa nauttia.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tuntee tarvetta pysähtyä katsomaan tarkasti kauniisti lankeavaa valoa, puhtaita värejä ja harmaassakin maisemassa olevaa elokuvamaista tunnelmaa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pontevammin haluaa myös torjua painostavaa pessimismiä, epäluuloisuutta ja katkeruutta, sitä kaikista kamalinta.
