Vanha talo tuli minun elämääni 2000-luvun alussa. Asuin perheeni kanssa Turussa, Portsan puutalokaupunginosassa ja haaveilin omasta pihasta. Emme aikoneet siinä vaiheessa muuttaa maalle, emme edes tienneet, että joskus vielä aikoisimme. Etsimme kesäpaikkaa.
Olimme käyneet katsomassa monia vanhoja taloja. Emme halunneet ns. tavallista kesämökkiä mistään rannalta eikä meillä olisi sellaiseen ollut varaakaan. Halusimme vanhan talon, mummonmökin. Etsimme Turun läheltä, Marttilasta, Pöytyältä, Nousiaisista, Mynämäeltä. Laitilasta sitten löytyi tämä talo, johon minä ihastuin ensi näkemältä.
Muu perhe ei.
Oli lokakuu, kylmää, pimeää, märkää. Täällä pihalla ei ollut mitään kaunista eikä hoidettua. Talossa ikkunat repsottivat, osa oli rikki, kivijalka oli sortunut. Navetta kenotti kallellaan. Tyttäret sanoivat, että kalmanhenget tanssivat pitkin pihaa.
Kauppa siitä kuitenkin tuli, eniten sinnikkään välittäjän ansiosta. Minä olin innoissani ja onnellisen tietämätön siitä, mitä kaikkea edessä oli. Vihdoinkin minulla oli omaa maata eikä edes ihan vähän, sillä tontti on kooltaan puolitoista hehtaaria!
Kalmanhenget tanssivat pitkin pihaa
Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja vanhoista ajoista ja ihaillut entisaikojen ihmisiä, jotka minun silmissäni olivat kaikki oikeita työn sankareita, tekivät raskaita töitä ilman sähköisiä työkaluja. Halusin olla heidän veroisensa ja niinpä kuvittelin, että tontti hoituu sirpillä ja viikatteella eikä talossakaan tarvita edes pölynimuria – sähköt siellä sentään oli.
Olin tietysti naurettavan väärässä. Ostin kyllä niin sirpin kuin viikatteenkin, mutta tähän mennessä tällä tontilla on kulutettu loppuun tai ainakin kulutettu kolme vetävää ja keräävää ruohonleikkuria, raivaussaha, sähkösahoja ja -trimmereitä, klapikone, halkaisukone, silppuri, pölynimureita, vanha Ferguson ja uusi Avant. Se, että minä pystyisin pitämään tämän tontin siistinä saati kauniina ilman kunnon työkaluja ei millään ole mahdollista.
Talossa aloitettiin heti remontti. Tarkoituksemme ei ollut tehdä mitään perusteellista remonttia eikä muutosta, ei mitään suurta, mutta jo välttämättömien korjausten lista oli pitkä. Ensimmäisenä kesänä kunnostettiin ikkunat. Osa talosta oli hiljattain remontoitu, tupaan ja sen viereiseen kamariin oli tehty uusi lattia ja tilat oli eristetty kunnolla. Myös savupiiput oli uusittu ja tupaan oli muurattu paikallisen ammattikurssikeskuksen oppilastyönä komea leivinuuni. Siitä kerron lisää taustajutussa.
Vuodet ja kesät kuluivat. Maalasimme ja tapetoimme, raivasimme pihaa, kunnostimme huonekaluja ja yritimme korjata sortunutta kivijalkaa. Tuntui, että tulosta syntyi kovin vähän, mutta kun katsoi vanhoja valokuvia huomasi, että aika paljon sentään on tullut tehtyä. Yhä useammin kuvissa alkoi näkyä kesäidylli sen luotaantyöntävän kalmanhenkien tanssipaikan sijaan. Meistä tehtiin juttu mökkilehteen ja kuvissa kaikki näytti ihanalta.
Päätimme luopua vanhasta talosta
Sitten päätimme muuttaa pois Portsasta ja ostaa omakotitalon. Päätimme myös luopua vanhasta talostamme, kesäpaikasta, myydä kaiken ja keskittyä yhteen paikkaan.
Etsimme taas taloa. Meillä oli vaatimuksina se, että talo on kumpareen päällä, kauniissa maalaismaisemassa ja omassa rauhassaan. Etsimme ja etsimme, mutta mikään ei tuntunut oikealta.
Kerran sitten istuimme kesäpaikan saunan rappusilla ja tajusimme, että meillä on jo se paikka, suoraan edessämme. Me rakennuttaisimme tänne uuden talon.
Meiltä on monta kertaa kysytty, miksi emme vain remontoineet vanhaa taloa ympärivuotiseen asumiseen sopivaksi. Emme edes harkinneet sitä: asuimme Portsassa 31 vuotta ja teimme remonttia suuren osan siitä. Remonttikiintiö oli täynnä. Toiseksi vanha talo olisi vaatinut suuria muutoksia jotta se olisi toiminut kunnolla kaikissa niissä tarpeissa joita meillä on. Sen jälkeen vanha talo ei olisi enää ollut se sama.
Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa meillä on täällä tontilla uusi talo jossa me asumme sekä vanha talo kesäpaikka-asussaan. Kesämökille on viitisenkymmentä metriä matkaa.
Puhelen talolle ja vakuutan, ettei sillä ole mitään hätää
Kahtena kesänä vanha talo oli Airbnb-käytössä. Tulijoita oli ja kaikki kehuivat talon tunnelmaa ja kodikkuutta. Turistien lisäksi talolla ei ollut juuri muuta käyttöä. Minulla on kangaspuut tuvassa ja käyn joskus kutomassa, siinä kaikki. Tai käyn minä joskus muutenkin istumassa tuvassa, nauttimassa sen rauhasta. Talossa on hyvä olla. Siivoan talon perusteellisesti, puhelen sille, vakuutan, että siitä pidetään huolta eikä sillä ole mitään hätää.
Vanha talo on vanha, mutta kuinka vanha, sitä en tiedä. Tällä tontilla on asuttu ainakin 1800-luvulla, mutta talo itsessään ei ole niin vanha. Talossa on asuttu vakituisesti viimeksi 1980-luvulla. Aikoinaan siinä on asunut suuri perhe, jonka jäseniä on edelleen elossa ja joista jotkut ovat käyneetkin täällä. Kukaan ei kuitenkaan ole osannut kertoa aivan tarkasti talon historiasta. Sen tiedän, että kun täällä kylällä – kylä on pieni – oli oma koulu 1940-1960 -luvuilla, meidän talomme tupa toimi koulun puutyöluokkana. Talon isäntä oli taitava puuseppä ja piti poikien puutyötunnit.
Näinhän sen pitikin mennä
Nyt talolla on taas uusi tehtävä: se on Perjantaijutun tukikohta, Eijan ja minun palaveripaikka ja paikka, jossa me voimme kaikessa rauhassa kokeilla ja toteuttaa vanhassa talossa asumiseen liittyviä juttuja – mitä ne sitten ikinä ovatkaan. Tuntuu luontevalta, että meitä on tässä vasta alkaneessa, jännittävässä elämänvaiheessa kolme: Eija, minä ja vanha talo. Näinhän sen pitikin mennä.
Onko minulla jotain neuvoja sille, joka ei vielä asu vanhassa talossa, mutta haluaisi hankkia sellaisen? Ainakin voin kannustaa olemaan rohkea ja yrittämään, sittenhän tietää mitä se on.
Vanhan talon omistajan täytyy olla valmis kestämään ikäviäkin yllätyksiä ja sietämään keskeneräisyyttä ja asioita, jotka eivät toimi. Sekin täytyy hyväksyä, että talossa on muuta elämää kuten muurahaisia, hämähäkkejä, hiiriä ja lepakoita. Pihapiirissä voi vallan hyvin olla käärmeitä ja punkkeja ja ympäristössä susia, karhuja, ilveksiä, kettuja ja loputtomasti peuroja ja rusakoita. Meillä on näitä kaikkia ja tunnustan, että ensimmäiset kohtaamiset joidenkin kanssa olivat varsin epämiellyttäviä. Nyt olen jo tottunut.
En ole kertaakaan katunut, että muutimme maalle. Uusi talomme on hyvä, mutta vanha talo tuntuu kodilta. Kun viritän tulet pystyuuniin ja istun katsomassa tulta ja kuuntelemassa hiljaisuutta, tunnen, että olen juuri siinä missä pitää. Siinä, missä ihmisen on täydellisen hyvä olla.
Lue lisää talosta täältä.
