Tämän kesän kokeilu Männistön puutarhassa on lämpöpenkki. Kerron syyspuolella kuinka kävi.
Penkki on valmis istutuksiin ja hyvä niin, sillä juuri nyt en pystyisi kaivamaan tai kärräämään mitään. Jos joku katsoo meidän pihaamme kauempaa ja näkee minut siellä kulkemassa, hän saattaa ajatella, että siellä menee joku tosi vanha mummo, hitaasti ja vaivalloisesti ja kas kun noin vanha ihminen vielä asuu omakotitalossa.
Mummo olen joskaan en vielä kovin vanha. Putosin hevosen selästä ja kävely on sen tähden vaikeaa. Onni onnettomuudessa etten murtanut luitani; miten lensinkin niin selälleni, etten ehtinyt edes ottaa kädellä vastaan. Nyt vain sattuu noin yleisesti.
On olemassa sanonta, jonka mukaan ihminen oppii ratsastamaan vasta, kun on pudonnut sata kertaa. Se on höpöhöpöä. Ihminen oppii oikein hyvin ratsastamaan vaikka ei putoaisi ikinä ja mieluummin tietysti niin kuin ruhjeita ja murtumia ja hevospelkoa sen jälkeen. Jos minun pitäisi odottaa siihen sataan kertaan, joutuisin vielä putoamaan 96 kertaa, sillä vaikka olen kiivennyt hevosen selkään elämäni aikana aika monta kertaa, olen tullut sieltä alas ilman omaa päätöstäni vain neljästi.
En nyt sitä tarkoita, ettäkö osaisin ratsastaa muuten kuin korkeintaan keskinkertaisesti, ei saa ymmärtää väärin.
Miksi ihminen harrastaa hevosia vaikka siinä voi loukata ja miksi puutarhaa, vaikka juuri mikään ei koskaan ole sitä, mitä piti?
Siksi kun kiinnostaa. Jos joku asia oikeasti, sydämen pohjasta kiinnostaa, sitä pitää kokeilla.
Ratsastaminen on ollut minulle aina mukava harrastus ilman mitään tavoitteita. En oikeastaan osannut edes ajatella, että hommassa pitäisi jotenkin edistyä, kunhan nyt keikutaan selässä tunti kerrallaan.
Tämän vuoden alussa päätin, että nyt yritän tosissani tulla vähän paremmaksi ratsastajaksi. Aloitin säännölliset tunnit uudella tallilla (joka on ihan lähellä, voi autuus!) ja keskityn siihen, mitä olen tekemässä. En ainoastaan käy tunneilla vaan opiskelen aihetta kirjoista ja videoista ja mistä sitä nyt löytyy. Pidän päiväkirjaa. Vuoden lopussa katson, olenko yhtään parempi kuin tammikuussa -23.
Niin se lämpöpenkki, Kuinka se tehdään? Kas näin:
Ensin hahmotellaan penkin muoto ja sitten kuoritaan nurmi pois sen päältä. Tein tämän hyvissä ajoin keväällä, silloin, kun maa on kosteaa ja pehmeää ja helppoa kaivaa. Nurmikon kuoriminen heinäkuussa on ihan eri luokan operaatio kuin huhtikuussa. Sitten kaivetaan kaivanto. Oma kaivantoni on noin 20 cm syvä ja kaareva siksi, että se sattuu parhaiten sopimaan tähän kohtaan.
Kaivannon pohjalle asetellaan oksia.
Sitten sinne laitetaan hevosenlantaa – kiitos vain, tuntipollet!
Seuraavaksi tyhjensin penkkiin viimevuotiset kompostit eli talous- ja puutarhajätekompostit.
Viimeiseksi lapioin päälle mullat, jotka kaivoin kaivannosta. Valmis!
Lämpöpenkin idea on se, että se on lämmin ja ravinteikas paikka kasveille, jopa niin, että siinä voi aloittaa kylvöt tai istutukset vähän aikaisemmin kuin muuten voisi. Tällä ei tosin ole minulle mitään merkitystä, sillä mielestäni on se ja sama, milloin sato kypsyy. Sen sijaan odotan kyllä innoissani niitä satoisia, muhkeita ja hyvin ravittuja kasviksia, joita tänä kesänä sylikaupalla kannan keittiööni. Odotan, vaikka kaikki – aivan kaikki – aikaisemmat viljelykokeiluni puhuvat tätä vastaan. Melkein on käynyt niin, että mitä ponnekkaammin olen paneutunut johonkin puutarha-asiaan ja yrittänyt parhaani, sitä surkeampi on lopputulos ollut.
Mutta kuitenkin: kun kerran kiinnostaa, niin yritettävä on.
