Aika: 27.6.1987.
Paikka: Korpelan meijeri, Sauvo, Varsinais-Suomi.
Tapahtuma: Eijan ja Esan häät.
Luontokuvaaja, tietokirjailija ja toimittaja Lasse Kylänpään ja minun tiet kohtasivat Huittisissa vuonna 1985. Vai oliko se 1986? Vuodet vierivät ja vuosiluvut unohtuvat.
No, joka tapauksessa olin siihen aikaan töissä Lauttakylä-lehdessä Huittisissa. Samassa paikassa oli aiemmin toimittajana ollut myös Lasse, joka oli sittemmin siirtynyt kirjoittamaan juttuja tamperelaisen Aamulehden Vammalan aluetoimitukseen.
Lasse oli silloin aloittamassa kirjailijan uraansa.
Hänen esikoisensa Hetkiä Huittisissa oli julkaistu 1985. Ihailin hänen monipuolisia taitojaan kirjoittajana ja kuvaajana.
Pyysin Lassea kuvaamaan häämme Sauvossa ja hän suostui. Kun lokakuussa tapasin hänet pitkästä aikaa, ajattelin kiittää häntä vielä nyt kuusikymppisenä häämuistojemme tallentamisesta. Lassen kakkoskodissa Västanfjärdissä oli kodikasta, keskusteltavaa riitti ja aineksia olisi riittänyt useampaankin Perjantaijuttuun. Tietenkin unohdin kiitokset.
Lassen ottamat kuvat ovat valokuva-albumissa ja vaikka niitä harvoin katselen, ne palauttavat hetkessä mieleen kesäisen hääpäivämme 35 vuotta sitten. Ne vietettiin mieheni kotona Korpelan meijerissä.
Hääkuvan paikkaa taisimme miettiä jonkin aikaa. Mikä maalaismiljöössä olisi sopiva tausta kuvalle? Muistaakseni Lassen ehdotuksesta päädyimme vanhan sikalan nurkille, kompostin kupeeseen.
Anoppini Anna-Kaisa taisi paikkaa oudoksua, mutta kuvasta tuli vaikuttava ja se oli myös hänelle mieluinen. Luontokuvaaja näki maisemassa alkukesän vehreyden ja lumoavan kauniina pitsimerenä kukkivat koiranputket.
Luontokuvaaja näki alkukesän vehreyden ja pitsimerenä kukkivat koiranputket.
Miten oivallinen tausta viralliselle hääkuvalle!
Juhlien valmisteluissa olivat mukana appivanhempieni lisäksi omat vanhempani. Ainoastaan äitini on heistä enää elossa.
Hääpäivänä sää oli erityisen kolea, kuten koko kesän 1987. Hääkampaukseni oli mennyt uusiksi, kun en tuntenut olevani ammattilaisen jäljiltä itseni näköinen. Kaasona toiminut siskoni rullasi lämpörullat hiuksiini. Kiharat kaikkosivat, tukkani suoristui ja olin tosiaan aivan itseni näköinen, kuten halusinkin!
Kiharat kaikkosivat, tukkani suoristui ja olin häissäni ihan itseni näköinen.
Siskoni oli pakannut hääautoon pienen kuohuviinipullon, joka meidän oli tarkoitus korkata vihkimisen jälkeen autossa. Reppuun olikin livahtanut glögipullo, joka sai jäädä odottamaan joulua.
Orkesteri soitti hienosti, joskin booli taisi maistua soittajille hieman liiankin hyvin. Mutta häät onnistuivat ja niissä oli hauskaa. Ja se hääkuva – se on täydellinen!
Niin kuin tämäkin otos, jonka ei pitänyt koskaan levitä julkisuuteen, mutta jotenkin nyt lipsahti tähän juttuun.
Tietokirjailija Lasse Kylänpäähän ja hänen uusimpaan, pimeyttä puolustavaan luontokirjaansa voi tutustua täältä https://perjantaijuttu.fi/tietokirjailija-avaa-silmat-pimeydelle/
